Announcement

Collapse
No announcement yet.

e39 530D Laatikko luistaa

Collapse
X
 
  • Filter
  • Time
  • Show
Clear All
new posts
  • Hemi
    Bimmer Enthusiast
    • Apr 2004
    • 18880
    • Pirkanmaa

    #16
    Se hieno rautasilppu tulee nimenomaan turbiinista, ei laatikosta.
    Öljyjen paha haju on hieman, sanotaanko ”subjektiivista”, koska monen mielestä käytetty öljy on aina ”pahanhajuista”.
    No, joka tapauksessa olen itse saanut vielä pelastettua monta laatikkoa tästä vaiheesta, kun omistajan mielestä ”laatikko on rikki”...pelkällä turbiinilla ja öljynvaihdolla.
    Eli jonkin verran öljytkin kyllä haiskahtaa kitkerälle pohjaanpalaneelle kahville sen vuoksi että jonkin verran turbiinirikko aihettaa myös pakkojen luistoa (tästä merkkinä AINA ratasvalo).
    Eli jos ratasvalo ei ole syttynyt, pakatkaan eivät ole luistaneet, koska tätä ylimääräistä luistoa valvotaan hyvin tarkasti.
    Jos ratasvalo on syttynyt, luistoakin on ollut, mutta jos vikaantumisvaiheessa ei nyt ole runtattu vain menemään kilometritolkulla, aika usein nämä ovat kuitenkin pelastettavissa pelkällä turbiinilla+öljyillä.

    Eli itse vaihdan näihin AINA ensin turbiinin+öljyt ja tämä logiikka on ollut pelkkää pidemmässä juoksussa pelkkää säästöä.
    Nimittäin, se laatikko ei välttämättä ole yhtään parempi vaikka sen vaihtaisikin, ei siltikään vaikka kyseessä olisi peruskorjattu tapaus.

    Käytetyn turbiinin kunto on helposti todettavissa niin että sisään 1/2-litraa laatikkoöljyä, ravistus ja öljyjen kaato mustalle maalaustela-alustalle ja katsotaan tuleeko öljyn seassa hienoa metallipurua vai ei.
    Yleensä metallipurua alkaa ilmeentymään jo kun jäljellä on menoa vielä
    20-30tkm.

    Comment

    • Black-Smoke 530D
      Bimmer Rookie
      • Sep 2016
      • 62
      • lappi

      #17
      Mitä öljyä laatikkoon?

      Gm automaatti loota. Mitä öljyä suositellaan ? Ja paljoko on öljytilavuus?

      Comment

      • Black-Smoke 530D
        Bimmer Rookie
        • Sep 2016
        • 62
        • lappi

        #18
        Taas Toimii

        Originally posted by Black-Smoke 530D View Post
        Gm automaatti loota. Mitä öljyä suositellaan ? Ja paljoko on öljytilavuus?
        Öljytilavuus on 6l. Järjestelmän ja laatikon huuhtelu tehtiin. Laitettiin uudet öljyt ja suodin niin taas toimii. Oli pikkusen halvempi entä kuin alkaa koko laatikko vaihtaan. Kiitos vastauksista.

        Comment

        • Spetke
          Bimmer Enthusiast
          • May 2005
          • 3452
          • Janakkala

          #19
          Originally posted by Hemi View Post
          olen itse saanut vielä pelastettua monta laatikkoa tästä vaiheesta, kun omistajan mielestä ”laatikko on rikki”...pelkällä turbiinilla ja öljynvaihdolla.
          Eikö sinun pitäisi tuossakin vaiheessa laittaa vanhat käytetyt öljyt takaisin kun aina paasaat kielteistä kantaa BMW automaattien öljynvaihdosta?
          ---Bemu Expert Oy--- Bemu Expert Facebookissa ---Bemu Expert YouTubessa---

          Comment

          • Hemi
            Bimmer Enthusiast
            • Apr 2004
            • 18880
            • Pirkanmaa

            #20
            Originally posted by Spetke View Post
            Eikö sinun pitäisi tuossakin vaiheessa laittaa vanhat käytetyt öljyt takaisin kun aina paasaat kielteistä kantaa BMW automaattien öljynvaihdosta?
            Ei, koska kirjoitin: TURBIINI + öljyt=runsaasti huuhtelemalla.
            Tottakai uudet öljyt kun kerran turbiinirikosta ei ole vaaraa uuden/peruskorjatun tubiinin kanssa.
            Toisekseen, sen vanhan öljyn seassa + lauhduttimessa + suodattimessa on siis rikkoutuneesta turbiinista metallipurua niin paljon että järjestelmä on joka tapauksessa pestävä huolellisesti huuhtoen uudella öljyllä.

