Announcement

Collapse
No announcement yet.

Poliisin tutkatolpista (?)

Collapse
X
 
  • Filter
  • Time
  • Show
Clear All
new posts
  • Ramzez
    Bimmer Enthusiast
    • Aug 2009
    • 6104
    • Jyväskylä

    Originally posted by wta View Post
    Mä en ymmärrä miten jengi jaksaa nähdä noin paljon vaivaa jonkun päivän selvän asian kiistämiseen. Mä en viitsisi sen rikesakon takia lähteä edes poliisilaitoksella lähteä käymään. Appiukko oli ajanut bussikaistaa ja kamera nappasi kuvan. Piti lähteä kyttälaitokselle asti selittämään, että olin ryhmittynyt tms. vaikka siinä ei ollut edes ryhmittymismahdollisuutta. No ei mennyt läpi poliisille, seuraavaksi vie asian KO:teen. Äijä joutuu ravaamaan ensin naapurikaupungin poliisilaitoksella ja sen jälkeen saman kaupungin KO:ssa saamassa pataansa. Sillehän menee jo bensoihinkin enemmän massia kuin 25 euroa ja sit vielä ajankäyttö siihen päälle. Noh, eläkeläinen se on mutta laskis nyt silti omalle ajalleen jotain arvoa. Aivan helkutin typerää tuhlata veronmaksajien rahoja aivan turhaan (myönsi minulle, että ajoi tahallaan bussikaistaa, eikä ryhmittymismahdollisuutta edes ollut).

    Kyllä täälläkin varmasti on niitä, jotka päivittelivät niitä sosiaalijohtajan tms. huonekaluhankitoja veronmaksajien rahojen tuhlaamiseksi. En tiedä mutta uskon, että turhanpäiväinen viranomaiskoneiston pyörittäminen vie jo vuositasolla moneen kertaan noiden huonekalujen hinnan.
    Minun mielipide asiaan on ainakin se, että jos kyse on epäselvästä tapauksesta, niin sakko kannattaa kiistää. Jos sen sijaan se kamerakuva on täysin selvä ja tulkinnanvaraa ei ole, kannattaa sakko maksaa ja asia on siltä osin ohi. Mutta jos kuvasta ei saa selvää, siis todella ei saa selvää, niin sakko kannattaa kiistää, koska poliisilla ei ole mitään todisteita sinua vastaan. Silloin myös mahdollinen oikeudenkäynti kaatuu varmasti todisteiden puutteeseen. Ei oikeutta kannata lähteä käymään, jos tapaus on täysin selvä.

    Paras keino on toki välttää ajamasta kameroihin, mutta jos niin käy, niin ei silti pidä lannistua. Kyllä sitä 115 euron taksalla jo poikkeaa asemalla. Lisäksi jos menet rikkeen myöntämään ilman todisteita, et saa ainoastaan sakkoja, vaan olet myös astetta lähempänä kortin menetystä. Esimerkiksi lyhyen kortin omaavilla olisi enää yhtä sakkoa vaille kortti pois.

    Lisäksi jos näistä asioista ei ikinä meteliä pidetä, niin homma tulee takuulla jatkumaan yhä röyhkeämpänä ja kohta vailla järkevää tarkoitusta. Esimerkiksi jo nyt on harkittu, että valtio voisi luovuttaa sakotusoikeuden myös kunnille. Tällöin kunnat saisivat laitattaa teidensä varsille kameroita, joiden sakkotulot eivät olisi korvamerkittyjä liikenneturvallisuuden parantamiseen, vaan ihan mihin huvittaa. Kameravalvonnalla ei siis olisi muuta tarkoitusta, kuin kerätä rahaa ja olisi näin uusi piiloverottaja. Olisiko tämä muka terve etenemissuunta? Jos mitään vastalauseita ei esitetä, näin varmasti tullaan toimimaan.

    Comment

    • BeemeR1
      Bimmer Fanatic
      • May 2008
      • 310
      • Junttilan mutka

      Originally posted by wta View Post
      Mä en ymmärrä miten jengi jaksaa nähdä noin paljon vaivaa jonkun päivän selvän asian kiistämiseen.
      Enimmäkseen periaatteesta. Hyväksymällä "holhoava valvonta- ja sanktioyhteiskunta" elämä on tietenkin helpompaa. Noudattaa vaan lampaana typeriksi ja turhiksi kokemiaan sääntöjä (tai maksaa niiden noudattamattomuudesta seuraavat sakot). Mitään kyseenalaistamatta tekee niin kuin virkamiesnainen määrää.

