Kilpailun lähestyessä ajattelin kirjoittaa omasta matkastani. Jos joku vaikka innostuu lähtemään, niin vielä ei ole liian myöhäistä.
Keskiviikko
Oli maaliskuun loppu ja säätiedotus oli luvannut loistavia kelejä Portugaliin; 20 astetta lämmintä sekä auringonpaistetta. Jess, tätä olikin odotettu koko pitkä talvi! Toisin kuitenkin kävi; mitä lähemmäs h-hetkeä tultiin, sitä synkemmältä sääennustukset näyttivät. Koneen laskeuduttua keskiviikkona Faroon sää oli ihan ok, kuten myös seuraavana päivänä, muuttuakseen sitten totaalisesti.
Meillä oli Opel Corsa vuokrattuna lentokentältä viikoksi, mutta vuokraamoa ei vain meinannut löytyä. Ei paljoa naurattanut ekaa kertaa Portugalissa klo 22 illalla väsyneenä huomata, että ohjeet autovuokraamoon olivat onnettomat, eikä paikallinen murre ole hallussa. Lopulta löysimme paikan ja saimme automme, Nissan Note:n. Liekö sitten parannus vai huononnus Opel Corsaan verrattuna - luoja tietää. Olimme suunnitelleet matkan huolella ja varanneet hotellin läheltä, eli Faron keskustasta. Tarkoitus oli vain saada unta kuulaan muutama tunti ja aamulla suunnistaa reippaasti pelipaikoille. Edullinen hotelli, joka ajoi asiansa oli Pakistanilaisten (?) pitämä ja karusta ulkonäöstä huolimatta melkein kaikki kuitenkin toimi. Suihku ja kylppäri olivat luotaan työntävän näköisiä, mutta ehkä kuitenkin paikallisen standardin mukaisia. Kun kävin maaten, niin ihmettelin että mikä hemmetti tässä sängyssä oikein rapisee? Itseoppineena insinöörinä tutkin asian (kuten kaiken yleensäkin) ja siinä aluslakanassa oli alapuolella jonkinlainen muovitus, joka natisi aina kun liikahdin. Ehkä tänne matkustavat turistit tykkäsivät märistä leikeistä? Me olimme sen sijaan tulleet katsomaan rallia ja nukkuminen oli tärkeintä tässä vaiheessa.
Torstai
Herättyämme kävimme 3 tunnin ajan tepastelemassa ympäri Faron keskustaa ja sehän oli sitten nähty.
Checkoutin jälkeen lähipuotiin ostamaan evästä ja vettä pitkää ja hikistä päivää varten. Tässä puodissa oli kuitenkin enemmin kiinalaisia muovikippoja kuin sapuskaa, joten siellä ei kauaa vanhettu - saatiin kuitenkin jotain millä päästiin alkuun. Suunnilleen samoihin aikoihin kun saatiin lastattua 10 litran juomalasti Nissanin takaboxiin, aurinko meni pilveen, näyttäytyäkseen uudelleen vasta lauantai-iltapäivänä.
Kilpailu alkoi torstai-iltapäivänä Lissabonin stadionerikoiskokeella, mutta emme vaivautuneet ajamaan niin kauas yhden vaivaisen stadikan takia. Illalla sen sijaan oli luvassa vielä 3 normaalipikistä, joita menisimme katsomaan. Kun siinä kerran oli aikaa, niin ajoimme rallin keskuspaikkaan Algarve-stadionille Faron pohjoispuolella. Arvatenkin se oli potkupallostadion ja ralliväki oli majoittunut parkkipaikalle eli hiekkakentille. Ja sitä hiekkaahan riitti! Voimakas tuuli nosti hiekkaa kentästä niin, että sitä oli suussa ja silmissä. Rekvisiittamyyjät kiroilivat, kun kaikki vaatteet tulivat pölyisiksi ja pikkuautojen muovikotelot naarmuuntuivat piloille. Tämä ongelma korjaantui hyvinkin pian sateen avulla...
