Tervehdys!
Käynnistelin tossa torstai aamuna autoa -20c pakkasessa ja ajettuani noin 200metriä huomasin että hetkinen, autohan puskee valkoista savua putkesta ihan vitukseen ja käy vajailla. Vedin auton samantien parkkiin ja sammutin moottorin. Käynnistin kuitenkin auton uudestaan ja ajoin kotipihaan koska matkaa oli vaan joku kilometri ja moottori ei pitäny mitenkään outoa ääntä tyhjäkäynnillä.
Kotipihassa tarkastin konetilan, enkä havainnut mitään vuotoja. Myöskään auton alle ei vuotanut mitään ja pakkasneste oli kirkasta, joskin hyvin lähellä minimirajaa.
Käynnistin vielä auton kertaalleen päivällä kun pakkasta oli enään -7c. Savutti edelleen valkoista ja savu haisi epänormaalilta. Käyntiäänet oli kyllä ihan normaalit ja auto starttasi ihan normaalisti muutenkin.
Hinautin auton pajalle (bemu-expert), jossa sitä päästään tutkimaan ilmeisesti alkuviikosta. Nyt tietenkin on pelko perseessä että tulee tuhansien eurojen remppa. Osaisko kukaan täällä sanoa että mistä voisi olla kyse? Oon toki yrittäny googletella mutta en ole löytänyt mitään vastaavaa keissiä.
Auto on tuotu saksasta pari vuotta sitten ja itse sen ostin liikkeestä viime maaliskuussa. Kilsoja on kertyny noin 188tkm. Autossa ei ole lohkolämppäriä ja sitä on talvella säilytetty ulkona. Mitään oireita auto ei ole aikaisemmin antanut. Syksyllä vaihdoin tulpat ja öljyt.

Comment