            Comment

            • Jari11
              BTCF Member
              • Feb 2010
              • 225
              • Imatra

              #21
              Originally posted by Jari11 View Post
              Itsellä juuri samantapainen tapaus käsillä, eli alkoi luistamaan laatikko eikä meinannut päästä eteenpäin. Jouduin ajamaan n. 2km matkan että sain auton talliin, matkalla ajotietokone ilmoitti "transmission fail safe" tms. Nyt öljyt valutettu pois ja pohja irti.
              Öljypohjassa oli metallihilettä melko paljon ja öljy haisi palaneelle. Onko turha enää toivoa että selviäisi pelkällä turbiinin vaihdolla ja huuhtelemalla laatikon?
              Nyt on uusi turbiini vaihdettu ja laatikko huuhdeltu. N.100 km ajoa takana ja tuntuisi toimivan 👍
              Eli turbiinin vaihdolla selvisin tällä kertaa.

              Comment

              • paltsu91
                Newbiemmer
                • Nov 2015
                • 8
                • Jyväskylä

                #22
                Kysytäänpäs mielipidettä mestareilta. Eli potilaana -01 530dA sillä kuuluisalla steptronicilla Muuten laatikko toimii todella nätisti ja vaihtaa hienosti ylös tahi alas, mutta kun antaa runtua kunnolla niin vaihdon yhteydessä kierrokset nousee noin viisarin verran. Eli 100-200rpm? Tämä ei liene normaalia toimintaa? Vaihde kyllä menee muuten täysin normaalisti päälle ja kohtuu nopeastikkin.

                Mitään vikavaloja ei ole syttynyt eikä koodeja tullut. Autollahan ajettu vasta 500tkm :think Mitä raati antaa tuomioksi? Turbiini vaihtoon? Laatikko vaihtoon? Auto paaliin?

                Comment

                • Hemi
                  Bimmer Enthusiast
                  • Apr 2004
                  • 18880
                  • Pirkanmaa

                  #23
                  Niin, itseäni ja muita lainaten ja vielä kerran tähänkin keissiin verraten, totean sen minkä totesin tuossa jo aiemmin.
                  Näissä kuitenkin 90% vioista ovat oikeasti turbiinivikoja ja silloin on ihan turha lähteä korjaamaan ehjää vaihtamalla koko laatikkoa, kun vika oikeasti lähes aina on pelkässä turbiinissa:

                  Originally posted by Jari11 View Post
                  Itsellä juuri samantapainen tapaus käsillä, eli alkoi luistamaan laatikko eikä meinannut päästä eteenpäin. Jouduin ajamaan n. 2km matkan että sain auton talliin, matkalla ajotietokone ilmoitti "transmission fail safe" tms. Nyt öljyt valutettu pois ja pohja irti.
                  Öljypohjassa oli metallihilettä melko paljon ja öljy haisi palaneelle. Onko turha enää toivoa että selviäisi pelkällä turbiinin vaihdolla ja huuhtelemalla laatikon?
                  Originally posted by Black-Smoke 530D View Post
                  Olen käsittänyt asian näin että jos rauta silppua ja haisee pahalle niin laatikosta kytkin pakka kulunut loppuun sekä turbiini rikki.
                  Johon:

