Jäin tässä yövuorossa pohtimaan kun repäsin päivällä emännän e46 318sen nosturille ja kattelin mitä se on syönyt kun tuli leimalta seisontajarru vikalistalle.
Takaa kiekot pois, satulat irti ja levyä irroittelemaan, no apparin puoltelta paljastui että toinen kitkapala oli hukannut kokonaan pintansa, joten sillä puolella mentiin metalli metallia vasten. "Rummun" kitkapinta oli sellainen perunapelto että moro sentään... Ilmeisesti sieltä on joskus pieni rohina kuulunut.
Joten motonettiin ja sieltä uudet:
-levyt
-kengät
-jarrupalat
-asennussarja
Perus toimenpiteet, akkumakitan karvalaikkaa jokaiselle liukupinnalle ja asennuspinnalle niin että kiilsi.
Kiinnileikkautumisen estoainetta napoihin ja tasopintoihin estämään ruosteenkasvua.
Liukutappien kiillotus ja voitelu (olivat perinteisesti karstakerroksen kerenneet itselleen kasvattaa).
Painoin männät sisään melko helposti lyhyellä 20cm raudalla avustaen, ei sen erikoisemmin mielestäni pännännyt tai kantanut.
Sitten kasaus ja säätö käsijarrulle. (3 napsua kahvasta ahdistaa ja viiden jälkeen ei käsin ollut enää käännettävissä.) Jarrut eivät kasatessa kummenmin ahdistaneet.
25km kämpille ja auton palautus omistajalleen.
Matkalla panin merkille, ettei erikoisempia laahauksen ääniä kuulunut eikä vauhti tuntunut tyssäävän mihinkään rullatessa.
Silti huomasin pihassa hienoisen tuoksun kun parkkeerasin ja kävin tsekkaamassa että onko jarrut ottaneet lämpöä, ei tullut kyllä juurikaan jarruun koskettua kun kokomatka oli vihreää aaltoa ja avointa tietä...
Molemmin puolin levyt käsin koskettaen kuuma 50-70 astetta äkkiä arvioiden.
Tuoksu saattoi tulla myös uusista talvirenkaista jotka kieppasin alle.
Mitä tarvii vielä tehdä:
-Tarkastaa millä tasolla jarrunesteen pinta on.
-Seurata katoaako lämpeneminen.
-Uudelleen säätää käsijarru kun liinat ovat hieman hakenet muotoansa, jäi omaan makuun käsijarru hieman liian yläasentoon. Käsijarru piti jyrkimmässä mäessä minkä tähänhätään muistin ja selkeästi kytkintä vastaan pidättäessä molemmat puolet jarruttivat tasaisesti, aikaisemman toipuoleisuuden sijaan.
Kuinka paljon on ollut havaittavissa lämpenemistä uusilla paloilla+levyillä?
Itsella on kokemusta muiden vehkeidein ruuvailusta, niissä en huomannut muuten kun EBCn palojen kanssa lämpeämis efektin rauhassa rullaillessa vastaavassa tilanteessa. Mutta EBCssä vissiin on ihan tarkoituksella "hiontekerros" ja palassa on muutenkin erilainen vinkunan vaimennusmateriaali kun näissä perus motonetti paloissa.

Comment