Yritin kyllä lueskella muitakin vastaavan ongelman kärsineitä, mutta en tiedä oliko mistään oikeastaan apua.
Eli tilanne on se, että mulla väänty bemarista alatukivarsi jonka jälkeen auto oli pari päivää ajamatta, sitten kun sain huoltoajan ja yritin käynnistää autoa että ajan sen huoltoon, niin se ei käynnistynyt, noh, apuvirtaa kaverilta ja hörähti käyntiin. Auto oli viikonlopun yli huollossa ja sanoivat että aina kun ovat joutuneet siirtämään, niin ovat joutuneet antamaan apuvirtaa. Sama homma kun huollosta lähdin kotio, niin jouduin apuvirralla käynnistämään.
Oma epäilykseni oli, että subbarin vahvistin purkaa akkua, ja kun tulin kotiin, otin vahvarin johot pois paikoiltaan, sekä vahvistimesta ja akulta. Kuitenkin tuon prosessin aikana auto sammui, ja sen jälkeen hörähti muttei käynnistynyt, eli lupauksia antaa. Yritin startata niin pitkään että akusta ei enää saanut mitään irti, myöskin apuvirralla antaa ymmärtää muttei ymmärrä antaa.
Kokeilen varmaan seuraavaks ladata akun varmasti täyteen ja kokeilla uudestaan. Miten toi liimaventtiili ois paras tutkia et onko se siitä kiinni?
Voiko periaatteessa käynnistymisongelmat johtua vaan paskasta akusta? Starttia kuitenki pyörittää.

Comment