Seuraaviksi kolmeksi yöksi olimme varanneet b&b -tyyppisen majoituksen maaseudulta mahdollisimman keskeiseltä paikalta rallin näkökulmasta. Ei ollut halvin, mutta sijainti oli nyt tärkeämpi, koska emme halunneet ajella edestakaisin pitkin Algarven maakuntaa. Hotelleita ei landella edes ollut. Olihan melkoinen projekti löytää se majapaikka. Meillä oli tarkka osoite, jossa oli kylännimeä, kadunnimeä ja paikalliseen tyyliin vaikka mitä nimiä, mutta ei googlemaps, eikä navigaattorikaan löytänyt yhtäkään niistä. Huolellisesti valmistautuneina olimme tietenkin tulostaneet kaiken mahdollisen, myös majapaikan webbisivut ja niissä olleet ajo-ohjeet. No nämähän osoittautuivat niin surkeiksi, ettei niillä perille löytänyt. Kaiken lisäksi siellä oli paljon pikkukatuja, joita ei Garmin edes tunnistanut. Lisäksi oli uusia teitä, suljettuja teitä ym. joista navigaattorilla ei ollut hajuakaan, joten aika heikkoa oli. Aina on kuitenkin perille löydetty, eikä Portugalin maaseutu ollut poikkeus. Perillä odotti juhlineen näköinen (ja hajuinen) englantilainen omistajapariskunta, joka oli juuri edellisyönä palannut Jamaikan lomalta. Taisi jäädä putki päälle, mutta ei se mitään, ei kai sitä nyt Jamaikalle joka vuosi pääse. Paikka oli hieno; oli terassia, uima-allasta, suihkulähdettä, ulkobaaria, varmaan 10 erilaista kaktusta, koiria kissoja kanoja, paljon hienoja kasveja ja kukkia ja sijainti oli kiva yhden kukkulan rinteellä. Omistajat olivat todella avuliaita ja mukavia ja panostivat todella ainoiden vieraidensa viihtyvyyteen.
Menimme siis ensin kämpille ja asettauduimme kodiksi, söimme ja sitten erikoiskokeille. Iltakahdeksaksi oli tarkoitus mennä SS3 Santa Clara:an. Paikan omistaja avusti auliisti reitin valinnassa ja varoitti, että kannattaa varata aikaa minimissään tunti (20-30 km). Varmuuden vuoksi otimme siihen vielä parikymmentä minuuttia extraa. Pimeys laski, kun hyppäsimme Nissaniin ja aloimme kartan lukemisen. Printattuina olivat reittikartat ja ajo-ohjeet rallijärjestäjän webbisivuilta sekä lainassa majapaikan kartta. GPS oli taas niin hakoteillä, että se toimi lähinnä apuvälineenä - ei ensisijaisena suunnistusvälineenä. Osasyynä oli varmaan sekin, että rallin aikana teitä on suljettu. Maalaistiet olivat todella hitaita ajella ja kun sitten käännyimme hiekkatielle, niin ymmärsimme, että aika on tiukilla. Ajoimme kurjaa soratietä vuoristossa n. 5 km ja alkoi jo usko loppua, kun missään ei ollut ristin sieluakaan.
