Announcement

Collapse
No announcement yet.

Autoliikkeiden kuntotarkastukset

Collapse
X
 
  • Filter
  • Time
  • Show
Clear All
new posts
  • nokonzok
    Bimmer Fanatic
    • Dec 2013
    • 826
    • Espoo

    #31
    Olen juristi ja olen nykyisessä työssäni keskittynyt täysin autokaupan riitojen hoitamiseen.

    Aivan ylivoimaisesti eniten ongelmia aiheuttava seikka on se, että liikkeet eivät tarkista myymiään autoja kunnolla. Se johtaa siihen, että aivan älyttömiä vikoja pääsee asiakkaalle asti, jonka jälkeen niistä sitten joudutaan tappelemaan välillä vähemmän, mutta aika usein myös enemmän. Ongelman juuri on siinä, että varsinkin isommat ketjut saavat rahansa vakuutuksien, rahoituksien ja lisäturvien myyntipalkkioista. Vain hieman kärjistäen autoja myydään vain sen takia, että saadaan myytyä näitä oheistuotteita. Tällöin katteet ovat pienet ja varaston kiertonopeus on kaiken a ja o.

    Autojen tarkistus tietysti aina maksaa jotain ja lisäksi se hidastaa varaston kiertoa. Jos vikoja etukäteen havaittaisiin, ne pitäisi korjata. Jos viat saadaan ujutettua seuraavalla omistajalle, niiden kustannuksia voidaan ainakin yrittää jakaa. Tämä toki tekee pahasti hallaa asiakastyytyväisyydelle, mutta ilmeisesti on katsottu, että se on kaikesta huolimatta parempaa bisnestä. "Likaisen työn" hoitaa "jälkimarkkinointiosasto", jonka toiminta perustuu kyseenalaisiin ja hyvin tarkoitushakuisiin laintulkintoihin. Ylivoimaisen vastustajan edessä aika moni tyytyy kohtaloonsa ja maksaa viulut itse.

    Käytäntö tietysti vielä ruokkii sitä, että vaihtoon tuodaan selkeästi viallisia, tai ainakin pikapuolin remonttia vaativia autoja. Ei niinkään tietysti saisi tehdä, mutta jos se ei ketään kiinnosta, niin onhan se sinällään ymmärrettävää, että näin kuitenkin tehdään.

    Yleisellä tasolla voi kuitenkin todeta sen, että jos autoa myydään kuntotarkastettuna, niin silloin sen oikeasti pitää myös olla kunnossa. Myös ne jarrupalat, joihin joku kirjoittaja oli tuossa aikaisemmin viitannut.

    Comment

    • BMW525Xda
      BTCF Member
      • Feb 2014
      • 8681
      • Xxxxxx

      #32
      Originally posted by nokonzok View Post

      Mutta kenelle vastuu pitäisi jarrupaloista asettaa, myyjälle vai tarkastuksen tekijälle, jopa katsastuskonttorille ?

      Kuten varmaan itsekin (juristina ja autokauppiaana) tiedät on ammattimaisella myyjällä aivan liian suuri vastuu käytetyn ajoneuvon myynnistä, yksinkertaisesti jokaista osaa ja kestävyysikää ei voi kukaan arvioida. Auto on käyttöhyödyke joka vanhenee käytössä, ja näin myös osittain hajoaa luonnollisesti.

      Comment

      • nokonzok
        Bimmer Fanatic
        • Dec 2013
        • 826
        • Espoo

        #33
        Originally posted by BMW525Xda View Post

        Myyjä on aina vastuussa ostajalle. Myyjä voi sitten keskustella tarvittaessa alihankkijansa kanssa, jos katsovat siihen olevan aihetta.

        Olen vahvasti eri mieltä myyjän liian suuresta vastuusta. Jos myydään valmiiksi rikki olevaa tavaraa, ei vastuuta siitä voida sälyttää ostajalle. Jos liike ei tee riittäviä tarkastuksia, mahdolliset jälkipuheet on yksinkertaisesti realisoituvia liiketoimintariskejä. Näitä sitten jokainen toimija laskeskelee oman kustannus / hyöty analyysinsä mukaisesti.

