Ei se vitutus siihen auta, korjattavissa olevia laitteita nämäkin. Tosin öljynvaihtoon jo sijoitettu summa olisi ehkä kannattanut käyttää osaavan automaattilaatikkofirman palveluksiin jolloin homma saattaisi olla parhaassa tapauksessa jo kunnossakin.
Tuossahan nimittäin tuo vika vaikuttaa kaikin puolin siltä että turbiinin lukko jää päälle, jolloin tietysti vaihtaminenkin on kuin ilman kytkintä vaihtaisi ja tietysti moottori pyrkii sammumaan. Todennäköisesti uusi starttaus ravistaa laatikoa sen verran että lukko vapautuu. Käytännössä siis vika aiheutunee lukon solenoidin jumiutumisesta johon uusien öljyjen pesevyys on hetkeksi saattanut auttaa, lopullinen korjaus tapahtuu irroittamalla solenoidi ja vaihtamalla tai puhdistamalla se, en ole varma pystyykö ko laatikossa tekemään toimenpiteen öljypohjan kautta laatikkoa irroittamatta mutta todennäköisesti pystyy. Otapa yhteys esim. RAM auto Suomusjärvi ja kysy korjaus arvio, kaverin pitäisi tuntea ZF laatikot. Myös Kiskon US motors voi olla varteenotettava vaihtoehto, jos kyseessä on pikkuhomma (kertovat sen kyllä mikäli tuntevat ko. laatikon).
Itse olen taas ostanut viimeisen manuaalivaihteisen autoni jo aikaa sitten, ei näissä pitäisi antaa ennakkoluulojen voittaa, jos jossain paikassa on kallista korjauttaa ei se sitä suinkaan tarkoita että kaikkialla näin olisi, toki jos koko laatikkoremonttiin joudutaan niin työtä hommassa on siinä tapauksessa todella runsaasti, tässä tapauksessa tuskin tällainen on kuitenkaan tarpeen.
Toki olen koko ajan laatikkovikaisen ison BMW:n kiinnostunut ostamaan mutta lähinnä sellaisen mistä looda on levinyt kokonaan (hinta).
Hyvin huollettuna ZF mikätahansa kestää todella pitkään varsinkin pienempien koneiden kanssa. V12 koneessa on sen verran löylyä että sen kansa poljettuna on joskus toki ongelmia. Tuossa pihalla on 383tkm ajettu 730 automaatti, loodaa ei ole avattu ja toimii kuin unelma.

Comment