Luulisi, että jos on ralli käynnissä, niin edes yksi auto meidän lisäksi olisi sinne menossa, mutta ei. Kisajärjestäjän ajo-ohjeista ei ollut apua, koska ne olivat vain Portugalin kielellä, jotka olin kyllä kääntänyt Googlella, mutta tulos oli sellaista siansaksaa, ettei siitä saanut oikein mitään tolkkua - vähän kuin olisi 2 promillen humalassa yrittänyt ymmärtää jotain lakitekstiä. Välillä näkyi aina jokunen talo jossain ja tuli mieleen, että kyllä voi ihminen asua kaukana sivistyksestä. Matkaa ei ehkä ollut kuin 20 km mutta ajoaikaa lähimpään kaupunkiin melkein 2 tuntia. Yht'äkkiä takana näkyi auton valot. Hidastin ja tein tietä, että se pääsisi ohi, mutta ei kelvannut - halusi peesata. Olivat varmaan myöskin epävarmoja reitistä. Tuli risteys ja kartan mukaan ehkä sinne olisi pitänyt kääntyä joten suunta vasempaan. Takanaolija jäi siihen seisomaan hetkeksi, kunnes jatkoi suoraan. Samalla kun oma tie kapeni entisestään, heräsi taas epäilys oikeasta tiestä, mutta järkeilin, ettei se toinenkaan mitään tiennyt joten kakkosta pesään ja menoksi. Ajettiin ikuisuus sitä kapeaa röykkyistä vuoristotietä, eikä minkäänlaisia tieviittoja tai järjestäjän kylttejä ollut missään. Lopulta tuli miliisiauto parkkeerattuna tienposkeen joten järkeilin, että ollaan sittenkin oikealla tiellä. Jatkettiin toinen ikuisuus ja johan alkoi näkymään autoja tienvarressa. Äkkiä riisikuppi parkkiin, kamat mukaan ja ääntä kohden. Sadan metrin juoksun jälkeen alkoi näkyä nakkikioskeja ja ihmisiä ja jopa opaskyltti, joka kertoi täältä löytyvän katsoja-alueen rallia varten! Ei onneksi missattu kuin pari ekaa autoa ja päästiin hyvin tunnelmaan mukaan. Säkkipimeää maisemaa valaisivat portugalilaisten sytyttämät nuotiot ja otsalamput, joiden valossa syötiin eväitä ja juotiin olutta. Sitten alkoikin sade, joka kesti kuurottaisena koko loppuillan.
Ihan kiva oli katsoa rallia pimeässä, eikä se ajoittainen sadekaan ollut niin voimakasta, että olisi paljoa häirinnyt. Kotimatkalla ajettiin jonossa muiden kanssa ja se ainokainen huoltoasema, joka oli auki, teki aika hyvän tilin sinä iltana. Kämpillä oli ollut vähän koleaa joten olimme laittaneet irtopatterin päälle lähtiessä. Huomasimme, että se ei paljoa lämmittänyt kun koko talven kylmänä olleet kämpän puoli metriä paksut kiviseinät hohkasivat kylmää ja kosteutta. Isäntäväki oli heittänyt punkkaan kuumavesipullot, mutta niiden vaikutus oli rajallinen. Ei auttanut muu kuin vetää verkkarit jalkaan, huppari niskaan, kaikki viltit päälle ja toivoa että aamu tulisi pian.
Vessassa oli varustettu saluunanovilla ja vain 3 metrin päässä ruokapöydästä, joten toivottavaa oli, ettei sinne menty ennen kuin kumpikin oli syönyt aamiasensa. Lisäksi pytyn yläpuolella oli teksti, joka käski laittamaan vessapaperin roskikseen ja ehdottomasti kielsi heittämästä paperia pönttöön. Luotin siihen, että kyltti oli siinä syystä, enkä halunnut ainakaan mitään viemäritulvaa huoneeseemme, joten tein työtä käskettyä, vaikka vähän järjenvastaiselta se tuntuikin. Samalla toivoin, että roskat tyhjennettäisiin vähintään 5 kertaa päivässä ja ainakin heti kun läksimme aamulla majapaikasta.
