Terve.
Ongelmia tuli tuossa viime keskiviikkona. Ajoin 100km takaisin kotia ja sitten kävin kaupassa. Kaupasta tullessani ei sitten enään käynnistynytkään. Parin tunnin päästä siitä sitten kävin kokeilemassa ja lähti käyntiin.
Siitä sitten pari tuntia eteenpäin kävin veljen kanssa hakemassa auton pois ja ajoin sen kotia ja auto toimi ihan normaalisti. Sitten taas seuraavana päivänä kun olin lähdössä niin eipä se enään käynnistynytkään.
Olen nyt tarkastanut että Bpumppu toimii ja kiskoon tulee bensaa. Painoin meisselillä sitä venttiiliä kun toinen starttasi. Bensaa sieltä tuli mutta en sitten tiedä pitäisikö vielä uudestaan kokeilla, ei ainakaan kummosella paineella siinä bensaa tullut kun nopeasti kokeili. Mietin vaan että jos Bpaine ongelmia olisi ollut niin oisko sillä pystynyt sitten ajamaankaan, luulisi myös että ei ihan kerrasta napsahda se säädin kun on mekaaninen osa kyseessä.
Vaihdoin myös nokan asentotunnistimen, ei auttanut.
Kokeilin tänään että tuleeko kipinää ja ei kyllä näyttänyt tulevan.
sulakkeet on ehjiä kaikki.
Pitäisikö sitä nyt ruveta vaihtamaan sitten kampiakselin tunnistinta ? Saako sitä mitattua yleismittarilla mitenkään ? Ei nyt jaksaisi ihan summamutikassa ostella noita osia kuitenkaan.
Täytyy myös mainita että omasta mielestäni ei startatessa rupea bensa haisemaan tai mitään, eikös nuo suuttimet toimi jommankumman asentotunnistimen kautta kuitenkin ?
Varmaan täytyy viritellä se vikakoodi juttu ledillä tässä, muuten ei mitään hätää mutta pitäs päästä koulussa käymään.
Jos jollakin olisi jotakin ideaa miten tässä kannattaisi edetä.

Comment