Ongelmana on veden tuleminen auton sisätiloihin ja lähinnä apparin jalkatilaan. Tämä tapahtuu sadepäivinä esimerkiksi auton ollessa yön parkissa, on aamulla apparin jalkatilanmatto märkänä. Vesi tippuu matolle hansikaslokeron takaa ylhäältä äänieristeestä, mutta tarkkaa paikkaa on vaikea hahmottaa. Ja nimenomaan tippuu eli se ei valu jalkatilan reunoilta. Jos vettä on yöllä tullut reilusti ja autolla lähtee aamulla liikkeelle niin vettä tuntuu siirtyvän jotain kiskoa pitkin myös kuskin puolelle, sillä lorina kuuluu kun vedet valuvat kuskin jalkatilanmatolle.
Asiaa on selvitelty pikkuhiljaa. Autossa on kattoluukku ja sen vedenpoistoputket on putsattu. Myöskin on testattu että kun vettä laskee vain tuulilasin yläreunaan niin sisälle tulee vettä. Eli kattoluukku ei mielestäni olisi syyllinen.
Myös tulipellin vesikaukalo on testattu runsaan veden kera ja sen vedenpoistokumit olenkin jo pari vuotta sitten suurentanut ja vielä pelittävät. Vettä ei myöskään tule sisään jos sitä laskee vain tuulilasin puolestavälistä alaspäin.
Eli vesi tuntuu pääsevän sisälle jostain tuulilasin ympäristöstä. Autoon on lasi vaihdettu ~1,5v sitten mutta vesiongelma on syntynyt vasta tässä syksyllä.
Lasiliiman tiiviyttä on testattu laittamalla paperituppo apparin puolen lasin alanurkkaan, mutta kuivahkona se silti pysyi.
Onko kellään ollut vastaavaa riesaa ongelmaksi asti? Auto kun on päivittäin ajossa niin haluaisi vian selville mahdollisimman nopeasti. Meinaa hieman syödä miestä kun lasit on ulkoa ja sisältä jään peitossa pakkaspäivinä...

Comment