2015 VW Crafter 1984 BMW 316 2009 Kawasaki Ninja 250RRR petrolheadin hölmöilyjä juutubessa.
"Weight is the car designer's enemy. It works against you in every aspect of the design".
Veikaan, että alkaa yhdellä jos toisella pikku hiljaa keittämään, kun nykyään lähinnä nopeusrajoituksia lasketaan, ei nosteta. Ei ole nykyään enää kovin montaa valtaväylän ulkopuolista tietä, jossa olisi 100 km/h rajoitus. Pirkanmaallakin ovat lähes järjestelmällisesti muuttaneet kaikki 100 km/h tiet 80 km/h teiksi ja joitakin vanhempia tieosuuksia, missä ennen oli 80 km/h on nykyään 60-70 km/h rajoitus. Mitään järkeviä perusteluita rajoitusten laskemiselle ei useimmilla väylillä ole ollut. Jos rajoitus on liian alhainen jo ennestään, sen laskeminen tuskin ainakaan nostaa ihmisten mielenkiintoa noudattaa rajoitusta.
Missä kohdilla tämä löytyy...? (tarkoitan että voisin ajella yhdistelmän kanssa rajoitusten mukaista nopeutta ja huudattaa alppitorvia niiden kohdalla, jälkeenpäin sanoa että varoitin peuraa ylittämästä tietä, ettei jää alle...)
Tku-Hki motarilla yleisimmät tutkarysät on Paimion Neste, Salo, Halikko. Viimeksi oli Lohjan kohtaa.
se on vähän eri heittää jonkun 30v vanhan 316:n puikoista että "ajele hiljaa"...
Uusilla henkilöautoilla monesti erittäin vääntävän turbodieselin saattelemana ja herkäksi ohjelmoidun kaasupolkimen kanssa tuppaa tuo nopeus nousemaan niin varkain että about 150 luonnollinen matkavauhti tulee ihan itsestään ja vahingossa vaikka höyhenen kevyesti varvas sähköisellä kaasupolkimella ja vain vaimean etäinen ja rauhoittava hyrinä kantautuu kuljettajan korviin ja ajokäytös on niin vakaata. Ajourat ja saumat eivät merkkaa isohkoilla pyörillä mitään ja jotenkin siitä hieman korkeammasta istuma-asennosta näkee sen uuden ja kirkkaan tuulilasinkin näpi hemmetisti paremmin ja pidemmälle... ja sit rajoitus onkin 80, maks sata.
Enkä nyt puhu väheksyvästi kenenkään harrasteautosta koska omassa 16vuotta vanhassa z3:ssa ajomelu on luokkaa "maailmansota" ja auto löytää jokaisen epäkohdan tiessä ja pitää kirjaa urista herkeämättömällä valveutuneisuudella. Ja kun istuu perse maassa ja katsoo maisemaa ikivanhan tuulilasin läpi niin vauhti tuntuu ihan eri tavalla.
Todella valitettavaa, että Suomessa on vain yksi liikenteen turvallisuuteen vaikuttava asia viranomaisten mielestä, nopeusrajoitus. Näitä rajoituksia vielä lasketaan ja lasketaan kokoajan autokannan parantuessa ja kevyen liikenteen väylien lisääntyessä. Olin tällä viikolla Saksassa työmatkalla Dusseldorfissa ja Stuttgartissa. Stuttgartista ajeltiin 100km maaseudulle nopeusrajoituksetonta Autobahnaa, jossa oli vain 2 kaistaa suuntaansa. Ajettaessa kotimatkalla Helsinki-Vantaalta Pirkanmaalle illalla klo 22 maissa uudella hyvällä autolla tuntui todella turhauttavalta 140 km/h mittarinopeus, kun samana päivänä on ajettu Autobahnaa, jossa ajettiin liikennettä seuraten nopeutta joka vaihteli 80-180 km/h eikä mittaria tuijottaen (olis voinnu ajaa vmax vauhtiakin, mutta ei ollut tarvetta).
