No niin, aikoinaan kun olin vaihtamassa tätä nykyistä E61:stä uudempaan E61:een, niin myyjä oli sitä mieltä ettei voi olla noin vähän ajettu ja tutki myös koneella autoa. En lähde ruotimaan kenen kanssa kauppoja tein, jos haluaa saa kertoa toki oman mielipiteensä, mutta ainakin ratti oli hänen mukaansa niin kulunut, ettei voinut olla tyyliin 125tkm ajettu.
Nyt on ajettu 160tkm mittarin mukaan, nyt olis menossa sitten takajarrulevyt ja palat ja seisontajarrun palat vaihtoon, sekä oikea takapyörän laakeri. DPF pönttö vaihdettiin jo muutama kuukaus sitten.
Historiasta sen verran, että auto on tuotu Italiasta, arvaatte varmaan minkä firman tuomana. Autossa on mielestäni ihmeellinen kohta historiassa.
(23.5.2007-26.2.2009) kun on tullut vain 5693km mittariin, eli lähes kaksi vuotta. Huoltokirjassa oli vain leimat, ei päivämääriä, eikä mitään mitä olisi tehty. 2009 Auto on tuotu Suomeen.
Asiaa yritettiin selvittää autolikkeen kanssa, mutta lopulta se kaatui siihen että kun en ollut tajunnut, että huoltokirja on mikä on, niin vastuu siirtyi minulle.
Voisiko siis sittenkin olla niin, että mittaria on ruuvattu tai jotain.

Comment