        Comment

        • BMW525Xda
          BTCF Member
          • Feb 2014
          • 8681
          • Xxxxxx

          #34

          Miten myyjä voi olla tietoinen jakopään ketjun tai hihnan rikkoutumisesta vaikkapa 2154km ostotapahtumasta jos huoltokirjassa on vaihtoleima kunnossa ?
          Vastuu tulisi rajata helposti todettaviin ongelmiin ja peiteltyihin vikoihin, käytetyn auton kaupassa.

          Valmiiksi rikki oleva ja tietoisesti sellaisenaan myyminen ilman mainintaa on petos, mielestäni eri asia kuin nähdä tulevaisuuteen piilevien (valmistuvirheiden yms) vikojen eskaloituminen jonakin tiettynä ajankohtana.

          Comment

          • Juho_
            BTCF Member
            • Jul 2016
            • 1071
            • Suomi

            #35
            Originally posted by nokonzok View Post
            Olen juristi ja olen nykyisessä työssäni keskittynyt täysin autokaupan riitojen hoitamiseen.

            Aivan ylivoimaisesti eniten ongelmia aiheuttava seikka on se, että liikkeet eivät tarkista myymiään autoja kunnolla. Se johtaa siihen, että aivan älyttömiä vikoja pääsee asiakkaalle asti, jonka jälkeen niistä sitten joudutaan tappelemaan välillä vähemmän, mutta aika usein myös enemmän. Ongelman juuri on siinä, että varsinkin isommat ketjut saavat rahansa vakuutuksien, rahoituksien ja lisäturvien myyntipalkkioista. Vain hieman kärjistäen autoja myydään vain sen takia, että saadaan myytyä näitä oheistuotteita. Tällöin katteet ovat pienet ja varaston kiertonopeus on kaiken a ja o.

            Autojen tarkistus tietysti aina maksaa jotain ja lisäksi se hidastaa varaston kiertoa. Jos vikoja etukäteen havaittaisiin, ne pitäisi korjata. Jos viat saadaan ujutettua seuraavalla omistajalle, niiden kustannuksia voidaan ainakin yrittää jakaa. Tämä toki tekee pahasti hallaa asiakastyytyväisyydelle, mutta ilmeisesti on katsottu, että se on kaikesta huolimatta parempaa bisnestä. "Likaisen työn" hoitaa "jälkimarkkinointiosasto", jonka toiminta perustuu kyseenalaisiin ja hyvin tarkoitushakuisiin laintulkintoihin. Ylivoimaisen vastustajan edessä aika moni tyytyy kohtaloonsa ja maksaa viulut itse.

            Käytäntö tietysti vielä ruokkii sitä, että vaihtoon tuodaan selkeästi viallisia, tai ainakin pikapuolin remonttia vaativia autoja. Ei niinkään tietysti saisi tehdä, mutta jos se ei ketään kiinnosta, niin onhan se sinällään ymmärrettävää, että näin kuitenkin tehdään.

            Yleisellä tasolla voi kuitenkin todeta sen, että jos autoa myydään kuntotarkastettuna, niin silloin sen oikeasti pitää myös olla kunnossa. Myös ne jarrupalat, joihin joku kirjoittaja oli tuossa aikaisemmin viitannut.
            Myyjiä on monenlaisia.
            Suurinosa ei katso muuta kuin pikasesti et semmonen auto -> tehdään tarjous.
            Sit jotkut jopa viitsii tekemään pikaisen tarkastuksen, ja kattoo konepellin allekkin ja auto käyntiin.. ei sit tuu esim. selkeästi kannentiiviste vikaista romua vaihdossa josta hyvittää moninkertaisen summan auton sen hetkiseen todelliseen arvoon nähden.

            Kuntotarkastus on pelkkä myyntikikka.
            Useimmilla ei tarkoita sitä, että auto olisi oikeesti kunnossa.

            Merkkiliikkeillä lähtökohtaisesti on yleensä myytävät autot paremmassa kunnossa.
            Ja kuntotarkastukset yleensä toimii sen mukaisesti - ja ainakin Toyotalla on nähtävissä lomake, joka toimii samalla takuuna että mainitut kohdat ovat kunnossa.. olikohan joku Toyota approved juttu...

            Autoliikkeille tulee aika paljon sellaisia autoja, joiden tiedossa olevia (kalliita, merkittäviä) vikoja on tavalla tai toisella yritetty piilotella.
            Ja esim. öljysyöppöä on automyyjän hankala tunnistaa mitenkään, jos ei se nyt selkeesti savuta sen takia.

