Announcement

Collapse
No announcement yet.

Vuosi 2020

Collapse
X
 
  • Filter
  • Time
  • Show
Clear All
new posts
  • JP
    BTCF Hallitus
    • Oct 2004
    • 5169
    • On the Road

    Vuosi 2020

    Hei vain kanssa harrastajat ja muut fooruminkäyttäjät, ja hyvää alkanutta vuotta ja vuosikymmentä 2020!

    Tammikuu on jo pitkällä joten koitan nyt saada raavittua hieman ajatuksia tältä vuodelta kasaan tervehdyspostauksen muodossa.

    Syksyllä käydyssä syyskokouksessa vuoden 2019 Hallitus päätti jatkaa vanhalla kokoonpanolla, eikä yhdistyksen johtoon ollut muita hakijoita. Yksimielisen jäsenistö äänesti Hallituksen kokoonpanosta sekä luottamuksesta ja näin saatiin Hallitus kasaan vuodelle 2020.

    Tehtävissään jatkaa siis viimevuotiseen tapaan entisissä rooleissaan:
    Jäsensihteerinä Minja Kyyrönen (Rhodry), Rahastonhoitajana Kai Palotie (*Kaide), Sihteerinä Katja Rosenqvist (Repekka76), Puheenjohtajana, allekirjoittanut, eli Jari-Pekka Mikander (JP), sekä Varapuheenjohtajana Matti Sukuvaara (BMW_Mane).

    Hallituksen toimintaperiaatteiden mukaan vuonna 2020 on tarkoitus hankkia aktiivisia toimijoita ympäri Suomen, erinäisiin tapahtumiin sekä tapahtumien järjestelyihin, sekä yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneita joilla olisi halukkuutta jatkaa yhdistyksen toimintaa tulevaisuudessa päättävissä asemissa. Aluevastaavien sekä Alueaktiivien toimintaa pyritään tehostamaan jäsenläheisemmäksi mm. jo 2017 Syyskokouksessa päätetyn aluekokousten/kabinetti iltojen tukemisella, näitä järjestettiin ymmärtääkseni vain yksi vuonna 2019. Ratapäivien määrä pyritään pysymään entisellä tasolla (Osa ratapäivistä on jo varmistunut ja niistä tiedotetaan omassa topicissaan heti kun kaikki on valmista.)
    Bimmerpartyjen ajankohdaksi valikoitui Juhannuksen jälkeinen viikonloppu, Joka määrittelee hieman tapahtumakalenteria, eli ratapäivät pysynee lähes samoina kuin edellisvuonna.

    Alueaktiivien/vastaavien kokoonpanoihin tuli hieman lisäyksiä, Uudenmaan jäsenistön kasvun vuoksi ja Uusimaa jaettiin tästä syystä ns. kahtia, Itäiseen ja Läntiseen toimialueeseen, tästä lisää Aluevastaavien esittelyissä Uudenmaan tiepiirin alueellisessa osiossa.
    Tänäkin vuonna jaamme aluetukea taas ~500€/alue. Eli jos sinulla on idea jonka haluat toteuttaa ja tarvitsette siihen rahoitusta, niin ota yhteyttä alueesi aktiiviin tai suoraan aluevastaavaan. Aluevastaavat järjestävät aluekokouksia, joita yhdistys tukee, siellä voi tiepiirin jäsenet suunnitella yhdessä tapahtumia ja näin ollen helpompi esittää ne sitte Hallitukselle.
    Osalla tiepiirillä on puutetta alueellisista Aktiiveista, joten jos kiinnostus kerhon tapahtumien kehittämisestä kiinnostaa niin, ota yhteyttä [email protected]

    BTCF tukee jo nyt monia alueellisia/Mallikohtaisia tapahtumia, mm E30-Miitti muuramessa ja vuosittainen ///M-Miitti, jos sinulla on vastaavaa konseptia mielessä niin ota ihmeessä yhteyttä niin laitetaan järjestymään.

    Ratapäivät järjestetään viime vuotiseen tapaan ja samoina määrinä.

    Messuista sen verran että 2017 extrana mukaan tullut Classic Motor show tapahtumaan on nyt varmistunut meille paikka ja messuvastaava tiedottaa tästä tapahtumat osiossa, ja tottakai kolmeen suurimpaan autoalan messuun, eli American car Show, Helsinki, Hifi&Tuning Show, Oulu, sekä Autot ja Viihde, Xtreme Car Show, Lahti.
    Isoimmille messuille on tilaa ja Messuvastaavamme varmasti ottaisi mielellään ehdokkaita vastaan, joten ole aktiivinen ja ota yhteyttä.
    Peltone huolehtii taatusti osaston tyyliikkyydestä ja että sinne tulee oikeat makeat pelit näkyville!

    Olkaa aktiivisia ja tehdään tästä vuodesta jälleen kerran hieman edeltäneitä parempi!

    Alla listattuna toimihenkilöt sekä jo varmistuneet tapahtumat kaudelle 2020.

