Aloin tekemään B48-koneelle tyyppivikaremppaa, kun epäilin jäähdytysnestettä kuluvan johonkin ihan hitusen. Ja tässä koneessahan on muutama tunnettu vuotopaikka, mutta ensisijainen syyllinen on sylinterinkannen ja paisuntasäiliön välillä ja imusarjan alapuolella kulkeva muovinen jäähdytinputki.
Vielä oli ehjän näköisenä paikallaan, mutta kun irrotin paisarin puoleista liitintä ja siinä kevyesti vähän liikuttelin putkea, niin johan naksahti kannen puolelta poikki kuin tyhjästä:
Koska tuonne imusarjan alle on aika työlästä kaivautua ja autolla on mittarissa 120tkm, niin tässä on hyvä hetki harkita myös muiden vuodoistaan tunnettujen osien uusimista:
- muovinen öljynsuodatinkotelo, johon on integroitu öljynjäähdytin/-lämmitin: näitä on käsittääkseni halkeillut paljonkin. Tästä on olemassa myös alumiininen aftermarket -versio.
- lohkossa oleva muovikaula, josta lähtee iso jäähdytysletku syylärille. Oli jotenkin heppoisen ja taipuvaisen oloinen, kun kiskoin paksua jäähdytinletkua siitä irti. Muovisen OEM-osan hinta ei ole paha, mutta siitäkin olisi tarjolla alumiininen versio.
- vesipumppu, jonka voisi kätevästi uusia varmuuden vuoksi ihan iän ja kilsojen puolesta. Näitä on ilmeisesti mennyt rikki jo alta sadan tonnin ja onhan nuo kilsat ihan tyypillinen vaihtoväli esim. autoissa, joissa pumpun uusiminen on osa jakohihnan vaihtoa.
- samalla uusin läjän asiaankuuluvia tiivisteitä ja apulaitehihnan.
Ongelmallisesta jäähdytinputkesta on olemassa myös silikoninen versio. Alkuperäinen on jotain kovahkoa muovia/nailonia ja voisin kuvitella, että sama konstruktio uudessakin osassa hapertuu samalla tavalla kannen kuumuudessa ja moottorin ja paisarin välisen tärinän avittamana.
Sitten kysymyksiä:
Onko joku kokeillut tuota silikoniletkua, vaikuttiko laadukkaalta?
Entä onko joku ostanut tuon alumiinisen öljynsuodatinkotelon? Lähinnä kiinnostaa aftermarket-osan laatu: alumiininenhan olisi huomattavasti kestävämpi ratkaisu, jos koneistusjälki on laadukasta. Valmistajia tuskin on yhtä enempää, vaikka myyjiä on.
Oletteko uusineet pelkän vesipumpun (plus erikseen tiivisteet) vai koko paketin pumppukoteloineen pumppuine ja hihnapyörineen? Jälkimmäinen on varsin kallis ja pumpun kotelo itsessään on alumiinia, jonka luulisi kestävän vaihtamattakin.
Comment