Nyt kaivataan apuja tuoreelle bmw:n omistajalle.
Auto on 535 vuodelta -97, v8 automaatilaatikolla.
Autolla ajoin pihaan ja noin 5 minuutin jälkeen olin lähdössä uudelleen
liikkelle. Ensin peruutusvaihteen kanssa oli onglema ja kun liikkuminen oli
nykivää. Auto sammuksiin ja katselemaan näkyykö ulkopuolella mitään (ei näkynyt mitään). Sen jälkeen yritin eteenpäin, mutta tuloksetta, toki tässä vaiheessa peruutusvaihteessa ei enään ollut ongelmaa. Hetken päästä mittaristoon ilmestyi se trans failsafe prog ja auto liikkui sillä limp modella.
Auto takasin parkkiin ja ihmettelemään foorumeita läpi.
Tällä hetkellä tilanne on seuraava:
Peruutusvaihde toimii. vikakoodien lukua yritän järjestää kuten myös
vaihteistoöljyjen tarkastusta. Vaihteisto ei mene siihen vikatilaan, mutta
ei myöskään liiku eteenpäin. Kun vaihteen kytkee päälle niin viivellä auto nytkähtää eteenpäin, mutta ei muuta.
Akun navat on puhdistettu ja jännite tarkastettu, sulakkeet tarkastettu, abs anturit ja niiden kotelot puhdistettu (kaiken varalta).
Ennen vikaantumista ajossa ei huomannut mitään vaihteiston onglemia.
Luistoneston merkkivalo saattoi joskus käynnistyksen yhteydessä syttyä, mutta sammui yleensä uudelleen käynnistämällä.
Onko muilla tullut vastaavaa ongelmaa tai onko muilla apuja vian etsintään?
Vikakoodit kun saan kaivettua niin postailen niitä tänne ja jos muita lisätietoja kaivataan. Kaikki apu on siis tervetullutta, jotta saadaan pirssi takaisin liikenteeseen.

Comment