Hei.
Kerhon toimintaan kaivattaisiin uusia tekijöitä ja jos tunnistat itsesi ja mielenkiintoa on toimimaan yhdessä Suomen suurimmissa merkkikohtaisessa yhdistyksessä toimihenkilönä niin laita hakemuksesi [email protected] osoitteeseen ja tule mahdollisuuksiesi mukaan yhdistyksen syyskokoukseen 03.10.2020 Majvikiin.
Alla tietoa yhdistyksen toimihenkilöistä.
Oletko kiinnostunut hallitustyöskentelystä?
Bimmer Tuning Club of Finland on noin 2500 jäsenen autoharrastajille suunnattu yhdistys, joka
toimii valtakunnallisesti. 2004 toimintansa aloittanut seura on vakavarainen ja
ylläpitää omia tapahtumia joissa yhdistys kasvattaa harrastajien tietotaitoa ajoharjoittelussa,
sekä ajoneuvojen korjaamisessa.
Yhdistyksen hallitus on yhdistyksen kokouksen valitsema ja sen alainen toimielin, joka
toteuttaa yhdistyksen kokouksen tekemät päätökset ja hoitaa yhdistyslain sille määräämät
tehtävät:
”Yhdistyksellä̈ on oltava hallitus, johon kuuluu vähintään kolme jäsentä̈. Hallituksen on lain ja
sääntöjen sekä̈ yhdistyksen päätösten mukaan huolellisesti hoidettava yhdistyksen asioita.
Hallitus edustaa yhdistystä̈” (YhdL § 35).
Vuonna 2020 seuran hallitus on kokoontunut noin kerran kolmessa kuukaudessa. Kokousten
lisäksi viestitään nopeaa reagointia vaativissa asioissa muissa kanavissa, kuten sähköposti ja
WhatsApp.
Syyskokous valitsee puheenjohtajan ja hallituksen jäsenet.
Hallitus sopii keskenään työnjaosta jäsenten kesken.
Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi.
Yhdistyksen hallituksessa toimiminen on antoisaa ja palkitsevaa.
Etsimme mukaamme henkilöitä, jotka ovat innostuneet kehittämään yhdistyksen toimintaa.
Hallituksen vastuisiin kuuluu:
• Toteuttaa yhdistyksen kokouksen päätökset
• Johtaa ja kehittää yhdistyksen toimintaa
• Valita tarvittavat jaostot, valiokunnat ja työryhmät sekä niiden puheenjohtajat
• Kutsua koolle ja valmistella yhdistyksen kokous
• Vastata yhdistyksen taloudesta
• Pitää jäsenluetteloa
• Tehdä yhdistyksen tilinpäätös ja vuosikertomus
• Tehdä toiminta- ja taloussuunnitelma seuraavaa toimintavuotta varten
• Hoitaa yhdistyksen tiedotustoimintaa
• Hyväksyä ja erottaa jäsenet sekä päättää jäseniä koskevista kurinpitotoimista
• Valita ja erottaa yhdistyksen palkatut toimihenkilöt sekä sopia heidän eduistaan
• Päättää yhdistyksen ansiomerkkien myöntämisestä ja muiden kunnia- ja ansiomerkkien esittämisestä
• Ryhtyä muihin toimenpiteisiin, joita yhdistyksen etu vaatii
• Luovuttaa tilit tilintarkastajille tai toiminnantarkastajalle tarkastettavaksi vähintään 14 vuorokautta kevätkokousta
Hallituksen tehtäviä
Puheenjohtaja
• hallituksen kokousten kokoon kutsuminen
• materiaalien koordinointi sääntömääräisiä kokouksia varten
• talouden seuranta ja maksujen valvonta yhdessä taloudenhoitajan kanssa
• yhdistyksen palkattujen työntekijöiden esimies
Varapuheenjohtaja
• hoitaa puheenjohtajan tehtäviä puheenjohtajan ollessa estynyt (tyypillisesti varapuheenjohtajalla on myös muita vastuualueita)
Sihteeri
• kokousten pöytäkirjat
• sääntömääräisten kokousten kutsut ja muu jäsenviestintä yhdessä viestintävastaavan kanssa
• talouden seuranta
Rahastonhoitaja
• yhdistyksen rahaliikenteen hoitaminen
• kirjanpidon toteuttaminen ja raportointi muulle hallitukselle
• Tilinpäätöksen teko ja toimittaminen tilintarkastajalle
• talouden seuranta
Jäsensihteeri
• tarkistaa saapuneet jäsenmaksut ja päivittää jäsenrekisteriä
• jäsenkorttien tilaus
• Talouden seuranta (mikäli hallituksenjäsen)
Sponsoritoiminnasta ja yhteistyösopimuksista vastaava, Viestintävastaava
• Sponsorien hankkiminen tapahtumiin sekä näiden koordinointi
• Pidempiaikaisten yhteistyökumppanuuksien hankinta
• Viestinnän koordinointi
• Talouden seuranta
Yllämainitut voivat olla myös toimihenkilöillä, hallituksen keskuudesta valitaan henkilö, joka toimii sopimuksien allekirjoittajana sekä yhteyshenkilönä.
