Jaahas, vaimo päätti taannoin kokeilla kumpi on vahvempi, X5:sen vasen takakulma, vai reilu viisikymmenvuotias kuusi. Kuusi voitti. Bemusta puskuri ja takavalojen lasi rikki, itse umpio ja polttimot pysyivät ehjänä. Great! Noh, sitä varten on vakuutukset, ja IF kertoikin paikallisen kolarikorjaamon nimen jossa käytiin arvoituttamassa vahingot, ja jonne viime tiistaina vein auton korjattavaksi.
Hain auton tänään neljän jälkeen korjaamolta, ja jo pihaan ajaessa kiinnitti huomiota se että perä oli tosi alhaalla. Ei ole ollut tapana laskea edes pitemmän seisomisen aikana. Kysyttäessä oliko ollut hankaluuksia, ilmoitettiin että ei, kaikki oli mennyt niin kuin pitikin, eikä mitään yllätyksiä ollut tullut vastaan.
Eikun ajoon sitten vaan. Pitkälle en päässyt, kun alkoi tuntua että kaikki ei ole ihan kondiksessa, ja näytölle ilmestyikin "level control system failure"- vikailmoitus! Käännyin takaisin ja tavoitin kaverin vielä hallinsa pihalta. Erikseen pyytämällä suostui kun suostuikin tulemaan katsomaan ja kuuntelemaan kuinka ilma pihisee vasemmassa kulmassa, eikä se puoli auto nouse ylös. Tässä tilanteessa hän kertoo heidänkin kiinnittäneen huomiota siihen, että auto oli ollut vinossa, mutta eivät ole tehneet kuulemma mitään mikä olisi voinut aiheuttaa semmoisen vian. Kertoi tämän olevan myös ensimmäinen X5 mikä heillä on käynyt, eikä niin ollen tiedä niistä mitään. Koitin selittää ilmapussista ja kompurasta jne, mutta kaveria ei juuri tuntunut kiinnostavan. He olivat vain vaihtaneet puskurin.
Oma aikataulu ei antanut periksi jäädä siihen kinaamaan, vaan oli pakko jatkaa matkaa.
Pakitellessa kotipihaan huomasin myös että parkkitutka toimii oudosti. Vaikka este takana on vain vasemman takakulman kohdalla, näyttää tutka että siellä olisi "seinä" koko auton mitalta.
Osaako joku arvata mitä ovat sieltä onnistuneet rikkomaan ja miten? Kaverin puheista tulkitsin että tästä tulee vääntö - he ovat vain vaihtaneet puskurin eikä siinä ole voinut tapahtua mitään mikä olisi aiheuttanut viat. Tai tuossa vaiheessa puhuttiin vasta siitä että takakulma ei nouse. Tutkavian huomasin myöhemmin.
Sanottakoon nyt vielä että tiistai-iltana auton tuonne korjaamon pihaan viedessäni mainittuja vikoja ei ollut, auto oli suorassa ja tutka toimi kuten pitikin. Älkää kysykö jos tutka kerran toimi niin miten vaimo oli saattanut sen puuta päin pakittaa... minä kysyin mutta en saanut vastausta :(
Anyway, täytyy ensi viikolla käydä siellä missä alunperinkin olisi pitänyt korjaus hoitaa, eli Tampereella Autocenterissä, mutta sinne on pitkälti yli satakilometriä matkaa ja mukavuus voitti, joten ajattelin suosia paikallista, olivathan he vakuutusyhtiönkin suositus.
Auto on siis 2011 X5 E70, 7-paikkanen eli takana ilmapussit.

Comment