Kaipailisin käyttökokemuksia laajakaistalambdoista, lähinnä noista jälkiasennettavista mittarillisista paketeista, joita löytyy esim. Innovatelta, AEM:ilta ja PLX:ltä.
Finsquirtia lueskelemalla on jäänyt kuva, että Innovatea ja PLX:ää kehutaan ja haukutaan ristiin. Innovatessa ollut kai reilummin ongelmia, etenkin vanhemmissa malleissa. Mikäs on tilanne nykypäivänä?
Onko lisäsijoitus esim. DM-5 + SM-AFR kannattava verrattuna vaikka Innovate db pakettiin verrattuna? Löytyykö AEM Uego:sta kokemuksia?
Ulkomailta noita Innovaten ja AEM:in paketteja löytää hieman edullisemmin, mutta PLX:t tuntuvat olevan sielläkin liki suomen hinnoissa. Depo:lta löytyy tuollainen setti, mahtaako tehdä mitään? Aircooledin kautta ilmeisesti sama paketti 169€.
Toistaiseksi laajakaistalambda olisi tarkoitus hankkia vain mittariksi ohjaamoon, josta seurata seoksia mahdollisen vikatilanteen varalta. Mutta jos jatkossa moottorinohjaus vaihtuu, olisi tietysti mukava, jos samaa anturia voisi hyödyntää helposti myös siinä.

Comment