Noniin tuli ostettua tuommonen e60 530d automaatti askilla. Aikaisempi omistaja oli vaihtanut laatikkoon vetolevyn edellisen hajottua. Samalla oli kuulema turbiini putsattu. Ongelma olisi seuraavanlainen: eli kun laittaa vaihteen D asentoon ja lähtee eteenpäin, kaasua painaessa ensin hyökkää aika äkäisesti eteenpäin, sitten tuntuu kuin veto häviäisi, kierokset kyllä nousee mutta ei kiihdy samalla tavalla kun alussa. Sama toistuu jokaisella vaihteella, eli ensin vääntää ihan hyvin mutta sitten vääntö tavallaan häviää. Myös kun vaihde vaihtuu, tuntuu kuin siinä olisi jonkun verran viivettä ennen kun isompi vaihe menee päälle. Kokeilin sitä laatikon "nollaus" hommaakin, eli virrat päälle, kaasu pohjaan 30sec, kaasu pois ja virrat pois mutta en huomannut eroa aikaisempaan. Edellisessä e46 330d automaatissa oli ainakin ihan erituntuinen laatikko kun tuossa. Joten onko tämä vika vai ominaisuus? Varmaan vähän epäselvästi selitetty mutta lukihäiriöisenä en parempaan kykene. Kiitos jo etukäteen avusta!
Announcement
Collapse
No announcement yet.
e60 -04 automaattilaatikon kanssa ongelma?
Collapse
X
-
340tkm mittarissa, suomiauto ja täydellä huoltokirjalla, joten luulis km määrän pitävän kutinsa. Huoltokirjassa lukee 284tkm kohdalla "automaatti vahvistettu" mitä lie meinaa? (liikkeessä tehty huolto) ja sitten tuo vasta tehty huolto 339tkm kohdalla missä oli vaihettu se vetolevy (liikkeessä sekin), joten vähän tuntuis nyt oudolta että olis laatikossa vieläkin jotain vikaa kun ovat kerran liikkeessä sen huoltaneet? Mites sitten tuo softa? edellinen omistaja puhui jostain stage 1? tuohon on myös ohjelmoitu sport tila niin että toimii napista. En tiedä onko nuilla mitään merkittävää yhteyttä keskenään, vähän vielä uusia juttuja näitten uudempien autojen kanssa. Välillä tekee myös niin että tavallaan "jysäyttää" isompaa vaihetta silmään.Nykyiset:
BMW e46 328ia
Aiemmat:
BMW e30 316i
BMW e39 528i
BMW e30 325i
BMW e91 320d
BMW e39 530da msport shadowline
BMW e46 330d
BMW e91 320d
BMW e39 530d
BMW e60 530da
BMW e46 330da
Comment
-
-
Jos 284tkm kohdalla vasta tehty jotain... siinä vaiheessa vaihteisto on saanut melkoisen yleiskuluman, jos ei öljyä ole vaihdettu säännöllisesti. Eikä turbiinia saa kuntoon putsaamalla. Alkaa olla aika kypsä jo tuo ja oireet sen kun pahenee. Täyskorjaus on edessä.Vikaluku/koodaus/ohjelmointi/Uusimmat navikartat
Laitekorjaus ja -asennus -> MK3, MK4, BM24, BM54, MID, LOGIC 7 sekä CIC/NBT, navinäytöt ja vahvistimet.
SISUSTAT modaukset
Comment
-
-
Tekisin hieman salapoliisityötä ja etsisin esim. täältä foorumilta jos vaikka auton tunnistaisikin, koska noi Stage 1 ja "vahvistettu laatikko" viittaa kovasti vähän muuhunkin virittelyyn. Eli jos noi muutokset on tehty suuremman luokan tehonlisäyksen vuoksi, auto voi olla kokenut vähän kovia...
Lisää viitteitä voi löytyä mm. dpf nokisuodattimien tyhjennyksestä ja järjestelmän pois ohjelmoinnista. Pahimmillaan toimenpide voisi johtaa aika ongelmiin seuraavassa katsastuksessa, en kyllä ole koskaan mistään lukenut onko noista jääty käytännössä kiinni.
Jos autojen kohdalla olisi samanlainen myyjän vastuu kun vaikka talokaupoissa joissa jopa 10 v. vastuut rakennusvirheistä, olisi moni autoaan muutellut ja myynyt aika pelon vallassa koska joku huomaa.*** E53 X5 3.0d 2005 ***
Comment
-
-
Niin eipä tuo vetolevykään varmaan ihan vähällä räjähä? ja leimaakin on vuoden loppuun saakka joten on se aika vastikään kuitenki leimattu puhtain paperein, liekö sit huomannet jos jotain pn autolle enemmänkin tehty. Täytyy tuossa pääsiäislomilla ottaa auto vähän tarkempaan tutkiskeluun ja yrittää ottaa selvää että mitä kaikkea siihen on joku joskus puuhastellut.
