Jo mikä M5 E34:lle ja E34 525i:lle olisi mittari lukema jota kannattaisi ajatella ton mallin M5:lle ja 525i jota olis vielä järkee ostaa ja tietenkin sen pitäs olla vielä hyvässä kunnossa joka on yhtä tärkeätä kuin toi mittari lukema. Onko joku n.180000-225000/km ajetut eiks tollanen lukema ole ihan hyvä vielä? Vaikka oliskin tuotu saksasta, kyllä ne saksalisetkin tuontiautot ihan hyviä on vai? Mutta kotimaassa ollut on aina varmempi.
Announcement
Collapse
No announcement yet.
M5 E34 tai E34 525i osto mutta millä mittarilukemalla?
Collapse
X
-
Itellä on viime kesänä saksasta tuotu M5 ja kyllä on paljon autoa vielä jäljellä tuossa vaikka kohta 15 vuotta alkaa olla ikää. Kilometrejä tuo tuntuu nielevän ihan mukisematta jos vain on huollot tehty ja ei raiskattu varsinkaan kylmänä.
Taitaa suurin osa näistäkin suomessa myytävistä olla tuotuja, kun tuo lama verotti suomen kansan ostovoimaa 90-luvun alussa. Tarkkana saa olla kun
M5:sta lähtee ostamaan, on nimittäin tarjolla laidasta laitaan niin saksassa kuin suomessakin. Oli onneksi sen verran tarkka kaveri hommaamassa viime kesänä tuota omaa rassiani, että ei ottanut ensimmäistä mikä pisti silmät kiilumaan vaan tutustui autoihin tarkemmin ja tais olla viides tai kuudes ämmä minkä olivat katsoneet sellaiseksi että kannattaa tuoda suomeen. Eikä ollut edes kalleimmasta päästä siellä saksassa, jopa päin vastoin. Eilen kävin katsastamassa ilman huomautuksia ja kehui katsastusmies että vahvoja ovat.
-
-
No eikö toi 525i ole nyt kuitenkin aika kaukana M5:sta jos toinen pitää valita...itse miettisin valintaa mielummin 540i:n ja M5:n välillä kun ovat melkein samassa hintaluokassa eikä tehoeroakaan noiden välillä tule mitenkään radikaalisti kuten sun ehdotuksessa (yli 100hv)
no mutta kyllähän toi femma on aika paljon tarkempi noista kilsoista kuin 525i jo ihan viritysasteen takia...onhan noita paljon ajettuja femmojakin nähty, mutta kyllä ne silti vaatii remppaa paljon aiemmin koneelle kuin noi peruslintat.
omalla femmalla on nyt ajettu 226tkm ja kone on vielä varsin priimakunnossa...tehot tallella eikä pöllyttele öljyä jne. mutta pitäisin sellaista 250tkm maksimina femmalle ellei ole sitten jo kone remppaa tehty.
Onhan tuolla nettiautossakin nyt muutama ihan asiallisen oloinen yksilö eli kannattaa niihinkin tutustua ennen ku lähtee merta edemmäs kalaan. Jossei muuta niin muutamaa kokemusta rikkaampana niin saa vähän vertailupohjaa eri yksilöistä.
Comment
-
-
tuolla 180-250tkm ajomäärällä (kilsalukemalla) on todellakin vaikka minkälaista peliä liikenteessä. noihin kilsoihin joutuu molempiin malleihin uusimaan jo aika paljon osaa, ja olisi hyvä, jos niiden laitosta olisi jonkinlaista tositetta tai edes uskottavan oloista päiväkirjaa. pelkkä huoltokirja ei juuri kerro tehdyistä remonteista, auto saattaa olla isoakin savottaa vailla, vaikka olis ajettu vain esim 150tkm, ja joka huollosta olisi leima. pahimmillaan pääsee jo ekana ajeluvuotena tekemään täyden nivel/pusla/tukivarsirempan, laakeroimaan koneen (M5), uusimaan vesipumpun (M50), laittamaan uudet jouset&iskarit, uusimaan pakoputkiston, ostamaan uudet puolat+ lambdan (M50) jne. lisäksi riippuen edellisten omistajien ajotavasta voi kytkin olla loppumassa, vaihdelaatikosta synkat loppu, ensimmäiset valot ja tuulilasi vaihtokunnossa kiveniskemien takia, huonolla tuurilla alkaa syylari& ilmastoinnin kennot vuotaa, ruostepeikkokin teroittaa jo hampaitaan. helposti 1-4k€ pelkkiin osiin
kaikki tämä on mahdollista autoissa jotka on käynyt kaksi kertaa vuodessa merkkiliikkeessä huollettavana ja toiminut moitteetta tähän päivään asti. kaikki mainitut menee vaihtoon ennemmin tai myöhemmin ja juuri tuo mainitsemasi km- ikkuna on sellainen, että tavaraa menee uusiksi hyvin todennäköisesti. yllätyksiä voit minimoida tarkastamalla ostettavan kohteen tai ostamalla jonkun todistettavasti n. 100tkm ajetun yksilön, tai sitte auton, johon edellinen omistaja on kaiken mainitun laittanu/laitattanu ja päättää luopua ko. pelistä sen pitämisen kalleuden takia...