Perjantai
Se aamu tuli nopeasti, eikä kurkku ollut onneksi kovin kipeä. Aamutoimien ja aamupalan jälkeen alkoi päivän reitin suunnittelu. Bungalowin isäntä avuliaana miehenä tuppautui pöytään suunnittelemaan ja lainasi paikallista karttaa, josta oli suurta apua teitä arpoessa. Kertoi vielä että kyllä minä teidät suomalaiset tunnen; olen nuorempana ollut töissä Vinking Linella. Niinpä, porauslautalla pääseekin syvälle sisälle suomalaisten arkipäivään. Muuten oli suhteellisen vaisu mies tällä kertaa - taisi vielä edellisilta vaivata. No, kai sitä joskus itse kukin tuopin tai pari ottaa...Emäntää ei sen sijaan näkynyt koko päivänä. Tämän päivän pikiksille olisi lyhyempi matka ja päästäisiin ajamaan valoisassa, joten hyvältä näytti, kunhan vaan sade pysyisi loitolla. S.Brás of alportel oli pätkä numero 7 ja tänne löysimme suhteellisen helposti. Mitään opasteita ei ollut missään, mutta perille löydettiin. Nyt alkoi olla porukkaa siihen malliin että tiesi olevansa varsinaisessa kansanjuhlassa. Kun oli saatu auto parkkiin, niin alkoi vettä tihuttaamaan ja välillä kaatoi oikein kunnolla vaihtelun vuoksi, joten sadekamppeet päälle.
Tälle pikikselle oli ehkä lyhyempi ajomatka, mutta samaa ei voi sanoa kävelymatkasta. Kiemurtelevaa vuoristotietä marssittiin pitkät pätkät niin ylös kuin vain pääsi ja sitten asemiin. Vaikka vettä satoi ja ilma oli melko kolea, niin melkein kaikilla oli kylmälaukut oluella täytettynä mukana. Sitten pois lähtiessä kun meikäläinen osti jäätelön kioskilta, niin sitäpä vasta etelän pojat ihmettlivät
Tänään oltiin ajoissa paikalla, tuntui että melkein liiankin ajoissa - kun siinä sateessa seistiin tunti ja puolet eväistäkin oli syöty jo ennen 000-autoa. Pian ilmestyi myös sankka sumu ja näkyvyys vaihteli 20-40 metrin välillä. 200-700m merenpinnasta oli varmaan tyypillinen Algarven vuoriston korkeus, joten saattoi se sumu olla pilveäkin, koska sitä esiintyi vain ylhäällä. Yhtä kaikki, hyvät katsomispaikat menivät aivan harakoille, koska autoa ei nähnyt kuin sen parikymmentä metriä aikaisemmin.
Helppoa se ei ollut kuljettajillakaan, koska maaperä oli lievästi savista ja sade muutti tiet kunnon liukkaaksi liejuksi. Miltähän tuntuu vetää liejurännissä vuorenrinteellä suoralla isoa kovaa kun vastassa on valkoinen seinä! Ilman valoja ajettiin ja moni varmaan mietti että toivottavasti tuli nuotit kohdalleen, koska niiden perusteella ajettiin aika pitkälti. Täytyy todeta että aika varovasti menivät. Jo näin aikaisessa vaiheessa kärkimiehet olivat jo poissa pelistä ja homma pedattu Hirvoselle. Muutkin varmaan ajattelivat helppoja pisteitä eivätkä ottaneet turhia riskejä.
Huolimatta mutavellistä siirryimme vähän väliä toiseen kohtaan katsomaan, kun tykkään katsoa aina eri paikoista ja kuvakulmista. Nytpä olikin katsoja-alueet tiukasti rajattu ja kokonaisuudessaan vain noin 100 metriä pitkiä. Toimitsijoita oli paljon eivätkä ne päästäneet seikkailemaan yhtään kauemmaksi katsojille rajatulta alueelta. Vähän tylsää, mutta kai se noiden kuumakallejen kanssa pitää olla näin, tai homma leviää käsiin. Tien ylikään ei hypitty kuin järjestysmiehen luvalla ja silloinkin vain muutama ihminen kerrallaan. Portugalilaiset ovat ottaneet turvallisuuden nyt vakavasti ja selvästi haluavat pitää mielummin WRC- kuin IRC-kisan.
Siinä parinkymmeen auton jälkeen tuli taukoa varmaan puoli tuntia ja silloin me päätettiin lähteä. Kaatosade ei enää inspiroinut ja päätimme suunnata kohti uusia haasteita.
