Takana pääosin vasemmalla puolen on ollut selkeää lämpenemistä ja ulommaisen palan liiallista kulumista. Sisäpala on liki kulumaton. Etuakselilla ja pääosin myös talana oikealla kaikki ookoo.
Liukutapit eivät ole ruosteessa, eikä niissä ole liikaa rasvaa, kun kokeilin poistaakin enimpiä niitä jonkun puhuttua imukuppi-ilmiöstä. Palat eivät millään muotoa ole jumissa, olen myös kaikki patinat rapsutellut pois liukupinnoilta. Palat suorastaa hölskyvät.
Pariin viikkoon en käyttänyt sähköistä käsijarrua ja se tuntui hieman helpottavan oireita, muttei täysin. Olen alkanut pohtia, onko vain perinteisesti mäntä ruosteessa? Minulla on nyt uusi mäntä ja tiiviste.
Vetääkö sähköinen käsijarru mäntää pois avautuessaan vai onko se vain työntävä? Viimeksi levyjä vaihtaessa tuntui, että EPB:n asennusasentoon joutui itse lopuksi pusertamaan männän ruuvattuaan ZXN-kärjellä käsijarrua. Ja voiko tuolla käsijarrun ruuvaamisella saada säädöt jotenkin pieleen?
Minulla tosin olisi uusi käsijarrukin. Mutta kun tälläistä mäntää lähtee vaihtamaan, jossa myös sähköinen käsijarru, mitä huomioitavaa siinä on? Liekö mäntä vain järkevintä pusertaa pois apumiehen pitäessä jarrusatulaa käsissä toisen painaessa varovaisesti jalkajarrua?
Saas nähdä.

Comment