            Sama juttu jakopäiden kanssa; ei voi tietää onko hihna yliajalla tai ketju virunut.
            Vikamuisti voi olla nollattu, ja vikakoodit ilmenee vasta 1-2 käynnistyksen jälkeen.
            YouTube
            Instagram // Juhon Moottoripaja

            Comment

            • nokonzok
              Bimmer Fanatic
              • Dec 2013
              • 826
              • Espoo

              #36
              Originally posted by BMW525Xda View Post
              Miten myyjä voi olla tietoinen jakopään ketjun tai hihnan rikkoutumisesta vaikkapa 2154km ostotapahtumasta jos huoltokirjassa on vaihtoleima kunnossa ?
              Vastuu tulisi rajata helposti todettaviin ongelmiin ja peiteltyihin vikoihin, käytetyn auton kaupassa.

              Valmiiksi rikki oleva ja tietoisesti sellaisenaan myyminen ilman mainintaa on petos, mielestäni eri asia kuin nähdä tulevaisuuteen piilevien (valmistuvirheiden yms) vikojen eskaloituminen jonakin tiettynä ajankohtana.
              Ei se myyjä tietenkään mikään selvännäkijä voi olla. Hyvin paljon vikoja kuitenkin voitaisiin löytää, jos edes hieman enemmän yritettäisiin.

              Vastuiden osalta lainsäätäjä on päättänyt, että myyjällä on vastuu yllättävistäkin vioista, jos ne ovat merkittäviä ja tulleet ennenaikaisesti. Ammattimaisella autokauppiaalla nämä riskit on paljon paremmin hallittavissa kuin yksittäisellä kuluttajalla.

              Comment

              • Kanerv4
                Bimmer Fanatic
                • Feb 2009
                • 985
                • Tampere

                #37
                Originally posted by Juho_ View Post
                Myyjiä on monenlaisia.
                Suurinosa ei katso muuta kuin pikasesti et semmonen auto -> tehdään tarjous.
                Sit jotkut jopa viitsii tekemään pikaisen tarkastuksen, ja kattoo konepellin allekkin ja auto käyntiin.. ei sit tuu esim. selkeästi kannentiiviste vikaista romua vaihdossa josta hyvittää moninkertaisen summan auton sen hetkiseen todelliseen arvoon nähden.

                Kuntotarkastus on pelkkä myyntikikka.
                Useimmilla ei tarkoita sitä, että auto olisi oikeesti kunnossa.

                Merkkiliikkeillä lähtökohtaisesti on yleensä myytävät autot paremmassa kunnossa.
                Ja kuntotarkastukset yleensä toimii sen mukaisesti - ja ainakin Toyotalla on nähtävissä lomake, joka toimii samalla takuuna että mainitut kohdat ovat kunnossa.. olikohan joku Toyota approved juttu...

                Autoliikkeille tulee aika paljon sellaisia autoja, joiden tiedossa olevia (kalliita, merkittäviä) vikoja on tavalla tai toisella yritetty piilotella.
                Ja esim. öljysyöppöä on automyyjän hankala tunnistaa mitenkään, jos ei se nyt selkeesti savuta sen takia.

                Sama juttu jakopäiden kanssa; ei voi tietää onko hihna yliajalla tai ketju virunut.
                Vikamuisti voi olla nollattu, ja vikakoodit ilmenee vasta 1-2 käynnistyksen jälkeen.

                Mutta miten on asianlaita kun myyt liikkeenä X vaikka se olisikin myyntitarkastettu sekä kunnossa tai laitettu hienoon kuntoon esim vaihtamalla ja fiksaamalla 2000e edestä erinnäköistä kuluvaa vaikka 8 vuotta vanhaan autoon.

                Pyyntihintaan sitä ei suoranaisesti saa ja vaikka saisikin niin se olisi vastaaviin hinnaltaan selkeästi kalliimpi. Suomalaisen mentaliteetin tuntien puhelimessä omasta pitää hyvittää paljon ja tehdään johtopäätöksiä kolaroinnista vaikka lokasuojan naarmut olisi maalattu ja siistitty jotta se tosiaan olisi hienossa kunnossa niin siitä sitten tingataan, vängätään ja asiaa sitten vähätellään myös.

