Eli kyseinen E38 740iL, M62B44TU + Steptronic tekniikalla, 2000/1, heittäytyi hankalaksi.
Ongelma nro 1:
Kaikki alkoi viikonloppuna kun toinen avaimista kastui vesisateessa. Auto toimi avaimen kastumisen jälkeen normaalisti muutaman käynnistymisen, sen jälkeen ei. Ensin ei ottanut kaukosäätöistä keskuslukitusta, joten oli mentävä manuaalisesti avainta kääntämällä sisälle. Hetken päästä kaukosäätö rupesi pelaamaan. Sen jälkeen ei antanut käynnistää, vaan oletettavasti startin solenoidi ainoastaan naksahti eikä edes yrittänyt pyörittää. Akussa virtaa, se ei ollut ongelma. Starttia koitettiin koputella - ei apua. Tämän jälkeen kokeiltiin myös vara-avaimella - ei apua. ''Koodasin'' avaimet uudestaan netistä löytyvillä ohjeilla - ei apua ainakaan ongelmaan.
Auto jäi seisomaan yöksi, ja kokeiltiin seuraavana päivänä uudestaan - laakista käyntiin. Auto käynnistyi seuraavan vuorokauden aikana hyvin, tosin joka kerta käynnistäessä kuului ylimääräinen ''naksahdus'', ennenkuin startti rupesi pyörittämään. Auto ei taas vaihteeksi suostu käynnistymään... Auto ei ole oireillut aiemmin käynnistyksen suhteen muuten, kuin keväällä. Ongelmana oli satunnaiset pitkät startit - korjaantui uudella OEM nokka-akselin asentotunnistimella. Startti ei ole pitänyt mitään varottavia ääniä tai temppuillut aiemmin :think Missä siis kiikastaa? On täysin mahdollista että auto taas huomenna starttaa... Tosin ylimääräisen ''naksahduksen'' kera.
En osaa sanoa liittyikö avaimen kastuminen asiaan, mutta ongelma ilmeni samana päivänä.
Ongelma nro 2:
Pesin jokin aika sitten konehuonetta, ja samalla käytin jokaisen renkaan irti jotta sain pyöräkaaret puhtaiksi. Kyseisiä pesuja kymmenille eri autoille eri aikakausilta suorittaneena, noudatin hyväksi havaittuja normaaleja varotoimia. Tämän jälkeen kaikesta huolimatta kuitenkin auto päätti laittaa vaihteiston vikatilaan, vakkari ei toiminut, jarruvalot vilkkuivat jarruttaessa tai eivät palaneet välillä ollenkaan, ABS-valo ja jarrujenhuomiovalo syttyivät sekä luistonestonvalo syttyi eikä luistonestokaan toiminut. Autosta luettiin muutaman kerran INPA:lla ja Rheingoldilla vikakoodit. Ongelma poistui hetkeksi. Viat palasi, tosin vakkari jo toimi eikä vaihdelaatikko mennyt vikatilaan ja jarruvalot toimivat nykyisin normaalisti. Loota pelaa jotenkuten, mutta vaihtaa välillä epäloogisesti ja satunnaisesti vaihtelee matka-ajossa vaihteita esim. näin: 5-4-3-4-5 jne. Sportti pelaa ja manuaali-toiminnolla voi koittaa sekoittaa soppaa lisää jos ei tunnu vaihtavan vaihdetta, tämäkään ei aina auta, vaan vaihde saattaa pysyä liian pienellä. Jos vaihteet on sekoillut huolella (tämä ollut harvinaisempaa), on auttanut kun pysäyttää auton ja käynnistää uudestaan. Ei juurikaan luistata vaihdoissa, ehkä satunnaisesti 3 vaihteelle vaihtaessa. Mekaaninen toiminta näin äkkiseltään tuntuisi olevan kunnossa, sähköinen ohjauspuoli ei. Käsittääkseni ongelma liittyy ABS-ongelmaan, koska oletan vaihteiston saavan nopeustiedon ABS:ien kautta.
Olen pärjännyt tämän ongelman kanssa nyt noin 2kk...
Auto on saanut heti tapahtuneen jälkeen kuivua kunnolla, se ajettiin pesun jälkee kunnolla lämpimäksi ja liittimiä on käytetty yön yli useaan kertaan auki. Vikavalot eivät myöskään syty palamaan, ennenkun painan auton käynnissä ollessa ensimmäisen kerran jarrua. Huomionarvoista on myös, että jos vikavaloja ei ''sytytä'' ennen ajoon lähtöä, eli painaa jarrua hyvin kevyesti ennen kun laittaa D:n päälle, laatikko ikäänkuin ''lyö'' väkivaltaisesti vaihteet päälle kun vikavalot eivät pala.![Eek](https://forum.btcf.fi/core/images/smilies/icon_eek.gif)
Vikakoodeiksi antoi ainakin: ABS Valve Relay, ABS Return Pump, Pressure Sensor Offset.
Ennen tätä konehuonepesua, loota toimi todella hyvin. Ei mitään ongelmia missään osa-alueella. Vaihteistoöljyt ja suodatin on vaihdettu n.10tkm sitten.
