Kiitos palautteista tätäkin kautta, kyllä nimimerkille "mikron" toki hoidetaan ehjä boksi, nykyinen ehjäksi tai rahat takaisin, ehjää DSC boksia on ikävän vaikeaa löytää käytettynä suomenmaalta, ja ne mitä on jäänyt vaihto-osana hyllyyn ovat aika epätoivoisia yksilöitä kestääkseen tai ollakseen ylipäätänsä korjattavissa.
Olen ollut jo toista kuukautta muissa töissä joten korjaushommille aikaa on liian rajallisesti ja olen ajamassa koko sen toiminnan alas tämän kuun loppuun, koska aikaa keskittyä siihen ei enää ole, mutta kaikki kesken olevat tai muut ja tulevatkin takuut tietysti tehdään normaalisti. Muiden töiden vuoksi ei päiväsaikaan myöskään ole kovin suuria mahdollisuuksia vastailla autoelektron numeroon, sähköpostitse asiat toki etenevät aina kun ehdin käydä niitä läpi.
Jatkossa, kun en itse enää korjaushommia tee, suosittelen korjauttamaan ABS boksit Sercapilla, koska siellä ainakin tehdään korjaus niinkuin se pitääkin tehdä. Kaikista ulkomaalaisista ja suomalaisista korjaajista ei voi sanoa valitettavasti samaa. Toki voi muitakin hyviä olla mutta heidän korjausjälkeensä en ole päässyt tutustumaan.
E39 abs-boxin korjaus
Collapse
X
-
Itse odotin 2 vuotta ison navin korjausta joka lopulta hukkui jonnekkin.
Leave a comment:
-
-
Laitoin nyt sähköpostia jos edes siihen vastaisi. Vituttaa tällainen kun ei viitsitä antaa mitään selitystä miksi ei ole sitä takuuboksia näkynyt. Eikä tässä nyt niin isoista rahoistakaan ole kysymys, että kannattaa omaa mainettaan pilata.
Edit. No nyt tuli sentään sähköpostiin vastaus. Taas odotetaan.Last edited by mikron; 14-10-2016, 11:39.
Leave a comment:
-
-
Tere,
Näyttäis olevan viimesin kirjoittelu 3.8.2016 tänne foorumille nimimerkiltä WSE1 (Autoelektro).:think
Leave a comment:
-
-
Originally posted by mikron View PostSen verran kerron omasta kokemuksesta, että autoelektron kanssa tässä odoteltu useampi viikko toimivaa boksia takuuna. Ei siis hirveästi hurraahuutoja täältä sille firmalle, yhteydenpito ollut myös heikkoa. Ei vastata puheluihin/viesteihin ja osoitetiedot ym laitettu takuuasian suhteen (epäonnistunut korjaus selvisi jo paikanpäällä). Laitan päivitystä jos homma etenee.
Alkaa kärsivällisyys olla koetuksella.
Leave a comment:
-
-
Minä korjaan näitä Tampereella. Kuitin saa ja vuoden takuu korjaukselle.
Leave a comment:
-
-
Kommentoidaan nyt tähän. Käytin aikoinaan volvon airbag boxin elehuololla. Ma pistin postissa sinne ja ke oli korjattuna paikallisessa postissa odottamassa noutoa. En osaa sanoa sitten kauanko noi korjaukset kestää mutta onhan tos 12kk takuu.
Leave a comment:
-
-
Originally posted by mikron View PostSen verran kerron omasta kokemuksesta, että autoelektron kanssa tässä odoteltu useampi viikko toimivaa boksia takuuna. Ei siis hirveästi hurraahuutoja täältä sille firmalle, yhteydenpito ollut myös heikkoa. Ei vastata puheluihin/viesteihin ja osoitetiedot ym laitettu takuuasian suhteen (epäonnistunut korjaus selvisi jo paikanpäällä). Laitan päivitystä jos homma etenee.