                Toki poikkeuksiakin on mutta se ei suoranaisesti kannata noita lähteä museoimaan vielä +5v iässä. Kaikki me etsitään hienossa kunnossa olevia edullisia autoja mutta suomen maassa kun verotuksella on tapettu autokanta vanhentavaksi niin hankalaa se on.

                Ja se että Volvomiehet ovat ainoa ketä oikeesti kiinnostaa että vaihteistoöljyt on oikeesti vaihdettu täsmällisesti ja tulevat kaupoille tämän asian takia mutta ylihintaa siitäkään ei saa vaikka tonnilla lutraileekin niitä öljyjä, muille 90% riittää että se toimii sen rahoituksen ajan eli keskimääräisesti 4 vuotta.

                Piileviä vikoja otetaan ylös vastuu lomakkeella, suurimmalla osalla se on jo käytössä. Jos nimee ei tule alle että onko tiedossa olevia vikoja ja tai niitä ei haluta paljastaa niin kyllä se on pienen neuvottelun paikka, hyvitys hinnan suhteen tai että mitä ukko salaa. Näitä on paljon, siis todella paljon.

                Comment

                • Juho_
                  BTCF Member
                  • Jul 2016
                  • 1071
                  • Suomi

                  #38
                  Eipä 8 vuotta vanhaan autoon mahottomia pitäisikään laittaa kiinni, kun myynnissä on.

                  Sitä ei välttämättä uskois miten paljon vikoja sellasessa 8 vuotta vanhassa autossa on jo.
                  Eikä siitä autosta tosiaan voi pyytää yhtään enempää sillä perusteella ettei siinä ole mitään vikaa, mitä käytännössä sanoitkin.

                  Auton ostaja lähtökohtaisesti olettaa, ettei autossa ole mitään vikaa (ellei erikseen mainittu).
                  Oli se sitte 500€ pommi jossa 2kk leimaa jäljellä tai 10k€ premium auto.

                  Tyypillinen auton ostaja ei kuitenkaan löydä juuri mitään niistä vioista, eikä ne autolla ajamista haittaakkaan varsinaisesti.
                  Riittää että jonkunlaista huoltoa on tehty, auto lähtee käyntiin ja liikkuu sekä on katsastettu=tieliikennekelpoisessa kunnossa.
                  YouTube
                  Instagram // Juhon Moottoripaja

                  Comment

                  • Kanerv4
                    Bimmer Fanatic
                    • Feb 2009
                    • 985
                    • Tampere

                    #39

                    Niin, lähtökohtahan tuossa asetelmassa on se että Autokauppias kusettaa aina kuten suomessa on tapana ajatella sekä Virhevastuu on yhtäkuin takuu. 95% kääntää sen asian juurikin niin ja se että mitä odotetaan tuotteen käyttöiältä se on Henkilöautossa 10 vuotta ja/tai 200tkm. Se Kaikkien himoitsema Premium auto 10k iässä ei ole sitä vaan on 1/10 osaa uuden hinnasta ja vikojakin sen edestä. Toki poikkeuksiakin on paljon mutta yleisin hintaluokka miss noitakin ostetaan on jo elinkaarensa loppupäässä eli 10- 20ke, kun uutena se on ollut sen +100ke

                    Mitä itseltä on usein kysytty niin usein että mikä auto kannattaa alle 10k hintaluokassa ostaa niin Toyota, Kia, Pösö, tms. Mahdollisimman vähän ajettu sekä vuosimalliakin alkaa olla jo hyvällä lukemalla. Nyrpistetään nokkaa ja sitten haetaan se e90 joka on ollut jo rikki sitä edellisellä käyttäjällä. Koodit nollattu ja viety vaihtoo. Semmoinen 270tkm ajettu on muutenkin luojan käsissä koska alkaa paukkua

                    Tässä toissapäiväinen keskustelu 10 vuotta vanhasta autosta!!! painotan sanaa 10 vuotta vanhasta autosta jolla mittarissa 200tkm, näihin kun aikas vastailet ja yrität päästä asiakkaan pään sisään että uuttako se on ostamassa ja jos tämä on ainoa virhe koko autossa mitä tapahtuu kun polttimo palaa tai tulee esimerkiksi se kuuluisa reklamaatio ja auto ei lähde käyntiin. Laitan liitteen seuraavaan postiin

                    Comment

                    • Kanerv4
                      Bimmer Fanatic
                      • Feb 2009
                      • 985
                      • Tampere

                      #40
                      Moi!