Onko mitään hyviä vinkkejä miten lähtä näitä ongelmia purkamaan? En viitsisi jatkuvasti järjestää autoa johonkin vikakoodin lukuun... Kaikki perus kikat on tehty (sulakkeet, kuivatettu liittimiä, konehuoneen sulakeboksi tarkistettu ettei ole kosteutta, käytetty akkukin irti yms.)
Ongelma nro 1:
Kaikki alkoi viikonloppuna kun toinen avaimista kastui vesisateessa. Auto toimi avaimen kastumisen jälkeen normaalisti muutaman käynnistymisen, sen jälkeen ei. Ensin ei ottanut kaukosäätöistä keskuslukitusta, joten oli mentävä manuaalisesti avainta kääntämällä sisälle. Hetken päästä kaukosäätö rupesi pelaamaan. Sen jälkeen ei antanut käynnistää, vaan oletettavasti startin solenoidi ainoastaan naksahti eikä edes yrittänyt pyörittää. Akussa virtaa, se ei ollut ongelma. Starttia koitettiin koputella - ei apua. Tämän jälkeen kokeiltiin myös vara-avaimella - ei apua. ''Koodasin'' avaimet uudestaan netistä löytyvillä ohjeilla - ei apua ainakaan ongelmaan.
Auto jäi seisomaan yöksi, ja kokeiltiin seuraavana päivänä uudestaan - laakista käyntiin. Auto käynnistyi seuraavan vuorokauden aikana hyvin, tosin joka kerta käynnistäessä kuului ylimääräinen ''naksahdus'', ennenkuin startti rupesi pyörittämään. Auto ei taas vaihteeksi suostu käynnistymään... Auto ei ole oireillut aiemmin käynnistyksen suhteen muuten, kuin keväällä. Ongelmana oli satunnaiset pitkät startit - korjaantui uudella OEM nokka-akselin asentotunnistimella. Startti ei ole pitänyt mitään varottavia ääniä tai temppuillut aiemmin :think Missä siis kiikastaa? On täysin mahdollista että auto taas huomenna starttaa... Tosin ylimääräisen ''naksahduksen'' kera.
En osaa sanoa liittyikö avaimen kastuminen asiaan, mutta ongelma ilmeni samana päivänä.
Ongelma nro 2:
Pesin jokin aika sitten konehuonetta, ja samalla käytin jokaisen renkaan irti jotta sain pyöräkaaret puhtaiksi. Kyseisiä pesuja kymmenille eri autoille eri aikakausilta suorittaneena, noudatin hyväksi havaittuja normaaleja varotoimia. Tämän jälkeen kaikesta huolimatta kuitenkin auto päätti laittaa vaihteiston vikatilaan, vakkari ei toiminut, jarruvalot vilkkuivat jarruttaessa tai eivät palaneet välillä ollenkaan, ABS-valo ja jarrujenhuomiovalo syttyivät sekä luistonestonvalo syttyi eikä luistonestokaan toiminut. Autosta luettiin muutaman kerran INPA:lla ja Rheingoldilla vikakoodit. Ongelma poistui hetkeksi. Viat palasi, tosin vakkari jo toimi eikä vaihdelaatikko mennyt vikatilaan ja jarruvalot toimivat nykyisin normaalisti. Loota pelaa jotenkuten, mutta vaihtaa välillä epäloogisesti ja satunnaisesti vaihtelee matka-ajossa vaihteita esim. näin: 5-4-3-4-5 jne. Sportti pelaa ja manuaali-toiminnolla voi koittaa sekoittaa soppaa lisää jos ei tunnu vaihtavan vaihdetta, tämäkään ei aina auta, vaan vaihde saattaa pysyä liian pienellä. Jos vaihteet on sekoillut huolella (tämä ollut harvinaisempaa), on auttanut kun pysäyttää auton ja käynnistää uudestaan. Ei juurikaan luistata vaihdoissa, ehkä satunnaisesti 3 vaihteelle vaihtaessa. Mekaaninen toiminta näin äkkiseltään tuntuisi olevan kunnossa, sähköinen ohjauspuoli ei. Käsittääkseni ongelma liittyy ABS-ongelmaan, koska oletan vaihteiston saavan nopeustiedon ABS:ien kautta.
![Rolleyes](https://forum.btcf.fi/core/images/smilies/icon_rolleyes.gif)
Auto on saanut heti tapahtuneen jälkeen kuivua kunnolla, se ajettiin pesun jälkee kunnolla lämpimäksi ja liittimiä on käytetty yön yli useaan kertaan auki. Vikavalot eivät myöskään syty palamaan, ennenkun painan auton käynnissä ollessa ensimmäisen kerran jarrua. Huomionarvoista on myös, että jos vikavaloja ei ''sytytä'' ennen ajoon lähtöä, eli painaa jarrua hyvin kevyesti ennen kun laittaa D:n päälle, laatikko ikäänkuin ''lyö'' väkivaltaisesti vaihteet päälle kun vikavalot eivät pala.
![Eek](https://forum.btcf.fi/core/images/smilies/icon_eek.gif)

Comment