      Ammatikseen ajavalle kolmen rikesakon jälkeen asia alkaa olemaan jo taloudellinen ongelma. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan esim. taksinkuljettajalta voidaan taksinajolupa peruuttaa kuudeksi (6) kuukaudeksi vaikka ajokortti olisi hyllyllä vain kuusi viikkoa. Täysin kohtuutonta evätä ammatin harjoittaminen puoleksi vuodeksi kolmen lievän ylinopeuden seurauksena.

      Ylipäätänsä täysin harmittomasta lipsahduksesta rahastaminen (tavallisen autoilijan ylinopeussakko) on valtiovallalta vittumaista toimintaa, mitä ei vaan voi hyväksyä.

      Mutta olkaa te suoraselkäisiä "miehiä" ja maksakaa sakot mukisematta.

      EDIT: Ja kuten ylempänä kirjoitettiin, jo nyt kamerasakotus on piiloveroa ilman mitään todellista liikenneturvallisuusparannusta.
      Last edited by BeemeR1; 17-05-2011, 16:24.

      Comment

      • riuska
        Bimmer Enthusiast
        • Aug 2008
        • 1160
        • Lahti

        Originally posted by BeemeR1 View Post
        Sä voit vapaasti olla koomalammas ja maksaa sakkosi, niinhän suoraselkäinen suomalainen mies tekee. Mua ei huvita turhia "vittuilu-veroja" valtiolle maksella enkä virkamiestä pelkää. Nää on ihan omia valintoja. Hieman harmittavaa on se, että suomaalainen lammaskansa bääkii aina virkamiesten mielen mukaan. BÄÄÄ-Ä-Ä-ÄÄÄ! Pankaa hanttiin älkääkä olko lampaita.

        Kamerasakon kiistämisestä ei tule oikeudenkäyntikuluja itsensä maksettavaksi. Päiväsakon kiistämisestä tulee muutaman kympin todistajanpalkkio maksettavaksi todistavalle poliisille. Kyllähän te lapset ymmärrätte, että amerikkalaiset lakisarjat eivät ole dokumenttia Suomesta???????????
        Voi voi poika mitä kirjottelet.. Ja sun varmaan kannattas kattoo vähän vähemmän niitä jenkkisarjoja.. VAI ETTÄ LAMPAITA.. ja lapsiakin vielä..

        MUT ONNEKS SÄ OOT NIIN KOVA JÄTKÄ TAI PAREMMINKIN TYHMÄ KU KIISTÄT JOSTAIN SELVÄSTÄ KUVASTA, ETTÄ EN MÄ TOI OO... 81 ....
        F30 320d
        F30 320i
        E46 320i
        E36 325i
        E30 316

        Comment

        • BeemeR1
          Bimmer Fanatic
          • May 2008
          • 310
          • Junttilan mutka

          Originally posted by riuska View Post
          MUT ONNEKS SÄ OOT NIIN KOVA JÄTKÄ TAI PAREMMINKIN TYHMÄ KU KIISTÄT JOSTAIN SELVÄSTÄ KUVASTA, ETTÄ EN MÄ TOI OO... 81 ....
          Soita toki poliisille ja käräytä itsesi ylinopeudesta niin saat ihanan mielenrauhan maksaessasi sakkoa "suoraselkäisenä miehenä".

          Comment

          • peto2
            BTCF Member
            • Jan 2007
            • 8253
            • Järvikylä (Nakkila)

            Originally posted by BeemeR1 View Post
            Enimmäkseen periaatteesta. Hyväksymällä "holhoava valvonta- ja sanktioyhteiskunta" elämä on tietenkin helpompaa. Noudattaa vaan lampaana typeriksi ja turhiksi kokemiaan sääntöjä (tai maksaa niiden noudattamattomuudesta seuraavat sakot). Mitään kyseenalaistamatta tekee niin kuin virkamiesnainen määrää.

            Ammatikseen ajavalle kolmen rikesakon jälkeen asia alkaa olemaan jo taloudellinen ongelma. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan esim. taksinkuljettajalta voidaan taksinajolupa peruuttaa kuudeksi (6) kuukaudeksi vaikka ajokortti olisi hyllyllä vain kuusi viikkoa. Täysin kohtuutonta evätä ammatin harjoittaminen puoleksi vuodeksi kolmen lievän ylinopeuden seurauksena.