    Hallitus

    Puheenjohtaja
    Jari-Pekka Mikander (JP), jari.pekka.mikander.btcf (at) gmail.com

    Varapuheenjohtaja
    Matti Sukuvaara (BMW_Mane), varapuheenjohtaja.btcf (at) gmail.com

    Sihteeri
    Katja Rosenqvist (Repekka76), sihteeri.btcf (at) gmail.com

    Jäsensihteeri
    Minja Kyyrönen (Rhodry), jasensihteeri.btcf (at) gmail.com

    Rahastonhoitaja
    Kai Palotie (*Kaide), kai.palotie.btcf (at) gmail.com
    __________________________________________________

    Toimihenkilöt

    Alueaktiivit:

    Uusimaa:
    Aluevastaavat: Alex Vasica (Lördagskorv, Lohja(Läntinen-Uusimaa))
    Joel Tehikari (Nakkisoturi, Helsinki (Itäinen-Uusimaa))
    Alueaktiivit: Juho Kylliäinen (Juuhiz, Tuusula)
    Joona Malmberg (JAPM, Lohja)

    Turku:
    Aluevastaava: -
    Alueaktiivit: -

    Kaakkois-Suomi:
    Aluevastaava: Antti Heinonen (Heiska, Mikkeli)
    Alueaktiivit: Tiia Vuorinen (Tiije, Kouvola)
    Jari Mehtojärvi (mehtojarvi, Kouvola)

    Häme:
    Aluevastaava:-
    Alueaktiivit: -

    Savo-Karjala:
    Aluevastaava: Niko Kauranen (Kaurane, Iisalmi)
    Alueaktiivit: Jenna Virta (Jenvi, Joensuu)
    Tuija Kinnunen (Turrre Joensuu)

    Keski-Suomi:
    Aluevastaava: Jussi Manni (J-Beat, Jyväskylä)
    Alueaktiivit: -

    Pohjanmaa:
    Aluevastaava: Arttu Sukuvaara (Tsugu, Lapua)
    Alueaktiivit: Niklas Tuomiharju (Niqetin, Seinäjoki)

    Oulu:
    Aluevastaava: Jarmo Sutinen (Jaks0, Oulu)
    Alueaktiivit: Matias Lepistö (Matte, Oulu
    Nikolas Uusi-Illikainen (Nikezu, Oulu)

    Lappi:
    Aluevastaava: -
    Alueaktiivit: -

    Messuvastaava: Niko Peltonen (Peltone) , messut.btcf (at) gmail.com

    Ratapäivävastaava: Joni Wuori (Jax_KiBez) , hallitus (at) btcf.fi

    Tuotevastaava: Markku Anttila (Marqu) , hallitus (at) btcf.fi

    Bimmerparty päävastuuhenkilö: Jarno Harju (2bar..ahhh), bimmerparty (at) btcf.fi

    Päätoimittaja/BTCF-Tiedottaja: Jenna Tynkkynen (Jjens, Espoo), kerholehti (at) btcf.fi

    BTCF-Yhteistyö: Varapuheenjohtaja Matti Sukuvaara, (BMW_Mane), yhteistyo (at) btcf.fi





    Tapahtumakalenteri 2020

    (tiedossa olevat tapahtumat ja niiden varmistuneet ajankohdat)

    Tammikuu:
    Jääratapäiviä alueittain.

    Helmikuu:
    Jääratapäiviä alueittain.

    Maaliskuu:



    Huhtikuu:
    ACS, 10.-12.04.2020 Helsinki


    Toukokuu:
    Ahvenisto (1) Ratapäivä 03.05.2020
    Classic Motor Show 2020, 02.-05.05.2020 Lahti

    Kesäkuu:
    Alastaro (1) Ratapäivä 07.06.2020
    Bimmerparty 2020 26.-28.06.2020

    Heinäkuu:


    Elokuu:

    Ahvenisto (1) Ratapäivä 08.08.2020
    Alastaro (2) Ratapäivä 22.08.2020
    Lapua Ala-Talkkari Areena (Drifting) 29.8.2020
    Ahvenisto (2) (Meluraja 95dB) 30.8.2020
    Syyskuu:
    HTS, 12.-13.09.2020 Oulu


    Lokakuu:
    Heinjoki Ratakaudenpäätös

    Marraskuu:
    BTCF Ry syyskokous

    Joulukuu:
    Joulutervehdys 24.12.2020

    Päivitämme tapahtumakalenteria sitä mukaa kun uusia tapahtumia varmistuu.



    Hallitus toivottaa hienoa kuluvaa vuotta, sekä hienoja harrastus hetkiä kaikille!



    Terveisin

    Jari-Pekka Mikander/JP
    BTCF Ry:n Puheenjohtaja.
    Last edited by JP; 08-08-2020, 09:56.
    E46 330Ci ///M-Sport Individual Cabriolet -02, F82 // /M4 -15, W447 MB-Vito 116 4x4 -18
    -BTCF Kotileipojat = Kovat Kokkaa- -Itä-Suomi Connection
    -BTCF-Sauna teamin virallinen jäsen-

    ///Pumppu Pojat Racing Team

    / //M5: Kilpahenkeä luksussedanissa

    Ex Motorsportin: E39 ///M5 -99, E34 ///M5 -91

    Remonttia Pohjois-savossa? Kysy. 0400 266652, Hitsaukset, alustaremontit, erikoisosat, vikadiagnostiikka, koodauksen,
    huollot. yms.
Working...
X
😀
🥰
🤢
😎
😡
👍
👎