                      Kiitos tarjouksesta! Ihan hyvältä vaikuttaa noi asennushommat, vaikka aavistuksen meni arvioitua kalliimmaksi.

                      Eilen koeajolta palatessa unohdin sanoa, että kun koeajon aikana katselin autoa hetken aikaa kirkkaassa ulkovalaistuksessa, niin oikean eturenkaan kulmassa paistoi ruskeaa väriä… Onkohan toi lokarin helma ruostunut sisältä päin vai onko saanut ulkopuolelta siipeensä? Ja onko ehdotuksia mitä sen kanssa pitäisi tehdä?

                      Päätöstä pohdiskellen, Herra XXXX

                      Moro,

                      Voihan tuon maalauttaa jos haluaa. Kaipa jo tämän ikäisessä pieniä kauneusvirheitä saa olla. ��

                      Ystävällisin terveisin,

                      Asiakaspalvelu

                      Moi!

                      Mitä arvelet maalauttamisen maksavan? Pieniä kauneusvirheitä saa toki olla, mutta mun mielestä toi ei oo enää ihan pieni. Vielä kun ruosteella on tapana levitä isommaksi, jos ei tee mitään… Ja valkoisella värillä kukat sen kuin korostuvat…

                      Mikä muuten on toi ”kolo/painauma” tuossa kulmassa? Entä tuo helmassa oleva ”raja”? Myynti-ilmoituksen kuvista en nää (enkä eilen huomannut katsoa), onko ne auton molemmissa kyljissä ja koko matkalta? Onko helmat jo kertaalleen maalattu (melkein suorin rajoin), mutta silti ruoste pukkaa läpi?

                      Ystävällisin terveisin, Herra XXXX

                      Liitteenä kuva virheestä 10 vuotta vanhassa ja 200tkm ajetussa... Näitä on paljon, se että negatiivinen palaute on 90% johtuvaa siitä että tuon mentaliteetin omaavalla kaverilla hajoaa vaikka bensapumppu autosta joka nyt voi mennä koska vaan ja korvaus on tuossa iässä 30% uudesta pumpusta niin Negatiivinen palaute on aika selvä kun kukaan ei velvoita sitä täysin kokonaan korvaamaan eikä sellaista osaa voi missään kuntotarkastuksessa normaaleilla ihmisen kyvyillä nähdä tai tietää. Paranormaalit ennustajat erikseen jolloin auto on hajalla etukäteen vaikka siinä ei olisikaan mitään vikaa
                      Attached Files

                      Comment

                      • protoni
                        Bimmer Enthusiast
                        • Sep 2008
                        • 1370
                        • Tampere

                        #41
                        Ei ole automyyjän toimessa kadehtimista. Maailman onnellisin kansa on melko kyynistä ja kitisevää sorttia. Mitenköhän nämä asiat on muualla länsimaissa linjattu? Saksassa ja Ruotsissa taitaa ainakin olla joku kuluttajansuoja, mutta onkohan siellä onnistuttu paremmin rajaamaan mikä sen piiriin kuuluu ja mikä ei?

                        Comment

                        • Juho_
                          BTCF Member
                          • Jul 2016
                          • 1071
                          • Suomi

                          #42
                          @Kanerv4 - Noniin, siinä on kyllä aika tyypillinen, tarkempi auton ostaja kyllä.

                          Mitä itseltä on usein kysytty niin usein että mikä auto kannattaa alle 10k hintaluokassa ostaa niin Toyota, Kia, Pösö, tms. Mahdollisimman vähän ajettu sekä vuosimalliakin alkaa olla jo hyvällä lukemalla. Nyrpistetään nokkaa ja sitten haetaan se e90 joka on ollut jo rikki sitä edellisellä käyttäjällä. Koodit nollattu ja viety vaihtoo. Semmoinen 270tkm ajettu on muutenkin luojan käsissä koska alkaa paukkua
                          Tää on valitettavan yleistä.
                          Sit vielä päälle se vaatimus, et pitäis olla halpa pitää.

                          Silti ostetaan se suhteellisen paljon ajettu premium auto, jonka korjauskuluihin ei ole varaa.