            Ylipäätänsä täysin harmittomasta lipsahduksesta rahastaminen (tavallisen autoilijan ylinopeussakko) on valtiovallalta vittumaista toimintaa, mitä ei vaan voi hyväksyä.

            Mutta olkaa te suoraselkäisiä "miehiä" ja maksakaa sakot mukisematta.

            EDIT: Ja kuten ylempänä kirjoitettiin, jo nyt kamerasakotus on piiloveroa ilman mitään todellista liikenneturvallisuusparannusta.
            joo o.. kyllähän asia on niin että ilmiselviä tapauksia ei ole järkeä kiistää.. aiheuttaa vain päänvaivaa ja turhia kuluja.. ITSELLEEN

            siitä olen kyllä samaa mieltä että kameravalvonta on hanurista ja pääteiden rajoituksetkin reilusti alakanttiin mutta FIKSUMPI osaa kyllä kameran kohdalla hiljentää sallittuihin rajoihin niin ei tule ikävää postiakaan eikä tarvii kiistää mitään
            F10 530dA Saphirschwarz, G30 530e Saphirschwarz, E38 730iA Dunkelblau, E39 540iAT Biarritzblau Metallic
            ex:
            E39 528iA Arktissilber, E39 528iAT Arktissilber, E34 525TDSA Diamantschwarz, E32 735 iAL Royalblau Metallic, E34 525i Diamantschwarz, E36 325 TDSA Arktissilber
            Vikakoodinlukua & pieniä koodauksia: ADS, K+DCAN, ICOM. INPA, DIS, ISTA+, ISTA P & BMW Scanner 1.40 Kaikki vuosimallit!
            Myydään: Satunnaisia E32, E34, E36, E38 ja E39 osia.
            Nakkaa privaa jos tarvetta.

            Comment

            • riuska
              Bimmer Enthusiast
              • Aug 2008
              • 1160
              • Lahti

              Originally posted by BeemeR1 View Post
              Soita toki poliisille ja käräytä itsesi ylinopeudesta niin saat ihanan mielenrauhan maksaessasi sakkoa "suoraselkäisenä miehenä".
              Kiitos hyvästä vinkistä.. ptää heti huomen aamulla mennä.. mut ku ei oo todisteita.... -81-
              F30 320d
              F30 320i
              E46 320i
              E36 325i
              E30 316

              Comment

              • BeemeR1
                Bimmer Fanatic
                • May 2008
                • 310
                • Junttilan mutka

                Originally posted by peto2 View Post
                joo o.. kyllähän asia on niin että ilmiselviä tapauksia ei ole järkeä kiistää.. aiheuttaa vain päänvaivaa ja turhia kuluja.. ITSELLEEN

                siitä olen kyllä samaa mieltä että kameravalvonta on hanurista ja pääteiden rajoituksetkin reilusti alakanttiin mutta FIKSUMPI osaa kyllä kameran kohdalla hiljentää sallittuihin rajoihin niin ei tule ikävää postiakaan eikä tarvii kiistää mitään
                Kuinka paljon niitä kuluja tulee ilmiselvän tapauksen kiistämisestä?

                Eikä kiinteästä tolpasta ole sakkoa tullut, liikuteltavasta kameramiina-autosta kyllä.

                Comment

                • BeemeR1
                  Bimmer Fanatic
                  • May 2008
                  • 310
                  • Junttilan mutka

                  Originally posted by riuska View Post
                  Voi voi poika mitä kirjottelet.. Ja sun varmaan kannattas kattoo vähän vähemmän niitä jenkkisarjoja.. VAI ETTÄ LAMPAITA.. ja lapsiakin vielä..

                  MUT ONNEKS SÄ OOT NIIN KOVA JÄTKÄ TAI PAREMMINKIN TYHMÄ KU KIISTÄT JOSTAIN SELVÄSTÄ KUVASTA, ETTÄ EN MÄ TOI OO... 81 ....
                  Ja mitä tulee tyhmyyteen ja poikuuteen, niin toisella meistä on miljoona kilometriä pitkäaikaisella ajokortilla ajettuna - toisella ei.

