En löytänyt haulla aivan samanlaista ongelmaa, joten koitetaas näin.
Auto on -92 vuosimallia ja eilen laitoin auton vakuutukseen, auto on seissyt tasaisin väliajoin vuoden aikana. Lähdin liikkeelle hieman varoen kaikki tuntui pelaavan niin kuin pitää.
Yhtäkkiä huomaan, että auton lämmöt ovat punasella (en tiedä oliko ollut jo kauan :() ja lähdin hyvin varoen kotia kohti, noin kilometri kaksi. Moottorin ääni oli aivan normaali, ajoin vähillä kierroksilla ja yritin antaa rullata vapaalla mäet. (Vika ehkä termostaatissa?)
Perillä kurkkasin konepellin alle, paisuntasäiliöstä oli korkin alta keittänyt pari millilitraa siihen viereen. Jätin moottorin jäähtymään.
Tovin kuluttua käyn katselemassa mikäköhän siinä on ollut. Jäähdytysnestesäiliö oli lähes loppu, lisäsin noin 6dl jäähdytysnestevesi sekotusta sinne, kunnes pinta oli taas lähes maksimissa. Käynnistin moottorin, lähti hyvin käyntiin, ääni on normaali, lämmöt nousivat puoleenväliin niinkuin pitääkin.
mutta
auto ei nyt enää kierrä yli 2400rpm:ää. Vaan hyytyy. Kaasupoljin menee normaalisti sentin, mutta sen jälkeen jäykkenee. Epäilin vaijeria, mutta myöskään konehuoneesta kaasua kääntämällä moottori ei kierrä yli 2400.
Eli, mikäli kansipahvi olisi mennyt, niin moottorin pitäisi toimia, kunhan sinne lisäilee nestettä.
Motronic on voinut mennä johonkin vikasietotilaan, mutta sen pitäisi nollaantua kun katkaisee virrat, näin ei tapahdu.
Paisuntasäiliössä pysyy nyt neste normaalisti maksimissa.
Hjälp.![Smile](https://forum.btcf.fi/core/images/smilies/icon_smile.gif)
Hyvää isänpäivää!

Hjälp.
![Smile](https://forum.btcf.fi/core/images/smilies/icon_smile.gif)
Hyvää isänpäivää!
Comment