Ne vauhdit sovitetaan auton ja liikenteen mukaan. Se mikä on oikea tilannenopeus on aina tapauskohtainen, joten siksi naurattaa tämä Suomen yleinen kulttuuri ylinopeuden suuresta synnistä aina aikaa ja paikkaa katsomatta.
Kesäaikaan 160 km/h Suomen moottoriteillä hyvällä autolla, jossa on aktiivinen vakionopeudensäädin, törmäysvaroitin, kaistavahdit jne ei ole todellakaan suuri turvallisuusriski tai tunnu kaahaukselta. Tietysti joku kuka ajaa 20 vuotta vanhalla Carinalla tai Corollalla voi kokea, että kaikki yli 120 km/h on pelottavaa tai, että peiliin katsominen ennen kaistan vaihtoa moottoritiellä on turhaa...
Yliviikon taas espanjassa ajaneena voin vain sanoa että ei koti suomessa ole mikään hyvin tieliikenteen suhteen. Täällä rajotukset liikkuu 70-120km/h, tiet erinomaisia ja hyvin paljolti 3 kaistaa kokoajan.. Tosin täällä kiihdytyskaistat ja liittymiset on luokkaa 20m ja 3 kaistaselta motarilta keskimmäinen loppuu yhtääkkiä . mutta täällä on se just hyvä että ihmiset keskittyvät ajamiseen eikä siihen että mikä nopeusrajotus ja tuijota mittaria..
se on vähän eri heittää jonkun 30v vanhan 316:n puikoista että "ajele hiljaa"...
Uusilla henkilöautoilla monesti erittäin vääntävän turbodieselin saattelemana ja herkäksi ohjelmoidun kaasupolkimen kanssa tuppaa tuo nopeus nousemaan niin varkain että about 150 luonnollinen matkavauhti tulee ihan itsestään ja vahingossa vaikka höyhenen kevyesti varvas sähköisellä kaasupolkimella ja vain vaimean etäinen ja rauhoittava hyrinä kantautuu kuljettajan korviin ja ajokäytös on niin vakaata. Ajourat ja saumat eivät merkkaa isohkoilla pyörillä mitään ja jotenkin siitä hieman korkeammasta istuma-asennosta näkee sen uuden ja kirkkaan tuulilasinkin näpi hemmetisti paremmin ja pidemmälle... ja sit rajoitus onkin 80, maks sata.
Enkä nyt puhu väheksyvästi kenenkään harrasteautosta koska omassa 16vuotta vanhassa z3:ssa ajomelu on luokkaa "maailmansota" ja auto löytää jokaisen epäkohdan tiessä ja pitää kirjaa urista herkeämättömällä valveutuneisuudella. Ja kun istuu perse maassa ja katsoo maisemaa ikivanhan tuulilasin läpi niin vauhti tuntuu ihan eri tavalla.
No, ainoo kerta kun olen ajanut kortin hyllylle, se tapahtui 1997 318i:llä.
Nykyään kilkutan menemään '01 320i:llä. Jos se kaasuvaijerin tai kaasarin puuttuminen jotenkin vaikeuttaa vauhdin hillitsemistä niin en ole huomannut.
2015 VW Crafter 1984 BMW 316 2009 Kawasaki Ninja 250RRR petrolheadin hölmöilyjä juutubessa.
"Weight is the car designer's enemy. It works against you in every aspect of the design".
Yliviikon taas espanjassa ajaneena voin vain sanoa että ei koti suomessa ole mikään hyvin tieliikenteen suhteen. Täällä rajotukset liikkuu 70-120km/h, tiet erinomaisia ja hyvin paljolti 3 kaistaa kokoajan.. Tosin täällä kiihdytyskaistat ja liittymiset on luokkaa 20m ja 3 kaistaselta motarilta keskimmäinen loppuu yhtääkkiä . mutta täällä on se just hyvä että ihmiset keskittyvät ajamiseen eikä siihen että mikä nopeusrajotus ja tuijota mittaria..
Jep, ja Italiassa/Ranskassa 140km/h rajoitukset jokapaikassa vaikka tiet on todella syheröisiä ja vähän väliä valaisemattomissa tunneleissa.