                  Comment

                  • Robi
                    Bimmer Enthusiast
                    • Nov 2002
                    • 7606
                    • Vantaa

                    Tossa vois olla poliisille hiukan tehtävää tunnistaa kuski.
                    Kaarien mankelointia yli kymmenen vuoden kokemuksella.
                    Tiedustelut priva tai 0452210069

                    Current
                    E61 530d
                    E39 530d
                    E39 520iA
                    E46 330xd
                    E28 528i

                    Comment

                    • riuska
                      Bimmer Enthusiast
                      • Aug 2008
                      • 1160
                      • Lahti

                      Originally posted by BeemeR1 View Post
                      Ja mitä tulee tyhmyyteen ja poikuuteen, niin toisella meistä on miljoona kilometriä pitkäaikaisella ajokortilla ajettuna - toisella ei.
                      Ja kokemustakin sulla tuntuu olevan todella paljon kuulusteluista....:think

                      "kiinteästä tolpasta ole sakkoa tullut, liikuteltavasta kameramiina-autosta kyllä"
                      F30 320d
                      F30 320i
                      E46 320i
                      E36 325i
                      E30 316

                      Comment

                      • peto2
                        BTCF Member
                        • Jan 2007
                        • 8253
                        • Järvikylä (Nakkila)

                        Originally posted by BeemeR1 View Post
                        Kuinka paljon niitä kuluja tulee ilmiselvän tapauksen kiistämisestä?

                        Eikä kiinteästä tolpasta ole sakkoa tullut, liikuteltavasta kameramiina-autosta kyllä.
                        turhaa ajelua + päivän tulonmenetys + todistajanpalkkio eli omalla kohdalla enemmän kuin yksikään ylinopeus-sakko tähän mennessä on ollut.. MITÄ VITUN JÄRKEÄ?
                        F10 530dA Saphirschwarz, G30 530e Saphirschwarz, E38 730iA Dunkelblau, E39 540iAT Biarritzblau Metallic
                        ex:
                        E39 528iA Arktissilber, E39 528iAT Arktissilber, E34 525TDSA Diamantschwarz, E32 735 iAL Royalblau Metallic, E34 525i Diamantschwarz, E36 325 TDSA Arktissilber
                        Vikakoodinlukua & pieniä koodauksia: ADS, K+DCAN, ICOM. INPA, DIS, ISTA+, ISTA P & BMW Scanner 1.40 Kaikki vuosimallit!
                        Myydään: Satunnaisia E32, E34, E36, E38 ja E39 osia.
                        Nakkaa privaa jos tarvetta.

                        Comment

                        • BeemeR1
                          Bimmer Fanatic
                          • May 2008
                          • 310
                          • Junttilan mutka

                          Originally posted by riuska View Post
                          Ja kokemustakin sulla tuntuu olevan todella paljon kuulusteluista....:think
                          Olen mä kuulusteluissa käynyt kiistämässä, ja monen tuttavan juttuja kuunnellut. Omien ja muiden kokemusten perusteella sanoisin että kannattaa kiistää. Mutta jos ei uskalla poliisille vaieta tai tietämätöntä esittää niin sitten kiltisti maksaa.

                          Comment

                          • BeemeR1
                            Bimmer Fanatic
                            • May 2008
                            • 310
                            • Junttilan mutka

                            Originally posted by peto2 View Post
                            turhaa ajelua + päivän tulonmenetys + todistajanpalkkio eli omalla kohdalla enemmän kuin yksikään ylinopeus-sakko tähän mennessä on ollut.. MITÄ VITUN JÄRKEÄ?
                            Okei, tavallista viikkotyötä tekevälle palkansaajalle tulee tulonmenetyksiä. Sillähän (ehdollista) haltijavastuulakia puolustellaankin, että asiakas voi maksaa sakon helposti kotoa ilman turhaa juoksemista poliisiasemalla. Voi kuinka reilua, sakon saa maksaa ilman poliisiasemalla käyntiä.

                            Mulla on vapaa-aikaa näköjään vähän liikaakin...

                            Comment

                            • riuska
                              Bimmer Enthusiast
                              • Aug 2008
                              • 1160
                              • Lahti

                              Originally posted by BeemeR1 View Post
                              Olen mä kuulusteluissa käynyt kiistämässä, ja monen tuttavan juttuja kuunnellut. Omien ja muiden kokemusten perusteella sanoisin että kannattaa kiistää. Mutta jos ei uskalla poliisille vaieta tai tietämätöntä esittää niin sitten kiltisti maksaa.
                              Ai että ku noi jotkut sun tekstit pistään niin pahasti korvaa...
                              Onhan tuolla tullu istuttuu millon mistäkin..ja turpa kiinni 3päivää..yms..