                  Originally posted by Hemi View Post
                  Se hieno rautasilppu tulee nimenomaan turbiinista, ei laatikosta.
                  Öljyjen paha haju on hieman, sanotaanko ”subjektiivista”, koska monen mielestä käytetty öljy on aina ”pahanhajuista”.
                  No, joka tapauksessa olen itse saanut vielä pelastettua monta laatikkoa tästä vaiheesta, kun omistajan mielestä ”laatikko on rikki”...pelkällä turbiinilla ja öljynvaihdolla.
                  Eli jonkin verran öljytkin kyllä haiskahtaa kitkerälle pohjaanpalaneelle kahville sen vuoksi että jonkin verran turbiinirikko aihettaa myös pakkojen luistoa (tästä merkkinä AINA ratasvalo).
                  Eli jos ratasvalo ei ole syttynyt, pakatkaan eivät ole luistaneet, koska tätä ylimääräistä luistoa valvotaan hyvin tarkasti.
                  Jos ratasvalo on syttynyt, luistoakin on ollut, mutta jos vikaantumisvaiheessa ei nyt ole runtattu vain menemään kilometritolkulla, aika usein nämä ovat kuitenkin pelastettavissa pelkällä turbiinilla+öljyillä.

                  Eli itse vaihdan näihin AINA ensin turbiinin+öljyt ja tämä logiikka on ollut pelkkää pidemmässä juoksussa pelkkää säästöä.
                  Nimittäin, se laatikko ei välttämättä ole yhtään parempi vaikka sen vaihtaisikin, ei siltikään vaikka kyseessä olisi peruskorjattu tapaus.

                  Käytetyn turbiinin kunto on helposti todettavissa niin että sisään 1/2-litraa laatikkoöljyä, ravistus ja öljyjen kaato mustalle maalaustela-alustalle ja katsotaan tuleeko öljyn seassa hienoa metallipurua vai ei.
                  Yleensä metallipurua alkaa ilmeentymään jo kun jäljellä on menoa vielä
                  20-30tkm.
                  ...ja kuitenkin lopuksi, kuten olettaa sopikin ja pakoissa tuskin mitään vikaa:

                  Originally posted by Jari11 View Post
                  Nyt on uusi turbiini vaihdettu ja laatikko huuhdeltu. N.100 km ajoa takana ja tuntuisi toimivan ��
                  Eli turbiinin vaihdolla selvisin tällä kertaa.
                  ...ja näin tästä aiemmin ja monelle myös tulevaisuudessa laatikon vaihtoa harkitsevalle.

                  Comment

                  • Turunpoika
                    Bimmer Rookie
                    • Jun 2011
                    • 119
                    • Finland Turku

                    #24
                    Originally posted by Black-Smoke 530D View Post
                    Öljytilavuus on 6l. Järjestelmän ja laatikon huuhtelu tehtiin. Laitettiin uudet öljyt ja suodin niin taas toimii. Oli pikkusen halvempi entä kuin alkaa koko laatikko vaihtaan. Kiitos vastauksista.
                    Laitoitko myös jotain uutta osaa vai pelkästään uudet öljyt. Omassa samaa vikaa kuin sinulla oli.
                    T: Raimo

                    Comment

                    • Black-Smoke 530D
                      Bimmer Rookie
                      • Sep 2016
                      • 62
                      • lappi

                      #25
                      Öljyt.

                      Laatikkoon uudet öljyt ja suodatin vaihdettiin sekä huuhtelua tehtiin useamman kerran. Kohta ajettu 2000km. Kohta pitäs alkaa vaihtaan uudestaan öljyt ja suodatin saa loputkin paskat pois sieltä laatikosta. Sen jälkeen öljyn vaihto 60tkm välein.

                      Comment

                      • Hemi
                        Bimmer Enthusiast
                        • Apr 2004
                        • 18880
                        • Pirkanmaa

                        #26
                        Originally posted by Black-Smoke 530D View Post
                        ....Sen jälkeen öljyn vaihto 60tkm välein.
                        Ei mitään järkeä/hyötyä.

                        Comment

                        • Black-Smoke 530D
                          Bimmer Rookie
                          • Sep 2016
                          • 62
                          • lappi

                          #27
                          Miksi

                          Niin miksi ei ole järkeä vaihtaa öljyjä? Vaihdetaanhan moottoriinkin öljyt ja suodatin. Minä ainakin vaihdan oli muut mitä mieltä vain. Oletko sitä mieltä että samoilla laatikko öljyillä voi ajaa vaikka 300tkm. Sitten kun hajoaa vaihdetaan vain uusi laatikko. Jos tekee huollot ajallaan kuten pitää. Luulis välttyvän kalliimmilta remonteilta.
                          Last edited by Black-Smoke 530D; 16-10-2016, 18:14.

