Tarvittaisiin shamaanin apua. Lähipiirissä on 2013 X3 joka pitää matalaa jyrinää kun mittarinopeutta on 110-120kmh. Tuntuisi/kuuluisi tulevan takapäästä, ainakin on voimakkain kun menee konttiin makoilemaan korva lattiaa vasten. Toki matalat värinät voi tulla koria yms pitkin mistä vaan.
Tähän asti tehtyä:
- Kokeiltu neljää eri rengas settiä, pari niistä käynyt tasapainotuksessakin
- Takalaakerit vaihdettu
- Laakkonen tutkinut voimansiirron, ei välyksiä. Kokeilivat myös jakolaatikon sulake irti takavetona. Ei vaikutusta
- Vapaalla rullatessa ei vaikutusta
Järki ja perse sanoisi että renkaissa/vanteissa heittoa, mutta tuntuisi oudolta että kaikki neljä sarjaa olisi samalla tavalla sökö. Tai sitten tuo kori on erittäin herkkä heitoille.
En oikein keksi vastinetta tälle englanniksi, että voisi murican foorumeilta googlata.

Comment