Yleistä hallitustyöskentelystä ja sen vastuista:
Hallituksen jäsenillä on oikeus osallistua hallituksen kokouksiin ja niissä tapahtuvaan päätöksentekoon, ja he voivat vaatia hallituksen koolle kutsumista.
Hallitus on päätösvaltainen, kun läsnä on yli puolet hallituksen jäsenistä mukaan luettuna hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja.
Yksittäinen hallituksen jäsen ei voi ilman hallitukselta saamaansa valtuutusta antaa tehtäviä kenellekään yhdistyksen luottamushenkilölle tai työntekijälle, lausua yhdistyksen kantaa mihinkään kysymykseen tai tehdä̈ sopimuksia yhdistyksen nimissä.
Hallituksen tärkein tehtävä on ajaa jäseniensä etua. Hyvä hallitus seuraa jatkuvasti ja aktiivisesti
yhdistyksen toimintaa ja toimintaympäristöä ja se tekee tarvittaessa yhdistyksen kokoukselle esityksiä, joiden avulla yhdistyksen toiminnan on mahdollista kehittyä̈.
Toimihenkilöt:
Foorumin Admin
Lisäksi haemme henkilöitä foorumin ylläpitoon. Foorumin ylläpitäjät eli adminit eivät ole hallituksenjäseniä. Tehtäviin kuuluu foorumin ylläpito ja päivitykset.
Henkilö tai henkilöt, joita tehtävään haemme tarvitsevat vahvaa SQL ja PHP osaamista
Aluevastaavat ja alueaktiivit
Aluevastaavat ja alueaktiivit järjestävät tapaamisia ja aktiviteettejä omalla alueellaan. He toimivat myös yhteyshenkilöitä yhdistyksen hallitukseen päin.
Messuvastaava
Messuvastaava koordinoi ja toteuttaa messuosastot joihin yhdistys osallistuu vuoden aikana.
Bimmerparty vastaava
Bimmerparty vastaava vastaa tapahtuman toteuttamisesta sekä koordinoi yhdessä Bimmerparty työryhmän kanssa tapahtuman järjestelyistä. Bimmerparty vastaava raportoi hallitukselle tapahtuman edistymisestä sekä toimittaa budjetin hallituksen hyväksyttäväksi.
Ratapäivävastaava
Ratapäivävastaava koordinoi yhdistyksen ratapäivät ja varaa radat.
Tuotevastaava
Tuotevastaava vastaa yhdistyksen jäsenille suunnatuista vaatteista ja muista tarvikkeista hän esittää yhdistyksen hallitukselle tilattavat tuotteet sekä tilaa tuotteet. Mahdollisuuksien mukaan hän myös hoitaa verkkokaupan tilauksia.
Pidetään pyörät pyörimässä ja kerhon tulevaisuus valoisana. Kenenkään ei tarvitse kylmiltään hypätä yhdistyksen toimintaan vaan väistyvät toimihenkilöt kyllä auttavat käytännönasioissa alkuun ja ongelma tilanteissa myös jatkossakin.
Syyskokousterveisin
BTCF Hallituksen ja muiden toimihenkilöiden puolesta
BTCF Ry:n puheenjohtaja
Mikander Jari-Pekka

Comment