Parin viime päivän aikana havaittua:
Auto saattaa vain "tärähtää" eli kone pätkäisee ja viisarit käväisevät nollassa. Tai sitten sammuu kokonaan. Kerran meni moottorin vikavaloa lukuunottamatta kokonaan pimeäksi, pari kertaa jäi kaikki muu päälle paitsi pannu. Vielä on päästy liikkeelle tarpeeksi "buuttailemalla". Auto saattaa varoitella totaalisammumisesta tai katkoista, laatikon pika-arvonnoilla tai pienemmillä nykimisillä ja viisarien heilumisella (putoamisella). Lisäksi keskikonsolin takaa kuuluu vaimeaa releen naksutusta. Taitaa olla sama naksaus, kun takalasin lämmittimen laittaa päälle tai pois.
Taustatietoja:
Auto on ajettu 96tkm, pata on N52B25 (03/2005). Muutama viikko sitten ilmeni tai vasta huomasin, että suurin osa radiokanavista kuuluu huonommin. Tai itse asiassa kuuluvuus tuntuu olevan hyvä, mutta melkein kaikkien päällä on samanlainen rätinä tai särinä, joka vahvistuu joko koneen kierrosten tai kuormituksen mukaan. Taajuus ei muutu. Noin vuosi takaperin kummatkin kaukosäätimen kupsahtivat puolen vuoden välein (oli käytetty molempia aktiivisesti).
Mitä on jo tehty/arvottu:
Ei paljoa mitään. Sen verran on kokeiltu, että reilu sähkölaitteiden käyttö, kuten persgrilli, takalasin grilli, puhallin ja valot yhdessä saa tuon helpommin aikaan. Perus viikakoodinluku on tehty geneerisellä OBD2-USB -piuhalla ja lukuohjelmien ilmaisversioilla. Ei mitään löytynyt koodeja. Salavalikosta olen katsonut jännitettä, että enimmäkseen pysyy käynnissä ollessaan 14.3-14.5V vaiheilla, saattaa notkahdella hetkittäin 13V tuntumassa, esim. jos polkee tyhjäkäyntiä ja nostaa nopeasti kaasun pois ja antaa kierrosten laskea (normaalia?).
Voisiko akku vain olla kaput? Aika kaukaa haettu, kun lähtee tulille vaivatta. Maadoitus? Jotain kalliimpaa?
Foorumi on varmasti täynnä ketjuja vikakoodien lukemisesta ja softista. Pakko heittää tällainen pikakysymys, että mikä softa olisi "paras" tällaisen 2000-luvun OBD2-yht.sopivan auton kanssa?

Comment