Tarkoitus olisi saada itse tehtyä autoon vauhtipyörä. Tarvittavat koneet sekä niiden käyttö ovat jo hoidossa, mutta itse vauhtipyörän osuus ei. Olisi kuitenkin kiva osua kerralla maaliin, ettei ainakaan mitään sirpalekranaattia tekisi.
Materiaaliksi on valikoitunut nuorrutusteräs, tarkemmin merkinnältään 42CrMo. Tämä on amerikkalaisten ja kiinalaisten vastine eurooppalaiselle 42CrMo4 teräkselle, jota mm. Imatralainen Moc 410 on. Netistä olen lukenut, että ko. ainetta on vauhtipyörissä laajalti käytetty sekä tuosta hieman heikompaa Moc 210:ä. Onpa joku hurja tehnyt pyörylänsä ihan vaan perus viiskakkosesta eli s355 rakenneteräksestä. No, mun käyttämä materiaali on nyt tuo 42CrMo.
Mua tässä projektissa mietityttää kuinka ohueksi materiaalivahvuudeltaan tohdin vetää kytkimen kitkapinnan sekä asetelman ja kampiakselin kiinnityskohdat. Olisko jollain näihin pulmiin heittää apuja? Tarkoitus on myös tehdä kevennysporauksia yläreunaan. Joissakin kaupallisissa tuotteissa näkyy kevennysreikiä myös kitkapinnan ja kammen tasopinnan välisellä alueella, mutta siihen mä en mielelläni lähde kestävyyden vuoksi. Eikä se kevennysvaikutus ole juuri mitään verrattuna ulkokehän kevennykseen. Mihinkään hyperkeveään ei ole tarkoituskaan päästä, mutta uskoisin pelkän pyörän osalta viiden kilon alittuvan. Startin hammastus tulee muuten vakiosta pyörästä.
Vauhtipyörä tulee mun e36 rata-autoprojektiin, jossa moottorina on m42/44. Kytkimeksi tulee 200 mm, kun sellainen halvalla löytyi. Asetelma on käytössä mm. Relluissa, Volvoissa, Alfassa, John Deeressa ym. kakkakikkareessa. Volvoissa siis esim. 400-sarjan 1,7 turboissa ja Rellussa Clio Williamsissa eli ei aivan lapanen kuitenkaan. Sintterilevyllä uskoisin pitävän ne vähäiset tehot ja väännöt mitä mun moottori kehittää. Miksi näin onneton asetelma? No ensisijainen syy on tietysti keveys. Toinen on kytkinlevyn(sintteri) olemassa olo hyllytavarana suunnitelmiin kuuluvaan vaihdelaatikkoon sopivana.

Comment