                          Tuo, että etsitään usein mahdollisimman vähän ajettua on kans sellainen juttu mitä en ite käsitä sitte millään.
                          Toki sillo se on omasta mielestä hauskaa kun käy ilmi et mittaristo on vaihdettu ja todelliset kilometrit yli 100tkm enemmän..
                          Tää tietyst vähän vanhemmissa autoissa.

                          Siitähän se kiukuttelu sit alkaakin ostajalla, kun viikon päästä hajoaa bensapumppu tai vuoden päästä katsastuksessa katsuri hylkää välyksellisestä etuvakaajan pystytangosta tms.
                          Varmaan vaaditaan kaikka mahdollista myyjältä, henkisestä kärsimyksestä lähtien.
                          YouTube
                          Instagram // Juhon Moottoripaja

                          Comment

                          • GameOver
                            Bimmer Enthusiast
                            • Jun 2005
                            • 3029
                            • Sjundeå

                            #43
                            Ei oo tosiaan myyjän hommassa kadehtimista nykypäivänä. On siinä mahdollisuudet todella hyvään ansiotasoon, mutta pitää olla vähän luonnetta siihen hommaan. On tuota tullut itsekin tehtyä joskus.

                            Nykyään tuntuu siltä, että varsinkin noissa isommissa vaihtoautoketjuissa (en nyt nimiä mainitse, mutta toinen alkaa K:lla ja toinen S:llä) on se kappaleiden työntäminen ja klousaaminen jo vähän turhan suuressa roolissa. Nyt ymmärrän sitäkin paremmin, jos tarkoitus on turvautua lisäturviin vian sattuessa.

                            Nykyisen Sharanin ostin reilu vuosi sitten toisesta aiemmin mainituista ketjuista ja koeajon jälkeen huomasin muutaman pikku jutun, jotka halusin laitettavan kuntoon ennen kauppoja. Kun kerran mainittiin, että ”meiltä autot kyllä lähtevät asiakkaalle ehjinä”.
                            -Takamatkustamon ilmastointi puhalsi vain kylmää. Marraskuussa se oli vähän nihkeää.
                            -Ilmoituksessa erikseen hehkutettu Dynaudio-äänentoisto oli puoliksi mykkä.
                            -Toinen takapuskurin heijastin oli rikki.
                            Myyjä sanoi hoitavansa nämä kuntoon sillä aikaa kun itse sain varat auton ostoon kasattua (reilut pari viikkoa).
                            Seuraava yhteydenotto kuului että ”koska voisit maksaa auton?” Vastasin, että vaikka heti, onko auto jo kunnossa? Tähän vastattiin että ”katokku mä ajattelin että sä voisit itse käydä laitattaa sen kuntoon tuolla meidän yhdellä yhteistyöpajalla Vuosaaressa.”
                            Tuli vähän sellanen ”mitä helvettiä?” -olo. Sovittiin kuitenkin että pidetään siitä ”auto lähtee meiltä kunnossa” -periaatteesta kiinni ja pienten viivästysten myötä saatiin perheelle kulkuneuvo. Mitä nyt sitten erinäisten unohdusten ja lomien myötä ne takaheijastimet otti puolisen vuotta aikaa saapua meille (saatiin kyllä vain toisen sijasta molemmat hyvityksenä.)

                            Itse autostahan kulahti vauhtipyörä sitten viime kesänä mutta sen nielaisin vaan ihan itse ja vaihdoin kytkimen ja VP:n.

                            Se mikä tässä on hauskaa on se, että olen sekä K:lle, että S:lle tarjonnut ilmaista projektia opinnäytetyöksi. Projektia, jossa kartoitettaisiin asiakastyytyväisyyttä ja koitettaisiin miettiä vaikka tiettyyn asiakastyytyväisyysindeksiin sidottu palkkio myyjälle. Josko siitä myyntityöstä tulisi hoidettua kunniakkaasti muutakin, kuin klousaaminen. Koska tämä oma kokemus kertoo lähinnä siitä, että myyjät on saatu pikkasen halvalla töihin.

