Virittelin M3.3.1 ecun työpöydälle toimimaan ilman autoa ja moottoria, eli kampisignaali tulee tietokoneesta äänikortin kautta ja muut anturitiedot sitten potikoilla. Suuttimien, releitten yms. laitteitten tilalla on sopivia kuormavastuksia (1kohm riittää joka paikkaan, ei tule vikakoodeja, eikä poweri kyykkää). Nokkasignaali puuttuu, mutta yksinkertasissa testeissä on saanut nokkasignaalin huijattua niin, että olen kytkenyt sen vain sopivaan aikaan ohjattavaan suutinlähtöön, jolloin jos kaikki meni hyvin, niin se tahdistuu siihen ja toimii. Melko pitkälti kaikki toimii "normaalisti" ilman sitäkin, mutta mm. sytytysennakko ei seuraa karttaa, vaan siinä on yhden toisen kartan mukaan toimiva varmuuskerroin mukana. Nakutuksen valvonta ei toimi ilman nokkasignaalia, koska se on sylinterikohtainen.
Tuolla virityksellä siitä on saanut mm. kaivettua nakutuksen eston melko tarkasti esiin, kun on oskilloskoopin kanssa tutkinut miten prossu ohjaa nakutustunnistuspiiriä. Oskilloskoopin kanssa kyttäämällä myös suutinten ajoituskartat (ne itseasiassa oli jo löydettykin, mutta niitä oli luultu joksikin vanoksen toimintaan liittyviksi. Yhdessä ne oli kyllä osittain nimetty suihkujen ajoitukseen, mutta siinäkin vajaasti), hitonmoisen määrän erilaisia korjauksia muutenkin, kiihdytysrikastukset, tyhjäkäynnin säätöön liittyviä asioita yms... Kiihdytysrikastuksetkin on noissa kaikissa julkisissa XDF tiedostoissa todellisuudessa aivan jotain muuta, kuin kiihdytysrikastuksia.
Noita kun olen tässä aina ylimääräsellä ajalla kaivellut, niin toisaalta ymmärrän sen hiton hyvin, minkä takia niitä kunnollisia definition tiedostoja ei ole missään julkisesti jaossa. Ei niitä yleensä kukaan halua ilmaiseksi pois jakaa, kun sellaisen tekemiseen menee aivan älytön määrä aikaa. Puhumattakaan siitä, että esim. normi vanos motronicissa on yli 150 2d tai 3d karttaa ja muutama kymmenen muuta yksittäistä muutettavaa arvoa, joiden vaikutusta ja tarkoitusta ei ihan noin vain selvitetä. Vaikka nuo tuntisi kaikki, niin silti niiden rakentaminen XDF muotoon vie paljon aikaa.
Kiitoksena sellaisen, osittaisenkin definition/xdf-tiedoston julkaisusta saat käytännössä vittuilun palkkioksi siitä kymmenien tuntien uhrauksesta, minkä hyvää hyvyyttäs jaat muille, ettei kaikkien tartte ihan joka asiaa ihan itse sieltä etsiä. Syystä että se ole hyvä, siinä on virheitä, tai sitten joku muu kokee "omistavansa" siinä julkistettua tietoa.
Mutta joku tossa museo-ecussa kiehtoo, niin jossain vaiheessa, kun saan oman XDF:n valmiiksi ja testattua sen myös autossa, niin se ilmestyy myös tänne. Ja siinä voi olla virheitä...
On tuosta ecusta löytynyt mahdollisesti yksi bugikin, mikä liittyy ilmeisesti ajonopeusrajottimeen ja sen korvaavaan toimintaan, kun oikea ajonopeustieto puuttuu.
Joskus kaverin kilpuria ihmeteltiin, kun se teki säännöllistä kyykkäämistä isoilla kierroksilla ja seosmittarin mukaan se johtu siitä, että se olis mennyt hiton laihalle.
En keksi muuta, kun että siihen on yritetty tehdä ajonpeusrajoittimen korvaava toiminto, jonka pitäisi pätkiä polttoaineen syöttöä samaan tyyliin kuin kierrosrajoitin. Toiminto aktivoituu, kun moottorin kuorma ja kierrosluku ylittää tietyt rajat riittävän pitkän aikaa, ilman että ajonopeussignaalin mukaan auto liikkuu lainkaan. Tällöin tallentuu ajonopeusanturin vikakoodi.
Sitten alkaa ongelmat: vikakoodin yhteydessä on määritetty toinenkin kierroslukuraja, jonka ylittymisen jälkeen kuluu n. 2 sekuntia ja ecu vähentää ilman mitään selvää syytä n. kolmasosan suutinten aukioloajasta. Kone menee helvetin laihalle, jos se on säädetty lievästi rikkaalle, niin se jaksaa vielä käydä tämän laihennuksen jälkeen, mutta moottorin sulaminen on melko varmaa, jos sillä yrittää väkisin ajaa. Nuo toiminnot saa tietysti pois käytöstä ja koko ajonopeustunnistimen vikakoodinkin pystyy rajoja säätämällä eliminoimaan pois.
Mutta en keksi mitään muuta syytä, miksi moottori pitää ajaa vaarallisen laihalle, kuin että siinä on haettu jotain muuta. Esim. joka kolmas ruiskutus pitänyt jättää pois, mutta lyhenikin vahingossa ruiskutusaika.

Comment