memebuy23buy

e61 nyki ja jätti tielle

Collapse
X
 
  • Filter
  • Time
  • Show
Clear All
new posts
  • vilsku
    Bimmer Fanatic
    • Mar 2003
    • 728
    • Tampere

    e61 nyki ja jätti tielle

    Tjooh, tuossa ajellessa 80km/h tietä (525DA 2006) alkoi auto yhtäkkiä temppuilla, tuntui ettei reagoi enää kaasuun mitenkään. Sitten alkoi nykimään enemmänkin, ei kun seuraavasta liittymästä ramppia alas, niin rampin alapäässä sitten sammahti kokonaan keskelle risteystä. Ei lähtenyt enää käymään kuin muutaman sekunnin ajaksi. Ei kun tönäämään ja viereiselle levikkeelle ja tupakki palamaan...

    Tarkistin öljyt ja jäähdytinnesteet vaikutti olevan OK, joten uskalsin kokeilla käynnistämistä hetken päästä uudelleen. Starttasi ihan nätisti, mitään ylimääräistä ääntä en kuullut, mutta kone kävi noin 10-15s ja sitten alkaa kierrokset seilaamaan ja lopulta koko kone sammuu.

    Ihan ekana tuli mieleen jokin polttoaineensyötössä oleva probleema kenties? Toisaalta vanhassa e36:ssa oli aikoinaan haitariletku poikki ja vähän samaan tyyliin sekoili kun oli hapet melko sekaisin. Äkkiseltään en huomannut letkuissa mitään ns. ihmeellistä mutta en siinä viitsinyt kovin tarkkaan syynätä, hinattiin auto porukoiden pihaan ja otin pappamersun alle.

    Tossa muutama päivä sitten huomasin että aivan kuin vasen helma olisi hieman kosteana (hankala oli todeta kun on niin märkää ollut muutenkin). Voisiko tähän olla jotenkin yhteydessä ja mitä sieltä voi valua, ei kait dieseliä sentään? Öljyä ei ainakaan ole kadonnut minnekään. Piti tuota itse asiassa ensi viikon aikana tutkiskella jos sieltä jotain vuotaa mutta taitaa mennä tässä nyt samalla kertaa kun pajalle vie tie.

    Valistuneita arvauksia?
    Last edited by vilsku; 21-06-2015, 23:19.
    e61 525d (2006)
    ex: e36 328i M-Sport (1996)
    ex: e30 316i (1988)
  • _Rontti
    BTCF Member
    • Sep 2008
    • 1195
    • Raahe

    #2
    Vikakoodit lukuun heti ensimmäisenä. Joku paikallinen sen voi varmaan suorittaa.

    Mulla oli edellisessa e39 530d: ssä samanlaosta vikaa,viaksi paljastui yhden suuttimen liitin. Sen kun käytti auki ja putsasi, ja takas kiinni niin toimi ihan oikein.
    -Raahe connection-
    E39 LeMans BlueM5
    E60 530da M-spört mod. Black sapphire metallic
    E39 523i Montrealblau
    E34 DiamantSchwartz 535i
    Vikakoodin lukua ja remontteja raahen seudulla

    Comment

    • _Rontti
      BTCF Member
      • Sep 2008
      • 1195
      • Raahe

      #3
      Niin ja katso sinne auton alle, sieltä voi polttoaineputki vuotaa. Yleisimmin siinä kuskin oven kohdilla.
      -Raahe connection-
      E39 LeMans BlueM5
      E60 530da M-spört mod. Black sapphire metallic
      E39 523i Montrealblau
      E34 DiamantSchwartz 535i
      Vikakoodin lukua ja remontteja raahen seudulla

      Comment

      • vilsku
        Bimmer Fanatic
        • Mar 2003
        • 728
        • Tampere

        #4
        Jees, korjaamolta soiteltiin. Polttoainesuodatin on nyt vaihdettu (oli hajonnut siitä päästä ja vuoti dieseliä) ja pieni vuoto korjaantunut sillä. Mutta nyt kun auton laittaa käymään se ei pysy käynnissä vaan sammuu hetken päästä, ja vikakoodeina näyttää "hehkutulppa 1 ja 3". Eli pitkälti sama tilanne kuin alunperin mutta nyt ei ainakaan vuoda enää...

        Ja NYT ilmeisesti auto ei enää edes käynnisty ilman vikakoodien nollaamista välissä.

        Todella asiallinen tuo korjaamon kaveri oli ja jutteli että polttoainelinjan paineet yms. on ihan normaalit ja vika ei luultavasti nyt ole polttoainepuolella enää, mutta heillä alkaa keinot loppumaan tuon kanssa.

