Kolme vuotta paikallaan on seisonut compactini (e36, 316i, vm. 1999 (valm. 1998), ajettu 129tkm), kolarin jälkeistä pintaremonttia on pitänyt tehdä mutta homma on töiden, lapsen tulon ja muuttojen ohella jäänyt syrjään. Nyt päätin tehdä auton lomalla valmiiksi, mutta tuli ongelmia matkaan.
Moottori on käynyt hienosti aina ajoittain kun sitä on käytetty ja moottoria näin voideltu. Tyhjäkäynnillä annettu käydä lämpimäksi ja paikallaan hieman kaasuteltu. Tätä on tehty ehkä kerran kolmessa kuukaudessa, eli hyvin harvakseltaan. Öljyjä ja muitakaan nesteitä ei ole vaihdettu, kunnostuksen alussa todettu öljyt kirkkaiksi ja tuoreiksi, ja mihin ne muuttuisivat kun auto on kuitenkin ollut ajamaton.
Moottori käynnistyy moitteetta, ja kierrokset ensimmäiset 5s. hakeutuvat 2000 tasolta alas 1000:een, ja sitten ne alkavat vähitellen nousta, maks. 30s ja taso on 1500. Ja mitä nopeammin päästään tavalliseen moottorin lämpötilaan, sen nopeammin myös väärä 1500krs/min taso tyhjäkäynnissä saavutetaan.
Moottori kun on täydessä lämpötilassa, se on myös ihan hitusen yli lämpömittarin tarkan keskilinjan. Jos optimi on olisi 90c, taso lienee jotakin 93-94c. Eli viisari on sen paksuutensa verran yli normaalitason.
Nyt kun kesä alussa aloin laittaa kärryä kuntoon, ei mittaristossa ollut mitään merkkivaloa kertoen moottorin ongelmista. Kun käynnistin toukokuussa, otti kone kierroksia hieman enemmän, 1400-1500krs/min. Ajattelin että bensajämä vanhaa ja heikko-oktaanista, ja lambda pakottaa syöttöä suuremmaksi kun käynti voisi olla muuten vaivalloista. Nyt tällä viikolla taas rempattuani autoa kun tankkasin 98e noin 20l, ja ajelin ympäriinsä, ei siltikään tyhjäkäynnin korkea taso tippunut toivottuun noin 700krs/min tasolle.
Kun ajoin korjauspaikalta Kouvolasta kotiinpäin Espooseen, tapahtui jotain outoa. (Ajattelin että siirrän jo pintapuolisesti valmiin auton siirtokilvissä kotiin ja jatkan moottorin parissa.) 35km ajettuani kilahti pohjassa voimakas rusahtava pamahdus, joka ei vaikuttanut kuitenkaan menoon, ja samalla perässä kuului vähän metallinen kilinää. En tiedä mikä se oli, mutta arvelin että katalysaattori saattoi pamahtaa rikki, koska suurempi pitoisuudeltaan ja heikosti palanut seos saattoi matkalla tuhota sisuskalut ja katin tie tuli loppuun rekkaa ohittaessa, kaasu melkein pohjassa ohittaessa.. Tästä en voi olla varma, mutta oletukseni on tämä.
Nyt kysymyksiä:
1) kannattaako minun oikopäätä mennä vikakoodin lukuun, vai onko jotain olennaista jota suosittelette tarkistettavaksi? (Joissakin viestiketjuissa puhutaan jumittavasta tyhjäkäynnin luistista (imusarjan alla), ja toisaalta mainitaan myös moottorin lämpötila-anturi.)
2) kuka tekisi vikakoodilukua pääkaupunkiseudulla?
3) saako moottorin lämpötila-anturia muualta kuin merkkiliikkeestä, ja missä se sijaitsee e36:sessa?
4) airbag-valo palaa (alkoi palamaan vasta kesäkuussa): lienee kosketushäiriö/hapettuma ratin liittimessä. Se lienee aina valo joka ei poistu kuin vain nollaamalla vikamuistilukulaitteella eikä pelkän kosketushäiriön poistamisella sammu?
Kiitos jo vastauksista etukäteen!

Comment