No niin, nyt alkaa mutheet kasaantumaan ihan urakalla. Aikaisemmin jos kirjoittelin tänne miten 2002 730d soittelee itsestään hätäkeskukseen... No eipä ole tehnyt sitä enään mutta nyt on tullut pari muuta mystistä vikaa:
- Ilmoittaa Dynamic Drive failurea. Tuntuu sinänsä vielä harmittomalta kun lähtee aina virtojen katkaisun jälkeen pois ja ilmestyy seuraavaksi joskus aikojen päästä. Muutaman kerran tehnyt nyt tuon
- Sammuu kesken ajon. Tehnyt tämän kaksi kertaa aikaisemmin. Ei lähde heti käyntiin mutta muutaman minuutin kun odottaa niin johan taas lähtee. No eilen sitten sammui lyhyen ajan sisään kaksi kertaa, jälkimmäisellä kerralla käytännössä kotipihaan. Molemmilla kerroilla auto lähti kuitenkin jälleen pienen odottelun jälkeen käyntiin.
Tänä aamuna sammui taas. Nyt ei sitten enää käynnistynytkään, ei muuta kuin hinuri paikalle ja auto paikalliselle korjaamolle. Puolen päivän jälkeen lupasivat lukea vikakoodit ja sitten ollaan viisaampia.
Vähä kauhulla odottelen mitä sieltä kuuluu... Mutta mikä on foorumilaisten mielipide, pitäisikö suosiolla laittaa heti akku vaihtoon? Mitä olen täällä ja muualla lueskellut vastaavia tarinoita niin monesti on ollut kyse siitä että akku on tulossa tiensä päähän. Onhan tuo muutaman kerran ilmoittanut myös "recharge battery" jos se on pienen hetken virrat päällä sammuttamisen jälkeen.
Toinen todennäköinen syy tuolle sammumiselle voisi olla mahdollisesti nokka-akselin asennontunnistin. Tästä ilmeisesti pitäisi jäädä myös vikakoodi?

Comment