        En tiedä sitten pitää kai hinauttaa tuo jonnekin missä olisi bemariosaamista enemmän täällä Tampereen suunnalla. Onko kenelläkään näihin mitään ideoita, oudolta kuulostaa nuo hehkujen vikakoodit kun käyntiin lähtee?

        Huoh...
        e61 525d (2006)
        ex: e36 328i M-Sport (1996)
        ex: e30 316i (1988)

        Comment

        • Laku
          Bimmer Enthusiast
          • Apr 2007
          • 17577
          • Turku

          #5
          Eihän näillä keleillä edes hehkuja käytetä?
          Näillä mennään:
          - BMW F11 535d m-sport (käyttöautona) since 2016
          - BMW E31 850Csi (kesäharrasteena) since 2011
          - BMW E31 850i (kesäharrasteena) since 2009
          - BMW E24 635Csi (odottaa museointia) since 1998


          Vanha suomalainen sanonta: "Se koira älähtää, mihin kalikka kalahtaa!"

          Comment

          • exautisti
            Bimmer Enthusiast
            • Apr 2007
            • 1267
            • oulu

            #6
            Ei liity hehkuihin,johtuu nyt jostain muusta....
            -99 punane passatti

            https://www.nettiauto.com/bmw/535/9505964

            Tuikun softat
            Webasto retrofitit (myös F sarjaan)
            BMW Maahantuonti ammattitaidolla
            Laatikon huuhtelut (myös F sarjaan)
            Vuokraamme otsonaattoreita,painehuuhtelulaitteita ym..

            www.mcars.fi

            Kysy 041-5056506

            https://www.facebook.com/MCarsOulu/

            INPA DIS BMW Scanner VCDS OPCOM ,MB Star

            Webasto,BMW,VW,OPEL,MB Vikakoodinluvut,Koodaukset,N47 jakopää remontit.RAVENOL öljyt edullisesti

            Comment

            • VolvoTDi
              Bimmer Enthusiast
              • Jun 2006
              • 1576
              • Tampere - Pori

              #7
              ajonesto synkka hukassa kun starttailtu urakalla...
              Jaguar F-Pace 3.0D -17 ja Jaguar XJ 3.0DS Supersport -12
              Check:
              www.lisäätehoa.fi https://www.facebook.com/Lisaatehoa.fi/
              Tampere 044-5867096

              Comment

              • vilsku
                Bimmer Fanatic
                • Mar 2003
                • 728
                • Tampere

                #8
                Originally posted by VolvoTDi View Post
                ajonesto synkka hukassa kun starttailtu urakalla...
                Juu, tän saa vissiin INPAlla itse korjattua?

                En tiedä pitäiskö vaan ehdottaa että vaikka apuvirralla koittaisi startata (koska akku varmaan kohta finaalissa). Mystinen juttu tosiaan on se, miksei kone pysy käynnissä kuin sen hetken ajan käynnistyksestä. Sitten kierrokset seilaa ja kone ikäänkuin sammahtaa. Vois toki koittaa ilmamassamittarinkin nykäistä irti jos se auttaisi.
                Last edited by vilsku; 28-06-2015, 12:07.
                e61 525d (2006)
                ex: e36 328i M-Sport (1996)
                ex: e30 316i (1988)

                Comment

                • JKK
                  Bimmer Enthusiast
                  • May 2006
                  • 2335
                  • Uusimaa

                  #9
                  Kerran jouduin synkkaamaan ajoneston yhdestä E61:sta, mutta INPA:lla operaatio ei onnistunut vaikka kuinka yritin. Tein sitten DIS:illä ja homma napsahti maaliin samantien.



                  Originally posted by vilsku View Post
                  Juu, tän saa vissiin INPAlla itse korjattua?

                  En tiedä pitäiskö vaan ehdottaa että vaikka apuvirralla koittaisi startata (koska akku varmaan kohta finaalissa). Mystinen juttu tosiaan on se, miksei kone pysy käynnissä kuin sen hetken ajan käynnistyksestä. Sitten kierrokset seilaa ja kone ikäänkuin sammahtaa.
                  BMW G30 545e M-Sport

                  Myytäviä BMW-varaosia moneen eri malliin

                  Comment

                  • vilsku
                    Bimmer Fanatic
                    • Mar 2003
                    • 728
                    • Tampere

                    #10
                    OK. Oliko täällä ohjeet miten DIS:lla tuo tehdään? En ainakaan äkkiseltään löytänyt.

