Moro!
Kirjoittelen ekaa kertaa BTCF:lle.
Ostin vuosi sitten marraskuussa E39 520d sedanin (facelift -malli vuodelta 2000, manuaalivaihteistolla). Auto on loistava, olen ollut siihen todella tyytyväinen kaikin puolin - jämäkkää saksalaista laatua. Ostaessa mittarissa oli 180 000 km, nyt 20 000 km enemmän, eikä tunnu missään. 520d ei tietysti ole tehonsa puolesta mikään tykki, mutta kyllä sillä on täällä maaseudulla pysynyt muun liikenteen mukana. Auto on ihmeen taloudellinen ollakseen "iso" (matka-ajossa alle 5 litraa / 100km). Se on myös todella hiljainen, menee maantiellä vakionopeudensäädin päällä kuin juna, ja E39 on mielestäni nykypäivänäkin erittäin hyvännäköinen ja sulavalinjainen korimalli!
Yksi asia kuitenkin harmittaa, nimittäin vaihteisto takkuilee hieman. Ei koko ajan, mutta usein. Vika on pahin kylmänä. Lämpimänä vaihteet tuntuvat toimivan jouhevammin. Välillä vapaalta 1. vaihteelle ei mene silmään muuten kuin käyttämällä vaihde ensin esim. 2:sella, tai muuten 'rumppaamalla' vaihteita/kytkintä, tai valuttamalla autoa 10cm johonkin suuntaan. En oikein ole varma aina mikä vaikuttaa mihinkin, mutta joka tapauksessa tuo 1. vaihde on takkuinen. Esim. liikennevaloista lähtiessä vika on piinaava. Silloin kun vaihde ei mene päälle edes takkuillen, tuntuu että vastassa on ikään kuin 'seinä'. Olen seurannut foorumia, ja oppinut paljon BMW:n sielunelämästä, mutta tähän vaihteistoasiaan en ole onnistunut löytämään yksiselitteistä neuvoa.
Nostin auton pukeille ja tutkailin vähän vaihteistoa. En tiedä voisiko vika johtua vaihteensiirtomekanismista, pikkuisen huonosti sinne näkee / pääsee käsiksi kun se on siellä kardaanin päällä piilossa. Ruiskuttelin kaikkiin näkyviin niveliin CRC:tä, mutta ei se ainakaan vaikuttanut millään tavalla. Pientä öljyvuotoa näytti olevan, varmaan sieltä stefasta mihin se vaihdetanko menee. Vähän oli märkänä siinä alapuolella oleva pelti. Autotallin lattialle ei ole kuitenkaan tiputtanut pisaraakaan mitään öljyä, joten vuoto ei liene kovin suurta.
Vaihteiston kyljessä on näköjään keltainen tarra, jossa merkintä:
MTF-LT-1
BMW SCHALTGETRIEBE-ÖL
LIFETIME OIL, NO OIL CHANGE
BMW BEST.-NR.: 23 00-1434 404
Vuosi sitten vaihdatin BMW -huollossa autoon muiden nesteiden ohella myös vaihteistoöljyn. Kuitissa osanumeroksi on merkitty 83220309031, joka pikaisella Googletuksella paljastui MTF-LT-2 SAE 75W 80 -öljyksi. Huollatin auton heti kun sain sen, ja siksi en nyt osaa sanoa varmuudella takkuilivatko vaihteet ENNEN tätä vaihteistoöljynvaihtoa. En ainakaan muista, että olisin huomannut mitään epänormaalia.
En itse ole mikään autoguru. BMW-huollossa (Inspection II) pari kuukautta sitten vika ei tietenkään juuri silloin esiintynyt, joten siellä siihen ei osattu ottaa kantaa sen enempää. Mutisivat vain tiskin takana jotakin "synkrojen loppumisesta" tai "koko vaihteiston rikkinäisyydestä" tms. Siksi kysynkin nyt asiaa täältä foorumilta, kun täällä on paljon BMW-tietäjiä.
- Onkohan tuo huollossa laitettu öljy oikeanlaista?
- Voiko olla että sitä olisi laitettu liian vähän tms. (en tarkistanut öljymäärää vielä)?
- Voisiko vika olla kytkimessä? Minusta kytkin kyllä toimii normaalisti.
Olen kiitollinen kaikesta avusta!
T. Matti

Comment