Tiedän etten ole ainoa tuon kyseisen vaihdelaatikon kanssa taisteleva. Näistähän taitaa suurin osa laueta jossain vaiheessa. Kuvittelen kuitenkin löytäväni joitain uusia ideoita lootan normaalin toiminnan saamiseksi takaisin.
Homma lähti liikkeelle kesäkuussa(08), kun auto suihkautti ilmeisesti huohottimen kautta öljyä putkistolle kevyen motarilenkin aikana. Laatikon jäähdyttyä vastaavaa ei kuitenkaan enää käynyt ja öljyn taso näytti olevan normaalitasossa. Liekkö ollut sitten vähän liikaa öljyä. Samoihin aikoihin auto alkoi ryömiä vapaalla eteenpäin, eli ylimääräistä painetta a-pakassa.
Siinä tuli sitten mieleen, että josko sen lootan sitten remppaisi. Esp Autotransilta korjaussarja ja laatikko pöydälle. Sinne tuli vaihdettua kaikki kitka- sekä peltilevyt, ja niin paljon tiivisteitä(o-renkaita ja niitä "männänrenkaita") kuin eteen tuli. Myös ne ennen a-pakkaa olevat männänrenkaat tuli korvattua nailonirenkailla.
Tämän jälkeen laatikko paikoilleen, öljyt sisään ja kovaa ajoa. Vaihteisto toimi noin tuhat kilsaa aivan normaalisti, lukuunottamatta ensimmäisten lenkkien aikana ollutta töksähtävää suuremman vaihteen kytkeytymistä.
Sitten se alkoi täristää reippaalla kaasulla vaihteenvaihdossa. Ja nimenomaan isompaa vaihtaessa. Huomasin myös melkein heti laatikon luistavan tärinän yhteydesä. Ja tämä tärinä siis ravistaa autoa siihen malliin, että hampaat irtoaa leukaluusta. Oireet pahenivat sille tasolle, että paikaltaan lähtiessä, sekä isompaa vaihtaessa ei auta olla kaasua kuin sen verran, että juuri ja juuri pystyy lähteä liikkeelle/kiihdyttämään(0-100 n. 30s). Muuten alkaa armoton tärinä ja luistaminen.
On myös yritetty ns. ajaa vika ulos. Tuloksena a-pakan peltilevyt siniset ja eteenpäin melkein turha edes yrittää.
Pakilla ei ole mitään ongelmia.
Aiemmin selostamani remontin jälkeen olen vaihtanut suodattimen kertaalleen sekä purkanut ja putsannut venttiilikoneiston. Ei mitään vaikutusta kummallakaan operaatiolla. Edelleen tärisee. Pakkovaihteista kolmosella jaksaa pitää pakat yhdessä täyskaasulla, kunhan rauhallisesti painaa kaasun pohjaa. Kakkosella pakottamalla pitää maksimissaan neljään tonniin asti kunnes alkaa täristää. Mielenkiintoista on kylläkin se, että parin sekunnin tärinän ja luistamisen jälkeen vaihde(2) kuitenkin jää kinni ja antaa kihhdyttää rajoittimelle. Mutta tosiaan muutaman kerran kun kyseisen tempun tekee niin ei tarvitse enää pihasta lähteä ennen kuin laatikko on avattu.
On kokeiltu kahta eri öljyä. Toinen oli joku bilteman ja toinen shellin tai teboilin 220 atf.
Nyt viisaat päät yhteen ja kysykää lisää tarkentavia kysymyksiä. Olisi meinaan parempaakin tekemistä, kuin jumpata vaihdelaatikon kanssa joka ikinen viikonloppuvapaa(vlv).
Kiitän jo valmiiksi kaikkia asiantuntijoita!

Comment