En enää malttanut odottaa ja riskeerata, kun ensi viikolla olisi taas reissua tiedossa vaan varasin ajan paikalliseen suomalaiseen turboihin erikoistuneeseen liikkeeseen.
En meinannut saada vikaa ajettua päälle ennen huoltoaikaa, mutta lopulta vika tuli kuitenkin esille. Ensimmäiseksi epäilykset kohdistui turbon tai aktuaattorin toimintaan. Liikkeestä löytyi testeri jolla aktuaattorin toimintaa voidaan testata. Silmämääräisesti aktuaattorihan liikkuu vian aikana, mutta mittausdataa siitä en ole saanut. En tiedän saako mitenkään? Myöskin turbon siipien akseli liikkuu herkästi irrallaan.
Aktuaattorin liittimeen kytkettiin testeri ja suoritettiin testaus. Aktuaattorin virta tulisi olla 150-200mA maksimissaan 300mA. Mittaustulos näytti yli 1000mA eli heti näytti yksi vikapaikka löytyneen. Suurempi kulutettu virta laukaisee vain 3F57 päälle. Vikaa oli siis ainakin aktuaattorissa tai sitten turbon siivissä. Seuraavaksi irrotettiin aktuaattorin akseli ja uusi testaus, mittaustulos oli n.170mA eli aktuaattori näytti ilman turbon siipiä toimivan. Akselia liikuttaessa myös turbon siivet liikkuivat herkästi eli siivetkään eivät ole jumissa.
Vika supistui akseliin ja sen säätöihin. Ennen suurempia pohdintoja kokeiltiin rasvata akselin päät. Rasvauksen jälkeen ajettiin uusi testi, jonka mittaustulos oli alle 200mA.
En tiedä korjaantuiko vika tuolla, mutta aika todennäköinen vika on poissuljettu. Tulihan tuossa tietty muutama lutikka vaihdettua, mutta nehän on tyypillisiä ongelmakohtia, joten vaihto ei sinällään harmita.
-> Kannattaa huolehtia perusasioista niin kuin rasvaus!!
Täytyy vielä viikonloppuna katsastaa tuo ohjelma. Ongelmia on kuitenkin tiedossa mm. liiallinen akun purkautuminen (High rate of battery discharge), mutta se on jo sitten toinen juttu...

Comment