Leave a comment:
-
-
Itse myös petyin aikoinaan boksin korjaukseen. Paikalliseen sellaiseen. Oli toki noudettaessa kunnossa ja korjausreissukin kesti vain pari päivää.Mutta hajosi sitten takuuajan jälkeen taas uudelleen. Hankin silloin Saksasta uuden boksin silloiseen M5:een.
Valitettavasti vaan noidenkin hinta on siellä noussut reippaasti (ilmeisesti kovan menekin takia). Joten sekään ei välttämättä ole järkevä vaihtoehto enää suhteutettuna perus E39:n hintaan. Tosin onhan noiden boksikorjauksien hinnoissakin isoja eroja. Jossain paikoissa mielestäni melko hintavaa,kun hinnat on noussut näköjään noillakin. Jopa yli puolet uuden hinnasta.Last edited by Heguli 31; 14-10-2016, 11:01.
Leave a comment:
-
-
Sen verran kerron omasta kokemuksesta, että autoelektron kanssa tässä odoteltu useampi viikko toimivaa boksia takuuna. Ei siis hirveästi hurraahuutoja täältä sille firmalle, yhteydenpito ollut myös heikkoa. Ei vastata puheluihin/viesteihin ja osoitetiedot ym laitettu takuuasian suhteen (epäonnistunut korjaus selvisi jo paikanpäällä). Laitan päivitystä jos homma etenee.
Leave a comment:
-
-
Abs asc korjaus
Abs boxin hyvä korjaus paikka? Pääkaupunki seudulta.. mitä mahtaa kustantaa?
Auto bmw 530d v.01
Kummallista ongelmaa.. irrotin abs boxin ja auto ei lähde enää käyntiin.. käsittääkseni pitäisi pystyä ajamaan ilmankin? Auto ei käynnisty vaikka laitoin takaisin kiinni.. apuja? Kiitoksia etukäteenLast edited by Bmw e39 525; 12-10-2016, 17:03.
Leave a comment:
-
-
Originally posted by cor View PostOikea etuanturi antoi omalla bmw scannerilla koodia, joten vaihdoin uuden sinne. Ei vaikutusta, Inpalla saatiin boksiin yhteys mutta ei saa pyörimistietoa oikealta edestä. Käytännössä kaikki anturit vaihdettu kahden vuoden sisällä. Ovat pimentyneet yksi kerrallaan.
Voiko vika olla edelleen anturissa, vai viittaako tää järjestelmällinen antureiden pimentyminen boksi vikaan?
Olen nyt yrittänyt saada Autoelektrosta jonkun vastailemaan mutta yhtä mailia lukuunottamatta on jostain syystä ollut hiljaista.
Tekeekö joku muu bokseille huoltoa (jota voitte suositella) Boksi on abs+Dcs faceliftistä.
Leave a comment:
-
-
Oikea etuanturi antoi omalla bmw scannerilla koodia, joten vaihdoin uuden sinne. Ei vaikutusta, Inpalla saatiin boksiin yhteys mutta ei saa pyörimistietoa oikealta edestä. Käytännössä kaikki anturit vaihdettu kahden vuoden sisällä. Ovat pimentyneet yksi kerrallaan.
Voiko vika olla edelleen anturissa, vai viittaako tää järjestelmällinen antureiden pimentyminen boksi vikaan?
Olen nyt yrittänyt saada Autoelektrosta jonkun vastailemaan mutta yhtä mailia lukuunottamatta on jostain syystä ollut hiljaista.
Tekeekö joku muu bokseille huoltoa (jota voitte suositella) Boksi on abs+Dcs faceliftistä.
Leave a comment:
-
-
Missä tuo paineanturi sijaitsee?
Originally posted by koistve View Postmoi.
Saako tälle tehtyä jotain vai pitääkö ostaa uusi boksi?
Paineanturi vaihdettiin kun sitä herjasi, mutta vika ei poistunut. Nyt nähtävästi vaihdettava tai korjattava ABS boksi tai elektroniikkaosa.
T. Vesa Koistinen (0405510556).
Leave a comment:
-
Leave a comment: