Auto siis otsikon mukainen saksasta tuotu vompatti, kilometrejä 170tkm Moottori 1.9 litrainen eli vissiin M44B19 ?
Ihan yhtäkkiä ilmestyi tällainen vika. Itsellä oli kortti poissa 3kk jona aikana autolla ei tullut juuri ajettua, välillä faija lainasi kauppareissulle, sain sitten kortin takaisin ja auto otettiin taas jokapäiväiseen ajoon ja parina ensimmäisenä päivänä tuli ajettua n.300km
Kolmantena päivänä sitten ajeltiin vähän vähemmän ja eräälle bensa asemalle pysähdyttiin noin kymmeneksi minuutiksi. Mentiin autoon takaisin ja käynnistettiin, kävi pari sekunttia normaalisti jonka jälkeen tiputti kierrokset noin 400 jonka jälkeen tukehtui suoraan ja sammui, noin 15min yritettiin käynnistellä, välillä hörähti tuollalailla hetkeksi käymään mutta tiputti taas kierrokset ja sammui heti. Annettiin sitten auton vähänaikaa vain olla, ja viimeisellä kokeilulla lähti käyntiin aivan normaalisti.:think
Lähdettiin sitten ajamaan ja auto toimi ajossa aivan niinkuin ennenkin eikä mitään ongelmaa ollut, ajattelin että jossain oli vain joku tukos joka sitten aukeni. Ajeltiin hetki ja päätettiin mennä ostamaan ruokaa ABC:ltä.
Abc:ltä tullessa teki sitten taas saman tempun, käynnistyi aluksi hetkeksi ja tukehtui, noh ajateltiin että sama homma että annetaan auton olla hetki ja koetetaan uudestaan. Eipäs lähtenytkään enää, välillä lupaili vähän mutta ei. Parin tunnin päästä sitten luovutettiin ja hinattiin auto kotiin.
Seuraavana päivänä koitin käynnistää, hörähti taas hetkeksi käymään mutta parinsekunnin kuluttua laski kierrokset ja tukehtui, kaasun antaminenkaan ei auta asiaan.
Nyt on akku sahattu loppuun ja auto seisoo pihassa, olisi todella hienoa jos joku pystyisi auttamaan koska tarve autolle olisi kova joka päivä!
Kiitos jo etukäteen!

Comment