Auto 2012 vuoden X3 2.0 xDrive bensa. Ajettu 133tkm.
Etupää päästää lievää kolkatusta 20-45 km/h vauhdissa tasaisella suoralla. Ääni ei kuulu heti liikkellee lähdettyä, mutta ennen pitkää alkaa kuulumaan. Katoaa kun jarruttaa tai kiihdyttää. Vaikuttaa kuuluvan edestä keskeltä, mutta tarkemmin ei erota puolta vaikka ikkunat auki ajaa ja koittaa kuunnella. Ratin kääntelyllä ei tunnu olevan vaikutusta. Kolkatus hidastuu ja nopeutuu ajonopeuden mukaan. Rattiin tai muuallekaan ei tärinöitä välity.
Auton alla käyty sen verran tutkimassa, että käsituntumalla ei vaikuta ainakaan etu- tai takakardaanissa olevan selkeää vikaa. Eikä oikein vetoakseleissakaan. Ilmassa ollessa eturenkaita pyörittäessä etuperästä tuntuu kuuluvan ylimääräistä ääntä.
Ajatuksia, missä vika tai mitä kolinan aiheuttajia voisi lähteä sulkemaan pois?

Comment