Etsiskelin foorumilta tähän aiheeseen sopivia ketjuja ja löysinkin pari joista sain vinkkiä mikä vian voisi aiheuttaa. Koska rahanmenoa on tiedossa jotta vian saa korjattua, niin tarvitsisin lähinnä nyt valistuneita neuvoja siitä mistä kannattaa aloittaa.
Hieman taustatietoa. Perheen kakkosauto on vuosimalli 2001 automaattivaihteinen E39 530D. Kilometrejä on jo reilusti yli 300.000. Lauturi on uusittu noin kuukausi sitten. Autoon on uusittu akku noin 3-4 vuotta sitten. Akun kanssa on kuitenkin ollut ongelmia jo viime talvena. Kovilla pakkasilla varaus ei tahdo riittää. Autossa on säteilylämmitin ja ylläpitolaturi joita on käytetty joka aamu.
Noin viikko sitten vaimo tuli sanomaan ettei auto käynnisty. Tämä ei ollut sinäänsä uutta sillä lisävirtaa on kylmillä tarvittu ennenkin. Sanoin että ottaa buusterin ja käynnistää sillä. Oli kuulema koettanut jo ja ettei kuulema edes yrittänyt. Tässä kohtaa en vielä osannut sen enempää ihmetellä vaan sanoin että ottaa toisen auton ja toimittaa asiansa sillä.
Pari-kolmepäivää myöhemmin sama toistui (auto oli siis ollut ajossa ja toiminut normaalisti tässä välissä) ja vaimo tuli sanomaan ettei startti edes yritä pyöriä. Menin itse yrittämään ja totesin että kaikki toimii normaalisti siihen saakka kun käännä avaimen ääriasentoon eli yrität starttia. Kaikki merkkivalot vaikuttaisivat palavan normaalisti, hehkut vaikuttaisivat toimivan jne. start asento ei kuitenkaan tehnyt yhtään mitään. Tässä vaiheessa löin auton roikaan ja menin sisälle.
Parin tunnin päästä tuli koettamaan uudestaan ja auto lähti laakista käyntiin. Tein johtopäätöksen että akku on nyt mennyt lopullisesti ja että akun vaihto ratkaisee ongelman. Ajattelin että seuraavana aamuna auto hyvissä ajoin roikkaan niin sen saa käyntiin ja sitten akkukauppaan.
Kun seuraavana aamuna sitten parin tunnin lämmityksen jälkeen menin käynnistämään autoa, niin sepä ei käynnistynytkään - taas sama vika. Kaikki vaikutti toimivan normaalisti, mutta startti-asento ei tehnyt mitään, ei pyöritystä, ei solenoidin naksausta, ei yhtään mitään. Kaikki sähköt siis kuitenkin toimivat normaalisti. Hain buusterin ja sillä mielin että akku ei vain jaksa. Buusteri ei kuitenkaan auttanut yhtään mitään. Otin auton irti roikasta ja ajattelin että olkoon - tuumataan mitä tehdään. Tänä iltana sitten vaimo oli pistänyt auton roikkaan ja vain noin puolentunnin odottelun jälkeen kävin testamassa ja se perkele lähti normaalisti käyntiin.
Autoon ei nyt kuitenkaan voi luottaa kun sillä pitäisi päästä töihin, kauppaa ja asioille päivittäin luotettavasti.
Foorumilta ja netistä löysin muutamia vaihtoehtoja mikä voisi vian aiheuttaa.
1. Starttimoottori sökö. Autolla on ajettu jo reilusti, eikä minulla ole mitään tietoa onko tuo startti joskus vaihdettu. Jo pelkästään meidän omistuksessa autoon on tullut yli 100.000 kilometriä. Minulla ei ole kokemusta muista E39 autoista, mutta mielestäni tämä auto on aina startannut hieman "laiskasti", vaikka mitään starttiongelmaa ei ennen tätä ole ollut.
Uusi startti kustantaa noin 250 euroa + työt.
2. Akku loppu. Mielestäni akun pitäisi kestää enemmän kuin 2-3 talvea. Ongelmia oli tosiaan jo viime talvena (buusteria tarvittiin kovilla pakkasilla). Tämä on nyt vasta neljäs talvi tällä akulla. Akku on Varta G14 Silver Dynamic AGM 95Ah. Uusi Silver Dynamic H3 maksaisi noin 140 euroa, vaihtotyön voisi tehdä itse.
3. Vaihteenasentotunnistin temppuilee. Kuvailemani käynnistysoireet sopisivat täydellisesti siihen kun autoa yritetään käynnistää vaihdepäällä. Silloinhan se ei käynnisty vaikka kaikki vaikuttaisi muuten olevan kunnossa. Harmikseni en huomannut sen paremmin katsoa näkyykö vaihteet kojetaulussa normaalisti kun vika oli viimeksi päällä. Tästä tunnistimesta en löytänyt kovin hyvin tietoa netistä. Jossain englanninkielisellä foorumilla oli kuvailtu miten tämän tunnistimen voi purkaa, tarkistaa/puhdistaa ja kasata uudestaan. Tunnistin sijaitsee auton alla, vaihteiston kyljessä joten tämäkin vaihtoehto tarkottaisi minun tapauksessani korjaamokäyntiä. Uuden tunnistimen hinta pyörinee jossain 200 euron hujakoilla.
Nyt minulla on siis ongelma mitä tässä kannattaisi tehdä. Budjetti on rajallinen joten kaikki neuvot/arvaukset otan mielelläni vastaan. En mielelläni veisi autoa mihinkään korjaamoon tutkittavaksi ellei ole ihan pakko - tietysti tässä voi olla sellainen tilanne ettei mikään muu auto.
Kysymys siis kuuluu mitä arvelette että minun kannattaisi tehdä. Vaihdanko startin, akun vai tuon tunnistimen. Tai kannattaako katsoa jotain ihan muuta vaihtoehtoa? Mistä kannattaisi lähteä liikkeelle.

Comment