Keskiviikko
Oli maaliskuun loppu ja säätiedotus oli luvannut loistavia kelejä Portugaliin; 20 astetta lämmintä sekä auringonpaistetta. Jess, tätä olikin odotettu koko pitkä talvi! Toisin kuitenkin kävi; mitä lähemmäs h-hetkeä tultiin, sitä synkemmältä sääennustukset näyttivät. Koneen laskeuduttua keskiviikkona Faroon sää oli ihan ok, kuten myös seuraavana päivänä, muuttuakseen sitten totaalisesti.
Meillä oli Opel Corsa vuokrattuna lentokentältä viikoksi, mutta vuokraamoa ei vain meinannut löytyä. Ei paljoa naurattanut ekaa kertaa Portugalissa klo 22 illalla väsyneenä huomata, että ohjeet autovuokraamoon olivat onnettomat, eikä paikallinen murre ole hallussa. Lopulta löysimme paikan ja saimme automme, Nissan Note:n. Liekö sitten parannus vai huononnus Opel Corsaan verrattuna - luoja tietää. Olimme suunnitelleet matkan huolella ja varanneet hotellin läheltä, eli Faron keskustasta. Tarkoitus oli vain saada unta kuulaan muutama tunti ja aamulla suunnistaa reippaasti pelipaikoille. Edullinen hotelli, joka ajoi asiansa oli Pakistanilaisten (?) pitämä ja karusta ulkonäöstä huolimatta melkein kaikki kuitenkin toimi. Suihku ja kylppäri olivat luotaan työntävän näköisiä, mutta ehkä kuitenkin paikallisen standardin mukaisia. Kun kävin maaten, niin ihmettelin että mikä hemmetti tässä sängyssä oikein rapisee? Itseoppineena insinöörinä tutkin asian (kuten kaiken yleensäkin) ja siinä aluslakanassa oli alapuolella jonkinlainen muovitus, joka natisi aina kun liikahdin. Ehkä tänne matkustavat turistit tykkäsivät märistä leikeistä? Me olimme sen sijaan tulleet katsomaan rallia ja nukkuminen oli tärkeintä tässä vaiheessa.
Torstai
Herättyämme kävimme 3 tunnin ajan tepastelemassa ympäri Faron keskustaa ja sehän oli sitten nähty.
Checkoutin jälkeen lähipuotiin ostamaan evästä ja vettä pitkää ja hikistä päivää varten. Tässä puodissa oli kuitenkin enemmin kiinalaisia muovikippoja kuin sapuskaa, joten siellä ei kauaa vanhettu - saatiin kuitenkin jotain millä päästiin alkuun. Suunnilleen samoihin aikoihin kun saatiin lastattua 10 litran juomalasti Nissanin takaboxiin, aurinko meni pilveen, näyttäytyäkseen uudelleen vasta lauantai-iltapäivänä.
Kilpailu alkoi torstai-iltapäivänä Lissabonin stadionerikoiskokeella, mutta emme vaivautuneet ajamaan niin kauas yhden vaivaisen stadikan takia. Illalla sen sijaan oli luvassa vielä 3 normaalipikistä, joita menisimme katsomaan. Kun siinä kerran oli aikaa, niin ajoimme rallin keskuspaikkaan Algarve-stadionille Faron pohjoispuolella. Arvatenkin se oli potkupallostadion ja ralliväki oli majoittunut parkkipaikalle eli hiekkakentille. Ja sitä hiekkaahan riitti! Voimakas tuuli nosti hiekkaa kentästä niin, että sitä oli suussa ja silmissä. Rekvisiittamyyjät kiroilivat, kun kaikki vaatteet tulivat pölyisiksi ja pikkuautojen muovikotelot naarmuuntuivat piloille. Tämä ongelma korjaantui hyvinkin pian sateen avulla...