en itse kauheasti epäröisi ostaa 300tkm ajettua M5:ttä, tai 350tkm ajettua 525i:tä. tärkeää on vain, että vikoja ei ole päästetty kasautumaan, niitä ei ole peitelty, ja kulkineen yleiskunto on pidetty hyvänä. tietty roiman kilsamäärän pitää näkyä hinnassa. ja hinnassa säästetyt eurot on syytä budjetoida ennemmin korjaamiseen ja huoltoon, kuin isompiin vanteisiin ja TFT-näyttöihin, yleensä kun halvempaa pitää laittaa enemmän, että pysyy kohtuu kunnossa.
koko E34- kannasta taitaa olla kohta 75% jälkituontia, 525 ja M5 malleista enemmänkin, joten aika vähiin käy vaihtoehdot jos suomi(pommia) halajat. parempia ne jälkituonnit noin pääsääntöisesti muutenkin on.
edit: samoilla linjoilla Eskon kanssa noista eroista. ovat kaksi kokonaan eri mallia...Last edited by ankkuli; 30-05-2006, 23:17.Pihat kuntoon: www.kantojyrsintä.net
Comment
-
-
Originally posted by ankkulien itse kauheasti epäröisi ostaa 300tkm ajettua M5:ttä, tai 350tkm ajettua 525i:tä. tärkeää on vain, että vikoja ei ole päästetty kasautumaan, niitä ei ole peitelty, ja kulkineen yleiskunto on pidetty hyvänä.Hubraum statt spoiler!
Nyt: 530dA xDrive F11 -15
Ex.penaalit: 2000 NK -66/-67, 520iA E28 -86, 520 E12 -80, 520i E28 -84, M535i E28 -86, 2000 TI-Lux NK -67, 525iA/M5 E34 -89/-93, 520d Touring E39 -00, 325i Cabrio E30 -89 'Sultans Edition', 316i E46 -02, 320dA E90 -06, 320dA Touring E91 -06, M5 3.8 E34 -92, 530dA Touring E61 -05, 320d Touring E91 -08, 330dA Touring M-sport E46 -04, 320dA xDrive touring E91 -10/11, X3 xDrive20d F25 -11, 530dA xDrive Touring F11 -11, X3 xDrive20d F25 M-sport -12
Comment
-
-
Vaikka oma ///M-tausta on lyhyt, niin täytyy yhtyä kuoroon. Jos sitä vehjettä on huollettu edes joskus, ei poljettu rajoittimelle kylmänä ja moottorissa on edes jotain öljyä, on todennäköisyys ehjään koneeseen edes hiukan parempi. Omalle kohdalle ei ole sattunut täydellistä pommia tekniikan suhteen (oma ml.), mutta täytyy myös muistaa auto kokonaisuutena. Eli em. maalipinnan eheys, ruosteet, kolhut jne - jokainen lommonoikaisu maksaa ja jos jokaisessa ovenkulmassa on reilut ruosteenalut, ei niidenkään pakkelointi ole ilmaista.
Tämän lisäksi voi luoda silmäyksen sisustukseen. Löytyykö oransseja ledejä tai muuta mukavaa jonka poistamisessa menee oma vaivansa, roikkuuko paneleja ja erityisesti nahkasisustuksen ollessa kyseessä, mikä on kunto. Mikään ei näytä pahemmalta kuin oikein kunnolla kärsinyt nahkapenkki, joka on kuivunut, halkeillut ja vielä istutettu esim. koiralla. Tälläisen laittaminen priimakuntoon maksaa rahaa ja ei noita täydellisiä M-sisustuksia sähköpenkein jne ole aina tarjolla, varsinkaan ns. kohtuuhintaan.
Jos ///M kiinnostaa mutta yli 15 tuhannen tuhlaus ei, niin kehoitan ehdottomasti katselemaan 90-luvun alun 3.6:ia, joita siistikuntoisina löytyy varmasti kotimaastakin jo kohtuullisesti. Ajomäärät yleensä ovat lähes tai yli 200tkm, mutta vastaavasti varusteista voi löytyä kaikkea kivaa, kuten puhvelinnahkaiset penkit (joka tarvisee omat hoitoaineensa). Itse ainakin yllätyin muutamaan kertaan, kuinka kivasti löytyy varustetta kun Nettiautoa selasin. Sitä vain ahnehti ja halusi 3.8:in..
Itse aina ostaisin vähemmän ajetun, jos kaikki muu on suunnilleen samantasoista. Mutta ei nyt mennä Siihen.. En ole ajanut muita kuin 540:ia ja M5:ia, mutta jos kiesi tulee puhtaaseen ympärivuotiseen käyttöajoon, tarjoaa hyvinvarusteltu 525 varmasti vähemmän stressaavampaa kyytiä, 540i alkaisi olemaan jo todellinen järkivaihtoehto.
