Leffahuoneen laitteita?

Collapse
X
 
  • Time
  • Show
Clear All
new posts

  • Juhis
    replied
    Omasta kokemuksesta pakko sanoa, että jos mitenkään järjestettävissä, kannattaa panostaa etupäähän kolme samanlaista kaiutinta. Itse kokeilin useita erilaisia keskikaiuttimien ja pääkaiuttimien yhdistelmiä, enkä ollut koskaan täysin tyytyväinen. Vain kolmella samanlaisella etukaiuttimella äänenlaatu oli itseäni miellyttävä.

    Videotykin kanssa kannattaa myös miettiä, kuinka ajattelin sijoittaa keskikaiuttimen ja millaista valkokangasta aiot käyttää. Keskikanava ei kuulosta hyvältä, jos se on sijoitettu olennaisesti eri korkeudelle verrattuna pääkaiuttimiin. Eli jos esim. keskikaiutin on ison kuvan ylä- tai alapuolella. Omassa kotiteatterissa ratkaisin ongelman tilaamalla Jenkeistä ns. akustisesti läpinäkyvän valkokankaan, jonka takana ovat kaikki kolme pääkaiutinta. Valkokankaassa on pieniä reikiä, joista ääni pääsee läpi ja kuulostaa lähes samalta kuin ilman valkokangasta. Mutta ääni tulee oikeasta paikasta eli esim. näyttelijöiden puheet kuuluvat kankaan takaa kuten oikeissa leffateattereissa!

    Playstation 3 on ilmeisesti varsin pätevä laite Blu-ray ja DVD leffojen pyörittämiseen. Itse tosin en harrasta pelaamista, joten on tullut hankittua erilliset laitteet.

    Leave a comment:


  • _Pietu_
    replied
    DVDPlazasta löytyy sitten myös paljon kokemuksia ja tarinaa ko-jutuista....

    Leave a comment:


  • villes
    replied
    Samasta asiasta olen itsekin kiinnostunut mutta markkinoilla on kaiuttimia ja laitteita joka hintaluokasta niin paljon että ei oikein tiedä minkä verran pitäisi laittaa rahaa kiinni jotta paras hinta-laatusuhde tulisi saavutettua ja että laitteista riittäisi useammaksi vuodeksi.

    Alunperin itse olin ajatellut suunnilleen samaa budjettia kuin topicin aloittaja, huomatkaa sitten vastaajat että ei nuo kaapelitkaan ilmaisia ole vaan maksavat yllättävän paljon...

    Ajattelin pyörittää leffat Playstation 3:lla ja ilmeisestikin siihen tarkoitukseen se sopii hintaluokassaan melkein parhaiten tällä hetkellä??

    Edit: ja moni on suositellut tykeistä Panasonic PT-AE2000E mallia, kokemuksia ja mielipiteitä asiasta??
    Last edited by villes; 02-10-2008, 21:45.

    Leave a comment:


  • jsa014
    replied
    Tykeistä en tiedä mitään.

    Mutta tuo vahvistin, varmasti laadukas, mutta on 5.1. Jos oikein huonetta tekee, niin kannattaa ottaa 7.1 vahvistin samalla vaivalla. Esim joku Yamaha RX-V863. Kaittimissa pistää silmään keskikaiuttimen ja pääkaittimien kokoero, olisi hyvä olla samankokoisia jotta esim vasemmalta oikealle lentävä helikopteri ei muutu munattomaksi kuuluessaan keskeltä. Ja myös subin puute. Optimihan on että olisi 5 (tai 7 jos 7.1) samanlaista kaiutinta ja subi.

    Jos itse olisin nyt laittamassa uusiksi, niin etukaiuttimiksi Hifitalon AW-36 , keskelle AW-10 Coax ja muihin kanaviin AW-Surround. Itse tehtynä saa sarjan jollaista kaupasta hakiessa lyödään todella paljon rahaa tiskiin. Tuhon vielä sopiva 15" subi päälle.

    Osat kaiuttimiin 2+1+4 kpl maksaa noin tonnin, kotelojen hinta riippuu mistä tekee, 500 tekee kaikki. Yamaha noin 700-800€. Silloin tykkiin jää 1700€.

    Mutta jos 5.1 riittää, eikä kuuntele kovaa (5x40W tuo HK), niin varmasti nuokin vekottimet ihan ok on.

    Leave a comment:


  • gangsta
    replied
    Originally posted by Meta View Post
    *Modet varmaan siirtää jos väärässä paikassa*

    Mutta kuitenkin, eli pitäisi saada vähän apua. Olen ostamassa hd-tykkiä,vahvistinta ja kaiuttimia kotiin. Leffahuonetta rakennellaan.

    Mitkä olisi hyviä laitteita hintaluokassa ~4000€?

    Alustavasti olen katsellut:
    Tykki: BenQ W5000
    Vahvari: H&K avr155
    Kaiuttimet: OR CinemaXi -sarja
    Nämä saisin halvimmillaan 3150€.
    Tässä vaihtoehtoja:
    [tykeistä eos]

    1.Halba, mutta ei hifi-->
    Harman/Kardon AVR-147
    Wharfedale 9HCP
    Kotiteatterivahvistin
    sekä 5.1 kaiutinsarja, kirsikka
    ovh: 1174 €

    Tarjous 749 €

    2.Vähän hifimpi paketti-->

    Marantz SR-7001
    Kotiteatterivahvistin
    Järeä! Hopea väri.
    Esilläollut enää jäljellä!
    Katso hintaa!!
    ovh: 1699 €

    Tarjous 749 €

    + kajarit
    Eteen:
    B&W 684 Lattiakaiuttimet
    Uutta suosittua 600 sarjaa!
    musta, wenge, red cherry, light oak. ovh: 1000 €

    Tarjous 799 €


    Taakse kaksiparia:
    Wharfedale Diamond 9.2
    Jalustakaiuttimet
    Kirsikka, vanhaa väriä!
    Nyt -35% ovh hinnasta!
    Rajoitettu erä!
    ovh: 279 €

    Tarjous 181 €

    Yht:1910€

    Toki tuohon pakettiin vois heittää kajareiden tilalle:
    JBL ES sarja ES100 + ES25 + ES10 + ES250.1, musta, kirsikka tai pyökki 1350€


    linkki mistä otettu hinnat--> http://www.wasahifi.fi/

    Leave a comment:


  • Meta
    started a topic Leffahuoneen laitteita?

    Leffahuoneen laitteita?

    *Modet varmaan siirtää jos väärässä paikassa*

    Mutta kuitenkin, eli pitäisi saada vähän apua. Olen ostamassa hd-tykkiä,vahvistinta ja kaiuttimia kotiin. Leffahuonetta rakennellaan.

    Mitkä olisi hyviä laitteita hintaluokassa ~4000€?

    Alustavasti olen katsellut:
    Tykki: BenQ W5000
    Vahvari: H&K avr155
    Kaiuttimet: OR CinemaXi -sarja
    Nämä saisin halvimmillaan 3150€.
Working...