Seuraaviksi kolmeksi yöksi olimme varanneet b&b -tyyppisen majoituksen maaseudulta mahdollisimman keskeiseltä paikalta rallin näkökulmasta. Ei ollut halvin, mutta sijainti oli nyt tärkeämpi, koska emme halunneet ajella edestakaisin pitkin Algarven maakuntaa. Hotelleita ei landella edes ollut. Olihan melkoinen projekti löytää se majapaikka. Meillä oli tarkka osoite, jossa oli kylännimeä, kadunnimeä ja paikalliseen tyyliin vaikka mitä nimiä, mutta ei googlemaps, eikä navigaattorikaan löytänyt yhtäkään niistä. Huolellisesti valmistautuneina olimme tietenkin tulostaneet kaiken mahdollisen, myös majapaikan webbisivut ja niissä olleet ajo-ohjeet. No nämähän osoittautuivat niin surkeiksi, ettei niillä perille löytänyt. Kaiken lisäksi siellä oli paljon pikkukatuja, joita ei Garmin edes tunnistanut. Lisäksi oli uusia teitä, suljettuja teitä ym. joista navigaattorilla ei ollut hajuakaan, joten aika heikkoa oli. Aina on kuitenkin perille löydetty, eikä Portugalin maaseutu ollut poikkeus. Perillä odotti juhlineen näköinen (ja hajuinen) englantilainen omistajapariskunta, joka oli juuri edellisyönä palannut Jamaikan lomalta. Taisi jäädä putki päälle, mutta ei se mitään, ei kai sitä nyt Jamaikalle joka vuosi pääse. Paikka oli hieno; oli terassia, uima-allasta, suihkulähdettä, ulkobaaria, varmaan 10 erilaista kaktusta, koiria kissoja kanoja, paljon hienoja kasveja ja kukkia ja sijainti oli kiva yhden kukkulan rinteellä. Omistajat olivat todella avuliaita ja mukavia ja panostivat todella ainoiden vieraidensa viihtyvyyteen.
Menimme siis ensin kämpille ja asettauduimme kodiksi, söimme ja sitten erikoiskokeille. Iltakahdeksaksi oli tarkoitus mennä SS3 Santa Clara:an. Paikan omistaja avusti auliisti reitin valinnassa ja varoitti, että kannattaa varata aikaa minimissään tunti (20-30 km). Varmuuden vuoksi otimme siihen vielä parikymmentä minuuttia extraa. Pimeys laski, kun hyppäsimme Nissaniin ja aloimme kartan lukemisen. Printattuina olivat reittikartat ja ajo-ohjeet rallijärjestäjän webbisivuilta sekä lainassa majapaikan kartta. GPS oli taas niin hakoteillä, että se toimi lähinnä apuvälineenä - ei ensisijaisena suunnistusvälineenä. Osasyynä oli varmaan sekin, että rallin aikana teitä on suljettu. Maalaistiet olivat todella hitaita ajella ja kun sitten käännyimme hiekkatielle, niin ymmärsimme, että aika on tiukilla. Ajoimme kurjaa soratietä vuoristossa n. 5 km ja alkoi jo usko loppua, kun missään ei ollut ristin sieluakaan.