M5 on kiva. Mutta sitä tulee ajettua liian kovaa, itsehillintää pitäisi harjoittaa noiden tilannenopeuksien suhteen..BMW 530e iPerformance Luxury Line -20
Comment
-
-
Älkää tykätkö huonoa. mutta huonosti nukutun yön jälkeen nauroin teidän keskustelujen optimistisuudelle
Varmasti puhutte asiaa, mutta melkoisella varauksella suhtaudutte noihin M5:in Ei sillä, että tietäisin itse paremmin-Varmasti vedän sutia, poltan suorastaan kumia-
Comment
-
-
M5 on sellainen että sitä pitää huoltaa. Jos edelliset omistajat ovat tätä laiminlyöneet niin tottakai se 200tkm kohdalla alkaa jo kulutusosien kunnossa näkyä. Itse en painottaisi pieniin kilsoihin vain siihen että dokumentteja löytyy mitä on tehty ja milloin. Koska kyllä niitä hyviäkin vielä vähän aikaa löytyy
Ja tosiaan. Miksi ostaa joku pommi M5.. sitä mäkin ihmettelen.BMW F31 330d M-Sport -13
ex. BMW F21 116i -13
ex. BMW 540i(g) Touring -01
ex. ALPINA B10 Bi-Turbo -92 #430
ex. BMW 316g -99
ex. BMW M5 Touring -92
ex. BMW 535i -91
ex. BMW M5 -91
ex. BMW 325i Touring -90
Comment
-
-
Niin kauan kuin autolla ajellaan, täytyy sitä huoltaa/korjata, oli se sitten M5, fiat punto tai amis-corolla. Ikiliikkujia ei tietääkseni ole keksitty. Se on sitten eri juttu haluaako uuden karheaan puntoon ostaa 20tkm välein jotain makaroonimaan palloniveliä tai taistella jonkun pitsan paistajan tinaamien toimimattomien sähköhilujen kanssa turhautumiseen asti. Toinen vaihtoehto, joka allekirjoittaneen ajatusmaailmaan sopii, on ottaa autoilu harrastuksesta jotain irti ja tuhlata uuden pikku-auton hinta johonkin sellaiseen kulkupeliin, mikä on tunteella ja laadulla tehty kestämään ja antamaan ajajalle seksuaalisen tyydytyksen lisäksi upean ajonautinnon... Tämän takia ei niin paljon vituta ostaa huippukalliita varaosia johonkin 200tkm ajettuun autoon, kun tietää että on käsin kasattu taideteos odottamassa pihalla mutkateitä ja kesäpäivän sunnuntai-ajelua.
Comment
-
-
M5sta kun löytyy myynnissä hyvinkin huokeasti isoilla kilsoilla missä lukee että motor komplett neu gemacht tai motor erneuert. Itse olisin enemmän näistä kiinnostunut kun niistä missä ei mainita mitään. Koska noinkin vanha auto niin kannattaahan ilmoituksessa mainita huolloista. Hyvin pidettyjä ja dokumentoitujakin autoja vielä löytyy kunhan malttaa...
Ostaisin mieluumim <92 vuosimallin jos pitää tiukalla budjetilla M5 saada koska koneet kestävämpiä ja eikä ole kaksoismassa vauhtipyörää. Puhumattakaan EDC alustasta. Koneen luonnekkin on paljon kivempi ja paremmat äänet sisälle
Tietenkin kaikkia pitää huoltaa sehän on selvä. M5:sen saa vaan rikki helpommin.
M5sta ei todellakaan kannata ostaa suin päin vaan kannattaa tutustua tarkkaan kyseiseen malliin. Tutustumisen voi aloittaa vaikka www.bmwe34m5.com/faqs/. Jaaha, sivut eivät näköjään ainakaan itselläni toimi.Last edited by Rockwell; 31-05-2006, 15:38.BMW F31 330d M-Sport -13
ex. BMW F21 116i -13
ex. BMW 540i(g) Touring -01
ex. ALPINA B10 Bi-Turbo -92 #430
ex. BMW 316g -99
ex. BMW M5 Touring -92
ex. BMW 535i -91
ex. BMW M5 -91
ex. BMW 325i Touring -90
Comment
-
-
Tottakai kaikkia autoja tulee huoltaa, mutta puhuttaessa ikiliikkujasta mieleen tulee 124 korin 200d, on se vaan niin luja toki joku tohelo saa senkin pian rikki mutta se on silti lähimpänä ikiliikkujaa.
Kyllä itse ostaisin enemmin käytetyn M5:sen kuin uuden corollan tai fiiun, Anan tunteiden vuodatus
Eihän mikään kestä huoltamatta, mutta pienellä varauksella pitää noihin ulkomaan rasseihin suhtautua, kun tuntuu että voivat tehdä itse mieleisensä huoltokirjan tai niin olen kuullut..... tiedä sitten...Last edited by Jonhson; 31-05-2006, 16:45.-Varmasti vedän sutia, poltan suorastaan kumia-
Comment
-
Comment