                    Edit: OK löytyihän ne kun vähän penkoi...
                    Last edited by vilsku; 28-06-2015, 14:02.
                    e61 525d (2006)
                    ex: e36 328i M-Sport (1996)
                    ex: e30 316i (1988)

                    Comment

                    • Perlenbacher
                      Bimmer Enthusiast
                      • Jan 2010
                      • 1103
                      • Suomi

                      #11
                      Onko ihan varma että siirtopumppu nostaa tarpeeksi tai ei ole tukosta missään? Kuulostaa ihan että kun on virrat päällä niin siirtopaine nousee mutta häviää kun alkaa nafta meneen koneelle?

                      Comment

                      • vilsku
                        Bimmer Fanatic
                        • Mar 2003
                        • 728
                        • Tampere

                        #12
                        Originally posted by Perlenbacher View Post
                        Onko ihan varma että siirtopumppu nostaa tarpeeksi tai ei ole tukosta missään? Kuulostaa ihan että kun on virrat päällä niin siirtopaine nousee mutta häviää kun alkaa nafta meneen koneelle?
                        Ei tässä vielä mikään ole varmaa. Ei sille ole siis muuta vielä tehty kuin tuo PA-filtteri vaihdettu, eikä ko. korjaamo oikein tiennyt miten tutkia asiaa sen enempää. Miten/mistä tuommoinen mahdollinen "tukos" havaitaan?

                        Itsehän en näistä mitään oikein tiedä, mutta voin ehdottaa toki kohtia mitä katsoa, jos välttyisi muualle hinaamiselta...
                        Last edited by vilsku; 28-06-2015, 14:04.
                        e61 525d (2006)
                        ex: e36 328i M-Sport (1996)
                        ex: e30 316i (1988)

                        Comment

                        • JKK
                          Bimmer Enthusiast
                          • May 2006
                          • 2335
                          • Uusimaa

                          #13
                          Suosittelen myös uusimaan DDE:n releen, joka on hyvin tyypillinen ongelmatapaus E60-dieseleissä. Meillä oli viime talvena kaksi tapausta, jossa auto välillä käynnistyi ja välillä taas ei. Ensimmäisen tapauksen kanssa hakattiin aikamme päätä seinään ja lopulta korjaantui DDE:n releen uusimisella. Toinen tapaus meni jo vähemmällä tutkimisella

                          Enemmittä löpinöittä: Pistäppä googleen "E60 dde relay".

                          Tällä saa edullisesti yhden potentiaalisen vikakohteen eliminoitua.
                          Last edited by JKK; 28-06-2015, 14:42.
                          BMW G30 545e M-Sport

                          Myytäviä BMW-varaosia moneen eri malliin

                          Comment

                          • vilsku
                            Bimmer Fanatic
                            • Mar 2003
                            • 728
                            • Tampere

                            #14
                            Originally posted by JKK View Post
                            Suosittelen myös uusimaan DDE:n releen, joka on hyvin tyypillinen ongelmatapaus E60-dieseleissä. Meillä oli viime talvena kaksi tapausta, jossa auto välillä käynnistyi ja välillä taas ei. Ensimmäisen tapauksen kanssa hakattiin aikamme päätä seinään ja lopulta korjaantui DDE:n releen uusimisella. Toinen tapaus meni jo vähemmällä tutkimisella

                            Enemmittä löpinöittä: Pistäppä googleen "E60 dde relay".

                            Tällä saa edullisesti yhden potentiaalisen vikakohteen eliminoitua.
                            Jees, pistetään korvan taakse! Minkähintainen rele on kyseessä ja miten helposti sen saa vaihdettua (itse?)? Realoem kuvasta ei ihan selviä edes missä se sijaitsee kun on vain kuva mötikästä...

                            Auto starttaa kyllä joka kerta mutta pysyy käynnissä vain hetken, kunnes kierrokset alkaa seilaamaan ja sammuu.

                            Tuo ettei starttaa ollenkaan (ennen koodien nollaamista) on siis uusi "vika" ja tosiaan luultavasti liittyy tuohon "synkan" katoamiseen usean starttailun seurauksena...
                            e61 525d (2006)
                            ex: e36 328i M-Sport (1996)
                            ex: e30 316i (1988)

                            Comment

                            • Perlenbacher
                              Bimmer Enthusiast
                              • Jan 2010
                              • 1103
                              • Suomi

                              #15
                              Siirtolinjan polttoainepainetta voisi katsoa tippuuko se kun auton saa käyntiin, samoin railipaineita.

                              Sillä kyselin kun kirjoitit että korjaamon mies oli kertonut että "polttoainepaineet hyvät"

                              Oli juuri vastaava myöskin, tosin 530d, siirtopaine n. 1bar, ei enää kun lupaillut. Pumpun vaihtamalla tokeni.

                              Bemarin testeri olis kova juttu kyllä jos saisit jonkun sitä autoa katsomaan.
                              Last edited by Perlenbacher; 28-06-2015, 16:38.

                              Comment

                              Working...
                              X