Luulisi, että jos on ralli käynnissä, niin edes yksi auto meidän lisäksi olisi sinne menossa, mutta ei. Kisajärjestäjän ajo-ohjeista ei ollut apua, koska ne olivat vain Portugalin kielellä, jotka olin kyllä kääntänyt Googlella, mutta tulos oli sellaista siansaksaa, ettei siitä saanut oikein mitään tolkkua - vähän kuin olisi 2 promillen humalassa yrittänyt ymmärtää jotain lakitekstiä. Välillä näkyi aina jokunen talo jossain ja tuli mieleen, että kyllä voi ihminen asua kaukana sivistyksestä. Matkaa ei ehkä ollut kuin 20 km mutta ajoaikaa lähimpään kaupunkiin melkein 2 tuntia. Yht'äkkiä takana näkyi auton valot. Hidastin ja tein tietä, että se pääsisi ohi, mutta ei kelvannut - halusi peesata. Olivat varmaan myöskin epävarmoja reitistä. Tuli risteys ja kartan mukaan ehkä sinne olisi pitänyt kääntyä joten suunta vasempaan. Takanaolija jäi siihen seisomaan hetkeksi, kunnes jatkoi suoraan. Samalla kun oma tie kapeni entisestään, heräsi taas epäilys oikeasta tiestä, mutta järkeilin, ettei se toinenkaan mitään tiennyt joten kakkosta pesään ja menoksi. Ajettiin ikuisuus sitä kapeaa röykkyistä vuoristotietä, eikä minkäänlaisia tieviittoja tai järjestäjän kylttejä ollut missään. Lopulta tuli miliisiauto parkkeerattuna tienposkeen joten järkeilin, että ollaan sittenkin oikealla tiellä. Jatkettiin toinen ikuisuus ja johan alkoi näkymään autoja tienvarressa. Äkkiä riisikuppi parkkiin, kamat mukaan ja ääntä kohden. Sadan metrin juoksun jälkeen alkoi näkyä nakkikioskeja ja ihmisiä ja jopa opaskyltti, joka kertoi täältä löytyvän katsoja-alueen rallia varten! Ei onneksi missattu kuin pari ekaa autoa ja päästiin hyvin tunnelmaan mukaan. Säkkipimeää maisemaa valaisivat portugalilaisten sytyttämät nuotiot ja otsalamput, joiden valossa syötiin eväitä ja juotiin olutta. Sitten alkoikin sade, joka kesti kuurottaisena koko loppuillan.
Ihan kiva oli katsoa rallia pimeässä, eikä se ajoittainen sadekaan ollut niin voimakasta, että olisi paljoa häirinnyt. Kotimatkalla ajettiin jonossa muiden kanssa ja se ainokainen huoltoasema, joka oli auki, teki aika hyvän tilin sinä iltana. Kämpillä oli ollut vähän koleaa joten olimme laittaneet irtopatterin päälle lähtiessä. Huomasimme, että se ei paljoa lämmittänyt kun koko talven kylmänä olleet kämpän puoli metriä paksut kiviseinät hohkasivat kylmää ja kosteutta. Isäntäväki oli heittänyt punkkaan kuumavesipullot, mutta niiden vaikutus oli rajallinen. Ei auttanut muu kuin vetää verkkarit jalkaan, huppari niskaan, kaikki viltit päälle ja toivoa että aamu tulisi pian.
Vessassa oli varustettu saluunanovilla ja vain 3 metrin päässä ruokapöydästä, joten toivottavaa oli, ettei sinne menty ennen kuin kumpikin oli syönyt aamiasensa. Lisäksi pytyn yläpuolella oli teksti, joka käski laittamaan vessapaperin roskikseen ja ehdottomasti kielsi heittämästä paperia pönttöön. Luotin siihen, että kyltti oli siinä syystä, enkä halunnut ainakaan mitään viemäritulvaa huoneeseemme, joten tein työtä käskettyä, vaikka vähän järjenvastaiselta se tuntuikin. Samalla toivoin, että roskat tyhjennettäisiin vähintään 5 kertaa päivässä ja ainakin heti kun läksimme aamulla majapaikasta.