                          Comment

                          • Hemi
                            Bimmer Enthusiast
                            • Apr 2004
                            • 18880
                            • Pirkanmaa

                            #28
                            Originally posted by Black-Smoke 530D View Post
                            Niin miksi ei ole järkeä vaihtaa öljyjä? Vaihdetaanhan moottoriinkin öljyt ja suodatin. Minä ainakin vaihdan oli muut mitä mieltä vain. Oletko sitä mieltä että samoilla laatikko öljyillä voi ajaa vaikka 300tkm. Sitten kun hajoaa vaihdetaan vain uusi laatikko. Jos tekee huollot ajallaan kuten pitää. Luulis välttyvän kalliimmilta remonteilta.
                            Siis sillä laatikolla ajaa samoilla öljyillä ainakin +600tkm ja tietyin ehdoin jopa miljoonan öljyjen puolesta ja tästä on oikeasti näyttöä.
                            Siitä että ne öljyt pitäisi vaihtaa 60tkm:n välein, ei ole minkäänlaista näyttöä...jota toki pitäisi olla todella paljon jonka herra google löytäisi? Eli maailman pitäisi olla täynnä hajonneita ko.laatikoita joiden sisuskaluja voi netin tuhansista postatuista kuvista tutkia...mitä vahinkoja oikeasti se öljyjen vaihtamattomuus näissä laatikoissa tekee?
                            Nyt ei löydy yhtäkään.

                            Moottorin öljynvaihtotarpeella ei ole mitään tekemistä laatikon öljynvaihtotarpeelle.

                            Toki, kukin tekee uskonsa ja uskomustensa mukaan, ei siinä mitään.
                            Last edited by Hemi; 16-10-2016, 18:47.

                            Comment

                            • Black-Smoke 530D
                              Bimmer Rookie
                              • Sep 2016
                              • 62
                              • lappi

                              #29
                              No minun autolla ajettu 300tkm. Ja laatikko alkoi luistaa niin että ei enään auto liikkunut. Uudet öljyt suodatin ja huuhtelua. Niin alkoi taasen toimiin. Suodatin ja laatikko aivan täynnä paskaa. Kyllä siittä öljyn vaihdosta ainakin tässä tapauksessa oli merkitystä. Jos laatikkoon olisi vaihdettu öljyt ja suodatin ajoissa niin ei olisi näin käynyt. Huolto ohjelmaan ei kuulu laatikon öljyn vaihto. Kyllä öljyssä jossain vaiheessa loppuu voitelu ominaisuudet. Moottori öljyt olivat vain vertaus kuva siihen että ei se laatikon öljykään ole kuin normi atf öljyä sekään ei ikuisuuksiin voitele.

                              Comment

                              • peto2
                                BTCF Member
                                • Jan 2007
                                • 8262
                                • Järvikylä (Nakkila)

                                #30

                                Hemillä on melko romanttinen kuva BMW:n ohjeiden oikeelisuudesta. Markkinointia sanon minä. Tai siinä mielessä ohje on oikein että kestää suunnitellun käyttöiän kun jokainen E39 on jo sen ylittänyt.
                                F10 530dA Saphirschwarz, G30 530e Saphirschwarz, E38 730iA Dunkelblau, E39 540iAT Biarritzblau Metallic
                                ex:
                                E39 528iA Arktissilber, E39 528iAT Arktissilber, E34 525TDSA Diamantschwarz, E32 735 iAL Royalblau Metallic, E34 525i Diamantschwarz, E36 325 TDSA Arktissilber
                                Vikakoodinlukua & pieniä koodauksia: ADS, K+DCAN, ICOM. INPA, DIS, ISTA+, ISTA P & BMW Scanner 1.40 Kaikki vuosimallit!
                                Myydään: Satunnaisia E32, E34, E36, E38 ja E39 osia.
                                Nakkaa privaa jos tarvetta.

                                Comment

                                Working...
                                X
                                😀
                                🥰
                                🤢
                                😎
                                😡
                                👍
                                👎