sattuipa tuossa omassa romussani käymään niinkin hassusti, kuin eräänä iltana ajelin kotia kohden vähä reippaimmin kiihdytyksin, ja huomasin, että palanut öljy hieman haisi.
ahtimesta pientä vihellystä ollut aina havaittavissa, mutta ei pitäis huohottaa näin paljoa normaali ajossa, auto ei vuoda ainakaan suurta määrää öljyä sillä ajaessa tasaisesti, mutta jos tekee reippaampia kiihdytyksiä, on se alkanut haisemaan öljylle, savuttamaan sitä, ja jopa sisälle tulee pöllyä.....
avattuani konepellin, öljyä on n.4litraa pyörinyt ympäri konehuonetta, suurimmakseen, se on apukuskin puolella ja ahtimelle / downpipelle vuotanut, josta jäänyt lillumaan pohjapanssariin..
autoon vaihdettiin huohotin, mutta oireilu ei loppunut, vaan sittemmin paikalla kaasuttaessa kaasun pohjaan ja nostamalla sen, auto joko sammuu, tai alkaa käymään vajailla pytyillä hetkellisesti. nosturilla autoa käyttäessä ja kaasutellessa ei äkillisesti löytynyt mitään öljyvuotoja ? vaan ne tulee ajaessa kiihdyttäessä..
nätisti ajaessa ei oireita
nyttemmin kun ajoin viimeistä kertaa pajalta kotiin, alkoi auto pätkiä reippaammissa kiihdytyksissä, välillä se jopa ei vastannut heti kaasuun, jonka jälkeen otti kaasun vastaan viivellä, ihan niinkuin se olisi jäänyt hetkellisesti päälle
mitä kaikkea tässä nyt kannattaa lähteä miettimään ? autolla ajettu 340tkm, suomiauto ja näyttäs olevan huoltokirjakin..
ahdin ?
suuttimet ?
männänrenkaat ?
venttiilikopan tiiviste ?
muut ?

Comment