Nyt olisi hyvät neuvot kalliit. Tänään oli toinen aamu kun menin autolle ja huomasin että auton sähköinen kattoluukku on täysin auki. (Luojan kiitos kumpanakaan yönä ei ole satanut vettä, koska sadeöitäkin tähän kesään on mahtunut.)
Ongelma ilmeisesti johtuu viallisesta repsikan jalkatilan oven puoleisessa seinässä olevasta ohjausboksista, johon on päässyt kosteutta ja hapettumat sotkevat boksin toimintaa. Boksin toimintahäiriöitä oli jonkun verran kun luetutin vikamuistin noin puoli vuotta sitten.
Aiemmin boksin toimintahäiriöt ovat aiheuttaneet
- jarruvalojen päälle jäämistä kun sammutan auton
- vilkun tikityksen ja merkkivalon päälle jäämistä mittaristoon kun vilkku palautuu
- vilkun tikityksen ja mittariston merkkivalon "hiljaiseloa" vaikka ulkovilkku toimii normaalisti
- (pari kertaa) ajovalojen syttymistä viiveellä
- pyyhkijöiden ja etuovien sähkölasien hetkellisen halvaantumista
Noista aikaisemmista vielä selviäisi (paitsi jos pyyhkijät tekisi lakon kesken rankkasateen), koska toiminta palautuu yleensä minuutin sisään, mutta kun kattoluukku aukeaa jossain vaiheessa yötä niin se ei mene itsestään kiinni ja jos yöllä sattuisi satamaan rankemmin niin autolla ei tarvitsisi ihan heti ajella.
Ohjausboksin kyljestä otettu tyyppimerkintä on 61.35-8370875. Tällä koodilla ei löydy www.varaosahaku.fi :stä ihan vastaavaa, mutta tietäisikö kukaan mikä noista "ohjausboksit muut" -kategorian bokseistä olisi tähän autoon käypäinen. Autoni on siis E39 523i -96 (manuaali).
Suurkiitos jo etukäteen kaikista neuvoista ja vinkeistä!

Comment