Niin minullakin sitten rupesi oikea etu anturi pätkimään. Olin antanut itseni ymmärtää, ettei homma menisi aivan heittämällä. No, ajattelin josko olisi hieman tuuria kerrankin mukana > no ei tietenkään... Auto ylös ja eikun pyörä irti. Ensitöikseni varmistin uudella anturilla, että vika on tosiaan kyseisessä anturissa. Siihen ne hyvät uutiset sitten loppuivatkin. Kuusiokoloruuvi joka pitää anturia kiinni meni poikki niin helposti ettei olisi uskonut.
Nyt olin vakuuttunut, että helpolla ei päästä ... vai päästiinkö sittenkin !!
Näin pystyin uusimaan anturin tunnissa hiekkapihalla:
1. Irrotin jarrusatulan sekä levyn saadakseni tilaa operaatiolle.
2. irroitin vanhan anturin johdon ja leikkasin sen poikki aivan anturin päästä.
3. kun jarrusatula ja levy on irti niin anturi näkyy myös ohjauvarren ja navan välissä noin 15mm matkalta. Anturi on siis työnnetty läpi ohjauvarresta ja on siten kiinni vain noin 15mm matkalta.
4. porasin 6mm poralla noin 5mm syvän reiän anturin metallivaippaan ohjausvarren ja navan väliin.
5. sahasin anturin muovisen pään kahtia rautasahan terällä siten, että osuus jossa kuusioruuvi (katkennut) on lähtee irti. Nyt anturia pystyy hieman nitkuttamaan edestakaisin. (jos ruuvi on katkennut juuresta niin silloin tämä on tarpeetonta.)
6. Seuraavaksi lukkopihdeillä tai vastaavilla murennetaan muovinen osuus irti anturista.(anturin metallivaipa tulee reippaasti muovisen pään sisään) Kun muovinen pää on irti niin huomataan, että anturin metallinen vaippa näkyy ulkopuolella juuri sopivasti lukkopihtejä varten. Lukkopihtejä tarvitaan hieman myöhemmin
7. Sitten porasin samalla 6mm terällä reiän anturin päästä aivan vaipan reunaa pitkin kohti reikää vastapuolella kunnes terän kärki näkyi anturin kyljessä olevasta reiästä.
Ja nyt se oleellinen vaihe. Ideana on siis jyrsiä metallivaippa halki jolloin halkaisia pienenee ja tadaa sovitus ei enää olekkaan yhtään niin tiukka.
8. Dremeliä tai vastaava käyttäen jyrsitään sopivalla terällä päähän tehdystä reiästä anturin metallivaippa halki vastapuolella kyljessä olevaan reikään saakka.
9. Nyt kiinitin lukkopihdit tuhdisti anturin vaippaan kiinni ja nitkutin edestakaisin käännellen anturin ulos. Huomaa, että anturi ei pääse kääntymään kuin muutaman asteen molempiin suuntiin, koska itse tunistin on lähellä ABS kehää navan sisällä. Ulos vedettäessä anturia voi voidella vaikka CRC:llä ulostulon helpottamiseksi.
10. Sitten on vielä jäljellä katkenneen kiinitysruuvin poisto. Lukkopihdeillä juuresta poikki, pistepuikolla reikä keskelle, poralla M6 kierretapille sopiva reikä ja eikun uudet kierteet
Näin minä sain uusittua anturin ilman riskiä siitä, että rikkoo anturin kehän poran osuessa siihen, tai anturin murusien joutumisesta anturin kehälle rikkomaan uuden anturin.

Comment