Se on vaan niin että nuo ei pese yhtään mitään, ok ehkä lumet pois umpion edestä ei muuta. Kyllä se on vaan huoltoasemalla välillä poikettava harjaamaan lamput.
paljon ympäri vuoden ajavana uskallan kyllä olla toista mieltä. Tarpeeksi tujun liuoksen kun tekee niin pesureista oikeasti on apua. Esimerkiksi kun joskus tulee sitä vittumaista alijäähtynyttä vettä joka "liimautuu" tuulilasiinkin niin samanlailla se lähtee tiukalla aineella siitä ajovalosta kuin lähtee tuulilasistakin. Ja liuottaa rapaa myös. En väitä että kokonaan rapaa poistaa mutta ihan varmasti auttaa...ei siinä, silti pysähtelen huoltareille säännöllisesti hinkkaamaan minäkin
Itselleni vastaten. Minun logiikalla vika on mitä todennäköisimmin tehottomassa pumpussa. Kun sen sai VDO:n valmistamana tarvikeosana reilulla neljälläkympillä, niin päätin kokeilla eka pumpun vaihtoa. Parin päivän päästä tiedetään
Vika ei sitten ollut pumpussa.
No nyt oli vihdoin apupoikakin paikalla, joten pääsin katsomaan mitä keulalla tapahtuu uuden pumpun kanssa. Viallinenkin puolikin tulee ulos, mutta vettä ei tule, vähän vaahtoa väriksi. Kun kerrran paine riittää suutinvarren nostoon, niin vika taitaa loppujen olla tukkeutuneissa suuttimissa. Ei uskoisi että molemmat ovat tukossa, mutta ei enää muutakaan tule mieleen. Pitänee seuraavaksi etsiytyä pajalle jossa on paineilmaa käytettävissä. Vai olisiko vielä muita ideoita?
Tämäkin ongelma ratkesi, mutta on unohtua kertoa tänne.
Vika oli pesuriosassa, joka tulee ulos puskurista. Siinä on yksinkertainen takaiskuventtiilirakenne, joka oli hajonnut. Kun pumppu pumppasi vettä, niin pesuri aukesi, mutta venttiilin läpi ei tullut mitään. Pesurin sai avattua, mutta irronneen osan kiinnitys oli aika mahdotonta, joten poistin sen kokonaan. Nyt ei voi täytää säiliötä ihan piripintaan, koska lampun pesurin yläpuolelle jäävät valuvat itsestään pois. Pitäisi vaihtaa koko pesuriosa, mutta se vaatii puskurin irroituksen. Toinen vaihtoehto on tietysti pitää pesuri tukossa, mutta tähän aikaan vuodesta on parempi näin.
En nyt tiedä mites muilla, mut itellä vetäisee myös toi f18 sulake vakkarin pois käytöstä.
Autona siis e60 pre lci cm.2004. Onks muita ehdotuksia, millä sais pesurit pois pitäen samalla vakkari käytössä?
Onkos muut asentanu tuota marmorilta saatavaa pesurisarjaa jälkeenpäin, omaani laitoin ja vaatinee jonkinsortin koodauksen toimiakseen??
Helppo ja halpa homma muuten.
Comment