Edit: omistajakin autolle vois löytyä aika helposti kun on samat kilvetkin ollut autossa koko auton olemassaolon aikana.Nykyiset:
BMW e46 328ia
Aiemmat:
BMW e30 316i
BMW e39 528i
BMW e30 325i
BMW e91 320d
BMW e39 530da msport shadowline
BMW e46 330d
BMW e91 320d
BMW e39 530d
BMW e60 530da
BMW e46 330da
Comment
-
-
No sitten vielä tosta stage 1 ohjelmasta, mihin se käytännössä vaikuttaa kaikkein eniten? ei oikeen löytyny netistä mitään järkevää selitystä ainakaan pikasella haullua.Nykyiset:
BMW e46 328ia
Aiemmat:
BMW e30 316i
BMW e39 528i
BMW e30 325i
BMW e91 320d
BMW e39 530da msport shadowline
BMW e46 330d
BMW e91 320d
BMW e39 530d
BMW e60 530da
BMW e46 330da
Comment
-
-
F26 xDrive20d TwinPower
EX:E60 535DA -06 ///M-Sport "-Individual: Moonstone metalllic+MerinoPlatinum+PianoBlack-"
Automaattivaihteisto remontit ammattitaidolla www.siekkinen.net
Comment
-
-
Melkein paras olisi video auton mittaristosta jos siitä pystyisi näkemään häikän. :think
Ainakin laatikon toiminnan kuuluisi olla täysin erilaista kuin E46 330d tomaatin. Se että millä tavalla sun auton laatikkos toimii normaaliajossa olisi hauska nähdä. Ei siis pelkästään täyskiihdytyksessä vaan juurikin normaalissa kaupunkiajossa tms. :thinkJaguar XF Sportbrake R-sport.
E39 523iA Oxfordgreen
Comment
-
-
Originally posted by Arnolds View Posthttps://asiointi.trafi.fi/henkiloasi...ekisteritiedot
Tuolta haet edellisen omaistajan tiedot ja kilautat kaverille.Nykyiset:
BMW e46 328ia
Aiemmat:
BMW e30 316i
BMW e39 528i
BMW e30 325i
BMW e91 320d
BMW e39 530da msport shadowline
BMW e46 330d
BMW e91 320d
BMW e39 530d
BMW e60 530da
BMW e46 330da
Comment
-
-
Originally posted by Arnolds View Posthttps://asiointi.trafi.fi/henkiloasi...ekisteritiedot
Tuolta haet edellisen omaistajan tiedot ja kilautat kaverille.Nykyiset:
BMW e46 328ia
Aiemmat:
BMW e30 316i
BMW e39 528i
BMW e30 325i
BMW e91 320d
BMW e39 530da msport shadowline
BMW e46 330d
BMW e91 320d
BMW e39 530d
BMW e60 530da
BMW e46 330da
Comment
-
-
Kiitos kaikille vastauksista! tulee varmaan tätä foorumia käytettyä nyt vielä enemmän kun aijemmin. Käyn varmaan tuossa pääsiäislomilla nyt enemmän autoa läpi ja kyselen aijemmilta omistajilta että mitähän tälle mahoollisesti on kaikkea tehty. Voin koittaa tuosta ajostakin jotain videoa ottaa jossain vaiheessa!Nykyiset:
BMW e46 328ia
Aiemmat:
BMW e30 316i
BMW e39 528i
BMW e30 325i
BMW e91 320d
BMW e39 530da msport shadowline
BMW e46 330d
BMW e91 320d
BMW e39 530d
BMW e60 530da
BMW e46 330da
Comment
-
-
Noniin nyt on auton taustoja saatu vähän selville... Eli autoon on laatikko vaihettu noin vuosi sitten.
Käytetty laatikko (mainittu erikseen kuitissa, kilometreistä ei tosin tietoa? muutakun että kuitin alareunassa lukee 220002? voiskohan nuo meinata käytetyn laatikon km-määrää..), momentinmuunnin, kampiakselin takatiiviste laipallinen, kampiakselin pyörintänopeusanturi, vetolevy käytetty, pultti vetolevy, ohjaintappi vetolevy, ohjaintappi vaihteisto. (nämä siis liikkeessä vaihettu)
Tämän lisäksi on n.2tkm sitten vaihettu vetolevy uusiks..
No, nythän ongelma on seuraavanlainen, eli ensinnäkin kun kiihyttää 3vaihteella, niin jossain kohin auto nykäsee aika rajusti, tuntuu siltä kun väkisin vaihtas vaihteen hetkeks pienemmälle, ja sitten takasin melkein heti. Kokeilin steptronicilla 3-vaihteella kiihdyttämistä, ja stepiltäkin heitti 2-vaihteelle, ilman että koskin koko keppiin, käsittääkseni näin ei pitäisi käydä?
Toiseksi, 120-140kmh vauhdissa huomasin että kierrokset alkaa tuolloin hummaamaan.
Käytin auton tänään vikakoodien luvussa, ja antoi koodiksi 4F53, eli momentinmuuntimen lukituskytkin viallinen. Voiko tuo antaa koodia jos laatikkoa on ohjelmoitu, ja se on ohjelmoitu jotenkin vituilleen?
Auto käyttäytyy myös mielestäni vähän oudosti tuolla sport-vaihteella, ihan kun luistaisi oikeestaan kokoajan? mutta sitten kun on ihan vaan D asennossa, niin tuntuu toimivan paljon paremmin, ja tuntuu kuin ei luistaisi.
Mitähän kautta lähtis hommaa purkamaan? Käytänkö jossain paikassa, missä näitä ammatikseen ohjelmoidaan? Vai onko vika vaan yksinkertaisesti tuossa momentinmuuntimessa? Jos näin on niin tulee aika kallis pompsi korjattavaks.. Vähän alkaa epätoivo iskeä..
EDIT: auton kun käynnistää niin näyttöön tulee lukemaan head unit not programmed correctly, liittyykö jotenkin asiaan vai onko tässä jo jotain ihan muuta kyseessä..Last edited by rusinantte; 04-04-2018, 19:49.Nykyiset:
BMW e46 328ia
Aiemmat:
BMW e30 316i
BMW e39 528i
BMW e30 325i
BMW e91 320d
BMW e39 530da msport shadowline
BMW e46 330d
BMW e91 320d
BMW e39 530d
BMW e60 530da
BMW e46 330da
Comment
-
Comment