ZF:n 6HP19 vaihteistossa ollut adaptaatioiden nollauksen jälkeen hieman erikoinen vaihtologiikka. Loivaan ylämäkeen ajaessa laatikko on muutaman kerran tehnyt niin, että vaihtaa pienemmän vaihteen ja parin sekunnin päästä jälleen isomman ja toistanut tätä soutamista kaksi-kolme kertaa. Lisäksi laatikko pitää mielestäni muutenkin isompaa vaihdetta pidempään kuin ennen. 1300rpm kuulostaa omasta mielestä aika pienille kierroksille bensa autolle tasamaalla ajettaessa.
Sen verran taustaa, että adaptaatiot nollattiin laatikon öljyjen vaihdon yhteydessä. Öljyt vaihdoin koska sähköliittimen läpivienti alkoi vuotamaan. Huuhtelu vaihtoa en tehnyt, koska laatikko oli huuhdeltu 10tkm aiemmin. Tuolloin en vain tajunnut vaihtaa tuota läpivientiä. Öljyinä oli molemmilla kerroilla Ravenolin 6HP öljy ja suodatin uusittiin molemmilla kerroilla.
Edellisellä kerralla adaptaatioiden nollauksen jälkeen tällaista ongelmaa ei ollut. Onko tuo sopeutusajosta niin tarkka vai saako laatikko moottorilta väärää dataa jonka se nyt ottaa käyttöön kun vanhat oppimiset on nollattu? Vai onko ongelma laatikon puolella? Kierrosten humppaamista muuten ei juurikaan ole. Kylmällä moottorilla alle 1500rpm on ihan pientä liikettä kierroslukumittarissa, mutta sekin loppuu kun laatikko hieman lämpenee.

Comment