Perjantai
Se aamu tuli nopeasti, eikä kurkku ollut onneksi kovin kipeä. Aamutoimien ja aamupalan jälkeen alkoi päivän reitin suunnittelu. Bungalowin isäntä avuliaana miehenä tuppautui pöytään suunnittelemaan ja lainasi paikallista karttaa, josta oli suurta apua teitä arpoessa. Kertoi vielä että kyllä minä teidät suomalaiset tunnen; olen nuorempana ollut töissä Vinking Linella. Niinpä, porauslautalla pääseekin syvälle sisälle suomalaisten arkipäivään. Muuten oli suhteellisen vaisu mies tällä kertaa - taisi vielä edellisilta vaivata. No, kai sitä joskus itse kukin tuopin tai pari ottaa...Emäntää ei sen sijaan näkynyt koko päivänä. Tämän päivän pikiksille olisi lyhyempi matka ja päästäisiin ajamaan valoisassa, joten hyvältä näytti, kunhan vaan sade pysyisi loitolla. S.Brás of alportel oli pätkä numero 7 ja tänne löysimme suhteellisen helposti. Mitään opasteita ei ollut missään, mutta perille löydettiin. Nyt alkoi olla porukkaa siihen malliin että tiesi olevansa varsinaisessa kansanjuhlassa. Kun oli saatu auto parkkiin, niin alkoi vettä tihuttaamaan ja välillä kaatoi oikein kunnolla vaihtelun vuoksi, joten sadekamppeet päälle.
Tälle pikikselle oli ehkä lyhyempi ajomatka, mutta samaa ei voi sanoa kävelymatkasta. Kiemurtelevaa vuoristotietä marssittiin pitkät pätkät niin ylös kuin vain pääsi ja sitten asemiin. Vaikka vettä satoi ja ilma oli melko kolea, niin melkein kaikilla oli kylmälaukut oluella täytettynä mukana. Sitten pois lähtiessä kun meikäläinen osti jäätelön kioskilta, niin sitäpä vasta etelän pojat ihmettlivät
Tänään oltiin ajoissa paikalla, tuntui että melkein liiankin ajoissa - kun siinä sateessa seistiin tunti ja puolet eväistäkin oli syöty jo ennen 000-autoa. Pian ilmestyi myös sankka sumu ja näkyvyys vaihteli 20-40 metrin välillä. 200-700m merenpinnasta oli varmaan tyypillinen Algarven vuoriston korkeus, joten saattoi se sumu olla pilveäkin, koska sitä esiintyi vain ylhäällä. Yhtä kaikki, hyvät katsomispaikat menivät aivan harakoille, koska autoa ei nähnyt kuin sen parikymmentä metriä aikaisemmin.
Helppoa se ei ollut kuljettajillakaan, koska maaperä oli lievästi savista ja sade muutti tiet kunnon liukkaaksi liejuksi. Miltähän tuntuu vetää liejurännissä vuorenrinteellä suoralla isoa kovaa kun vastassa on valkoinen seinä! Ilman valoja ajettiin ja moni varmaan mietti että toivottavasti tuli nuotit kohdalleen, koska niiden perusteella ajettiin aika pitkälti. Täytyy todeta että aika varovasti menivät. Jo näin aikaisessa vaiheessa kärkimiehet olivat jo poissa pelistä ja homma pedattu Hirvoselle. Muutkin varmaan ajattelivat helppoja pisteitä eivätkä ottaneet turhia riskejä.
Huolimatta mutavellistä siirryimme vähän väliä toiseen kohtaan katsomaan, kun tykkään katsoa aina eri paikoista ja kuvakulmista. Nytpä olikin katsoja-alueet tiukasti rajattu ja kokonaisuudessaan vain noin 100 metriä pitkiä. Toimitsijoita oli paljon eivätkä ne päästäneet seikkailemaan yhtään kauemmaksi katsojille rajatulta alueelta. Vähän tylsää, mutta kai se noiden kuumakallejen kanssa pitää olla näin, tai homma leviää käsiin. Tien ylikään ei hypitty kuin järjestysmiehen luvalla ja silloinkin vain muutama ihminen kerrallaan. Portugalilaiset ovat ottaneet turvallisuuden nyt vakavasti ja selvästi haluavat pitää mielummin WRC- kuin IRC-kisan.
Siinä parinkymmeen auton jälkeen tuli taukoa varmaan puoli tuntia ja silloin me päätettiin lähteä. Kaatosade ei enää inspiroinut ja päätimme suunnata kohti uusia haasteita.
Huomaa auton puhkipalanut maalipinta, jollainen löytyi joka toisesta paikallisesta kulkuneuvosta.
Comment