Moikka! Kyseessä on siis 2003 vuoden 316i pomminvarmalla n42b18 tekniikalla ja 5 lovisella manuaalilla.
Auto ollut minulla reilu vuoden jonka aikana olen ehtinyt ajaa sillä n. 17tkm
Heinäkuussa reilu kahden tuhannen kilometrin reissulta palatessa, vauhdin ollessa noin 90km/h (vakkari päällä kierrokset n. 2500) moottori alkoi pitämään hirveetä meteliä, ihan kuin joku hihna olisi vinkunut, tämän lisäksi kierrokset alkoivat heittelehtiä ja kiihdyttäminen muuttui miltei mahdottomaksi. Sain kuitenkin ihmeen kaupalla ajettua auton kotio ja kävin alkusyksyn aikana parilla koeajolla kunnes päätin pistää auton säilöön.
Olen nauttinut kyseisellä autolla ajamisesta suuresti ja haluaisin jatkaa sen käyttöä.
Ehdin ajaa autolla ongelmitta yli 15tkm vuoden aikana mutta tällä hetkellä se on käytännössä käyttökelvoton.
Autolla on rullattu vasta 186tkm ja kori on loistavassa kunnossa, ei ole edes ruosteen alkua, myös sisusta on käytännössä moitteeton, kattoverhoilu ei repsota ja mikään penkki ei ole revennyt.
Moottorin korjaaminen huolestuttaa, sillä huoltohistoriassa on havaittavissa vain yksinkertaisia, ennaltaehkäiseviä huoltoja. Tulpat ovat vaihdettu neljä kertaa, puolat kerran (2024). 2023 huollettu/vaihdettu nokan anturit, lambdat sekä vanos solenoidit.
Jos alkuperäistä moottoria alkaisi kunnostaan, pitäisi kriittisimmän ongelman lisäksi selvittää miksi moottori käy rikkaalla sekä vaihtaa useita eri tiivisteitä, sillä auto tykkää merkkaa reviiriä hyvinkin säännöllisesti, (ammattilaisen toimesta on myös diagnosoitu vaihtokuntoiset venttiilivarren kumit).
Täytyy myös ottaa huomioon, että jakoketju, laahtimet, kiristimet, stefat, vesipumppu, paisari, termostaatti ja moniurahihna ovat kaikki alkuperäisiä.
Kysymys kuuluu lähinnä, kannattaako kohta 200tkm ajetusta koneesta korjauttaa yksittäisiä osia niiden oireillessa, vai panostaa kunnolla ja pistää koko kone kertalaakista kuntoon?
Jos n42b18 moottori alkaa olemaan vaihtokunnossa, onko mahdollista vaihtaa suoraan n42b20 jotta auto olisi suorituskykyisempi tulevaisuudessa?
Koska kyseessä on 316i niin moni varmaan käskee vain ajamaan auton paaliin, sillä tuolla mallilla ei tänä päivänä ole käytännössä mitään arvoa. Haluaisin kuitenkin pitää auton sillä se on kosmeettisesti poikkeuksellisen hyvässä kunnossa ikäänsä nähden. Koska kori on mainiossa kunnossa, auton myyminen konevikaisena olisi suuri taloudellinen tappio, joten jos peli on jo menetetty, niin kannattaisiko auto kunnostaa ennen sen myyntiä?
Onko kenties mahdollista vaihtaa tilalle jokin kutoskone, esimerkiksi m54b22 tai m54b25? Entä m52bxx?
Miten itse näen tämän tilanteen, niin minulla on kolme eri vaihtoehtoa auton suhteen:
1. Myyn auton konevikaisena ja kärsin suuren taloudellisen tappion
2. Kunnostan koneen ja myyn auton toimivana, joka ei myöskään ole taloudellisesti kovin järkevää.
3. Vaihdan autoon jonkun tehokkaamman kutoskoneen ja jatkan auton omistamista käyttiksenä/harrasteautona
Koska olen sotkeutunut vanhoihin Baijerilaisiin, täytyy ymmärtää että mikään ei ole taloudellisesti järkevää. Olen kuitenkin onnekkaassa tilanteessa jossa autolle löytyy säilöntäpaikka ympäri vuoden ja pystyn elämään ilman omaa autoa.
Mitä tekisitte?

Comment