2002 M3:ssa oli kaksi ärsyttävää ongelmaa kuskin puolen sähköikkunassa. Kun ikkunan laski alas kuului semmoinen ihme naksahdus noin puolessa välissä matkaa. Tämän lisäksi silloin tällöin todella voimakas kirskuna.
Purin oven ja otin nostinmekanismin käteen. Mitään vikaa siinä ei näkynyt olevan. Vaijerit ja pylpyrät ihan ehjät. Kirskunnan sain loppumaan kun putsasin liukukiskot ja laitoin ohuesti vaseliinia niihin. Naksahdus olikin haasteellisempi homma, koska mitään näkyvää vikaa ei nostimessa ollut. Lopulta keksin mistä tämä ärsyttävä ääni tulee.
Nostimessa on neljä pylpyrää, yksi jokaisessa nurkassa. Ongelmapaikka oli auton sisältä päin katsottuna vasemman yläkulman pylpyrän läheisyydessä. Ennen kun vaijeri menee pylpyrän uraan sitä ohjataan pienellä neliön mallisella muoviosalla oikeaan korkeuteen. Tähän osaan oli ajan saatossa hankautunut pieni ura. Kun ikkunan nosti aivan yläasentoon vaijeri nousi pois urasta. Kun ikkunan laski alas jossain vaiheessa vaijeri tippui takaisin uraan ja aiheutti naksahduksen. Korjaus tähän oli kääntää sitä muoviosaa 90 astetta ja ottaa uusi sivu käyttöön, jossa ei mitään kulumia ole. Nyt on hiljaista …
Pari vinkkiä jos purat nostimen syystä tai toisesta:
- Höyrysulku lähtee ehjänä kun käyttää kuumailmapuhallinta. Samoilla liimoilla sen saa myös takaisin kun lämmittää rauhallisesti joka paikan.
- Ikkuna on kiinni nostimissa E7 torxeilla (ei ihan normi, naaras avain tarvitaan) ja kierre vasenkätinen !
KK

Comment