Mutta siellä on tien päälyste kunnossa, toisin kuin suomessa missä esimerkiksi Manskun ja Lönkan risteyksessä on sellainen pikkulapsen nielaiseva reikä ihan keskellä katua, siihen kun ajaa autolla niin matka loppuu just tasan siihen, eikä oo pelkkä vanne mikä menee rikki. Ja mökillä perunavaot sileemmässä kunnossa kuin stadin mukulakivikadut.
Yhtälö: nykypäivän nopeusrajoitukset ja ajomäärä n. 50tkm/vuosi niin tossa on kyllä enemmän ku tekemistä että onnistuu
Ajoin muutaman vuoden ajan noin 30tkm vuodessa. Sain yhdet sakot sinä aikana mutta en missään foorumilla niistä vinkunut.
2015 VW Crafter 1984 BMW 316 2009 Kawasaki Ninja 250RRR petrolheadin hölmöilyjä juutubessa.
"Weight is the car designer's enemy. It works against you in every aspect of the design".
Ajoin muutaman vuoden ajan noin 30tkm vuodessa. Sain yhdet sakot sinä aikana mutta en missään foorumilla niistä vinkunut.
Normirajoituksilla (=kesällä) Suomessa on ihan hyvä taittaa matkaa, mutta kyllä pitkät työreissut talvirajoituksilla alkavat syömään normaalilla motoriikalla ja normaaleilla aisteilla varustettua ihmistä.
Mulla tuli aikanaan vuosikaudet n. 80tkm - 100tkm vuoteen, ja parhaimmillaan vedin 130tkm/v. Enkä tainnut saada sakkoja ennätysvuonna.
Koko Suomen valtatieverkosto pitäisi parantaa köyhän miehen motariksi, eli 2 kapeaa kaistaa suuntaansa, kaide väliin ja 100km/h ympäri vuoden. Sen sijaan nykyään jätetään valtatiet rappeutumaan ja sitten tehdään kerran vuosikymmenessä teitä tyyliin Lohja - Muurla, jossa tie menee koko ajan peruskalliossa tai sillalla, ja tien rakennuskustannukset ovat stratossfääriset ja tien rakenteellinen nopeus luokkaa 400km/h. Oppisivat tekemään joka puolelle järkevää baanaa, eikä nykyistä meininkiä jossa 99% tiestöstä rapautuu ja 1% ylirakennetaan. Mun tuoppi sanoo, että tuolla em. Lohja-Muurla-osuuden hinnalla olisi sille välille tehty normaali maaston mukaan polveileva motari ja rahaa olisi jäänyt yli noin Heinola-Oulu-motarin verran.
Ennen kuin vt2 "korjattiin", ei näkynyt poliisia koskaan.
Nyttemmin ainakin alkupätkä on remontoitu (vihti-forssa). Tietä lävennettiin 20cm per puoli ja pusikkoa raivattiin 5m kauemmaksi. Nämä muutoksethan ovat erittäin minimaaliset ja lähinnä kosmeettiset mutta remontin jälkeen nähnyt poliisit erittäin useasti kyseisellä pätkällä.
Ei ainakaan minusta ole ajaminen muuttunut hurjemmaksi.
Poliisit ovat nykyään tulosvastuullisessa työssä ja rahaa nyhdetään sieltä mistä helpoiten saadaan, eli autoilusta. Jos jossain riehuu puukkojunkkari, sen perään ei voi lähteä koska poliiseja sen verran harvassa ettei paikalle ehditä kuin noin tunnin päästä. Sillä liikennettä on valvottava ja sakkoja saatava kirjattua niin paljon kuin mahdollista. Muutenhan poliiseja vähennettäisiin entisestään.
Minun kantani on että vähentäkööt poliiseja todella paljon. Hetken saisi rikollisuus rehottaa. Ehkäpä sen myötä opittaisiin jotain? Toivottavasti. :think (En nyt tarkoita että autoilla alettaisiin kaahailemaan jne. vaan rikoksia tapahtuu myös muualla kuin ratin takana.)
Se että liikennetta vahditaan silmä kovana, ei tee suomesta "turvallista".
Comment