                            Arvatkaas minkälaisen vastauksen sain? Ihan vinkkinä, jouduin miettimään opinnäytetyölle toisen aiheen.
                            Last edited by GameOver; 06-02-2021, 09:32.
                            -25 Toyota Proace City Verso
                            -23 Nissan Leaf

                            ...ja toiset on niin köyhii ettei niil oo muut ku rahaa…

                            Comment

                            • Kanerv4
                              Bimmer Fanatic
                              • Feb 2009
                              • 985
                              • Tampere

                              #44
                              Originally posted by Juho_ View Post
                              @Kanerv4 - Noniin, siinä on kyllä aika tyypillinen, tarkempi auton ostaja kyllä.

                              Tää on valitettavan yleistä.
                              Sit vielä päälle se vaatimus, et pitäis olla halpa pitää.

                              Silti ostetaan se suhteellisen paljon ajettu premium auto, jonka korjauskuluihin ei ole varaa.

                              Tuo, että etsitään usein mahdollisimman vähän ajettua on kans sellainen juttu mitä en ite käsitä sitte millään.
                              Toki sillo se on omasta mielestä hauskaa kun käy ilmi et mittaristo on vaihdettu ja todelliset kilometrit yli 100tkm enemmän..
                              Tää tietyst vähän vanhemmissa autoissa.

                              Siitähän se kiukuttelu sit alkaakin ostajalla, kun viikon päästä hajoaa bensapumppu tai vuoden päästä katsastuksessa katsuri hylkää välyksellisestä etuvakaajan pystytangosta tms.
                              Varmaan vaaditaan kaikka mahdollista myyjältä, henkisestä kärsimyksestä lähtien.

                              Juuri näin, tuossa pitäisi ottaa lähtökohdat huomioon sekä ajetun auton ikä ja muistaa aina että Virhevastuu ei ole takuuta nähnytkään. Sen antaa tehdas. Lisätakuut muiden yhtiöiden tarjoamana on toinen juttu ja sekin o rajattu yleensä 8v ja 180tkm, maksimissaan 1 vuosi.

                              Mitä itse tuosta ruostetäpistä ajattelen että tupsautanpa siihen valkoista maalia täpin ja roiskeläpät päälle. Siitähän tuo johtuukin että ei ole ollut roiskeläppiä ja vika on käytännössä mitätön eikä vaikuta Kiinan kommunistiseen tasavaltaan millään tavalla eikä auton ajettavuuteen seuraavaan 4 vuoteen joka tuossa on keskimääräinen pitoaika. Sen jälkeen se tuote on N.270tkm ajettu ja 3000-4500e arvoinen. Jolloin se tippuu tuolta +10k hintaluokasta alempaan kastiin ja todellakin elinkaarensa hintahaitarin alapäähän. Mutta tässäkin ollaan jo Folio laitettu päähän ja päässä mallataan kuvia Lidlin pihalla repeävästä muovisesta takaluukusta kun ruoste sen on syönyt, kaikki tämä sinkkikoppaisessa autossa seuraavan 4 vuoden sisään...

                              Se on hyvä että on tarkka ja tietää mitä on ostamassa, arvostan kyllä hyvää syynäämistä ja reipasta koeajoa jolloin yleensä se Auto 2 viikon seisomisen jälkeenkin notkeentuu näillä keleillä kummasti kun saa vähän lämpöä hyttiin vaikka oliskin uusi auto, niin ne renkaat täristää ekat 10km varmasti seisomisen jälkeen. Mutta tässä on valitettevasti yleisin tapaus ja mitä myymiseen ja reklamaatioiden hoitoon edes jollain tasolla tulee niin kyllä tuosta pitäisi joku 100e Psykologi lisä laittaa kun vielä sen asian saat sovittua. Auta armias jos tulee vaikka kansivika...

                              Tosin itsellä on jo harjaantunut tuo valmius noiden asioiden hoitoon, mutta siltikin aina viikoittain joku vetää välillä sanattomaksi. Tuo on hankalaa pelikenttää hyvän Asiakastyytyväisyyden säilyttämiseksi ja jostain asioista on vaan otettava se Paska palaute tai vaikka käräjälappu, sille ei vaan voi mitään.

                              Comment

                              • vilma
                                Bimmer Fanatic
                                • May 2007
                                • 714
                                • Kouvola city.

                                #45
                                Originally posted by Kanerv4 View Post

                                Tämä

                                Comment

                                Working...
                                X
                                😀
                                🥰
                                🤢
                                😎
                                😡
                                👍
                                👎