Iltaa,
Nykyinen E39 530d on palvellut pienten ongelmien ratkeamisen jälkeen ihan kivasti, mutta hieman tuoreempaa kulkinetta tekisi mieli.
Nykyiseen kalustoon kuuluu em. E39:n lisäksi '99 Audi S6. Ajatuksena oli pistää molemmat nykyiset kiertoon ja hommata tilalle yksi uudempi diesel-nelivetofarkku. Käytännössä vaihtoehdot rajautuivat parivaljakkoon E61 530xd ja Audi A6 3.0TDIq.
Nyt kun on tullut noita bemareita kyttäiltyä, niin olen huomannut että kivoilla varusteilla ja nätillä sisustalla olevat nelivetomallit ovat vähän kiven alla, mutta normaaleja vajaavetoisia löytyy silloin tällöin ihan siedettävään hintaluokkaan. Siksi kysymys kuuluukin, että millainen on tuollaisen normaalin 530d:n etenemiskyky talviolosuhteissa?
Itse auto liikkuu varmaan kivasti ja suuntavakaasti ajonvakautuksen voimin, mutta kun omassa käytössä sillä pitäisi kyetä vetämään myös polttopuukärryä (jarruton) maaseudulta kotiin. Tiet on kyllä aurattuja että ihan umpihangessa ei tarvitse kyntää, mutta jokunen jyrkähkö mäki matkalle osuu. Nykyisellä Audilla on saanut vedellä kärriä todella rauhallisin mielin, kun on tiennyt että nelikko ei jätä pulaan, ja siksi vaihto takavetoiseen hieman hirvittää. (Toisaalta, takavuosina tuli haettua puita ihan etuvetoisillakin rakkineilla eikä kertaakaan kyllä jäänyt noutamatta. Jännitti kyllä pariinkin kertaan.)
Kuinka tärkeä tekijä tuo x siis talvisen vetokyvyn kannalta on, kokemuksia?

Comment