Auto on e30 -83 320iA , jossa on nyt 2.7 eta kone paikoillaan. Ruisku L-jetronic. Viikko sitten sammui muutamia kertoja matka-ajosta kuin seinään ja lähti uudestaan käynnistämällä käyntiin. Toimi viikon kuin enkeli ja pari päivää sitten alkoi taas sammumaan ajosta ja myöhemmin myös tyhjäkäynnilläkin sammui. Alussa lähti vauhdista uudelleen käynnistämällä käyntiin, mutta sen jälkeen sai sahata jonkin aikaa ja nyt se sitten jätti kokonaan käynnistymättä. Tänään kokeilin, niin pari kertaa yritti käyntiin muttei lähtenyt.
Kipinä tulee normaalisti ja bensaa ei tullu ruiskulle. Sitten katsoin bensapumpulta tuleeko sinne virtaa kun starttaa, ja ei tullu. Sittemmin oon miettiny bensapumpun relettä? Löysin yhden releen kuskin puolen iskaritolpan edessä olevasta mustasta laatikosta, ja rele on 7 pinninen. Kokeilin kädellä relettä, kun kaveri starttasi ja rele tuntuisi vetävän. Kokeilin mittailla kuitenkin relettä, koska oon kuullut, että L-jet:iin joutuu vaihtamaan useimmin bensapumpun relettä kuin esim. motroniciin. Otin akulta suoraan virran ja maan piuhan pätkillä, mutta en saanut relettä vetämään?? Miten tällainen rele toimii, olisi mukava kuitenkin mitata mittarilla varmuuden vuoksi. Ainakin releen numerointi on minulle outo. Numeroon 30 tulee jatkuva virta ja numeroihin 15 ja 1 tulee virta kun on virta päällä.
Mikä muu voisi olla vikana? Jos rele on kunnossa, niin ite epäilen seuraavaksi ruiskuboxia?? Kertokaa te viisaammat, jos olette aiemmin ollu tekemisissä näiden kanssa.
t. Markku

Comment