                              Mutta suoraa oman lärvin kuva, missä näkee minkämerkkistä röökiä polttaa ni eipä oo tullu mieleen edes kiistää, että en toi minä oo.. -81-
                              F30 320d
                              F30 320i
                              E46 320i
                              E36 325i
                              E30 316

                              Comment

                              • FusionWolf
                                Bimmer Rookie
                                • Jul 2006
                                • 96

                                Originally posted by BeemeR1 View Post

                                Eikä kiinteästä tolpasta ole sakkoa tullut, liikuteltavasta kameramiina-autosta kyllä.
                                Ah, kylläpä kirmaa muistoja mieleen tuosta Suomen valtateitä valvovasta liikkuvasta rahasamposta. Tosin kyseessä ei ollut tällä kertaan kamera-auto, mutta mobilisoitu yksikkö kuitenkin... palataanpa ajassa hieman reilu puoli vuotta taaksepäin.

                                Olin juuri asioinnut paikallisessa rautakaupassa hieman ennen sen sulkemisaikaa, kun lähdin ajamaan kohti kotia. Hieman väsyneenä, raskaan päivän raataneena, käännyin sitten huolimattomuuttani risteyksestä, josta ei ollut tarkoitus kääntyä.

                                Huomasin, että tiellä jolle käännyin oli menossa jonkinlainen siltatietyö ja tämän vuoksi väliaikaisia liikennemerkkejä oli enemmän kuin alijäämä valtiontalouden budjetissa. Tieosuus oli entuudestaan tuttu ja hieman väsyneenä en jaksanut niin kiinnittää kaikkiin merkkeihin huomiota.

                                Jouduin sitten pysäyttämään paria viikkoa aikaisemmin ostamani bimmerin punaisten valojen loimottaessa remontinalaisena olevan sillan eteen. Siinä odotellessa vilkaisin taustapeiliin, kun tälle kaksikaistaiselle tielle alkoi kertyä autoja takanani olevasta liikenevalo-ohjatusta risteyksestä ja päättelin, että kohta valot siis vaihtuvat vihreäksi.

                                Ja heti kohta näin kävikin. Valot vaihtuivat ja punainen Ford merkkinen henkilöauto lähestyi konttiani uhkaavasti ainakin 50km/h nopeudella. Ajattelin olla sujuva autokuski ja edistää liikennettä siten, että en jarruta hänen menoaan. Polkaisin siis oikean puoleisen pedaalin pohjaan päästäen kaikki 200 konia sekä 420 nyyttönia villinä luontoon.

                                Eipä aikaakaan, kun vauhtini oli kivunnut 70km/h nopeuden paremmalle puolelle, joten nostin tiiliskiveltä tuntuneen jalkani äärimmäisenä oikealla olevan pedaalin päältä. Sillä muistin, että ko. tieosuudella nopeusrajoitus on 70km/h.

                                Vilkaisin taustapeiliin ja huomasin, että tämä punainen Fordi sekä sen rinnalla ajanut toinen auto jäivät kauas taakse ja välimatka kasvoi yhä edelleen. Olin hieman hämmästynyt, että miksi he ajavat niin hiljaa, koska yleensä ko. tieosuudella kaikki ajavat ennemminkin likemmäs 80km/h kuin 70km/h, joka siis oli lain sallima maksiminopeus siinä kohtaa tätä maapalloa.

                                No, en jäänyt sitä sen koomin miettimään kun katsoin eteeni ja huomasin, että seuraava risteys lähestyy ja siellä loimottaa metallisen tolpan päässä punainen valo määräten minua pysähtymään sen viereen. Kevensin siis kaasujalkaa entisestään ajatellen, että vauhti hiljenee juuri mukavasti edessäni oleviin valoihin. Samalla hetkellä menetin näkökykyni noin sekunniksi - puoleksitoista täysin kokonaan.

                                Hetken ihmettelin, että mitä helvettiä juuri tapahtui!! Näkökykyni palautuin juuri sopivasti, että ehdin pysäyttää autoni risteykseen punaisten valojen näin määrätessä. Katsoin tausta- sekä repsikan puoleisesta sivupeilistä, että mitä siellä oikein oli ja näin linja-autopysäkillä parkeerattuna semmoisen kuomullisen peräkärryn, jonka vieressä oli tolppa, joka muistutti ikään kuin ennen muinon huoltoasemien pihassa ollutta 2-tahti bensapumppua, josta mopoilijat tankkasivat menovetensä.

                                Totesin, että eihän se voinut olla mikään muu kuin siirrettävä kameratolppa. Tämä 'tolppa' oli vaan niin matala, että se salama todellakin sokaisi silmäni hetkeksi vaikka olikin valoisa syysiltapäivä. Tämän huomasi myös siitä, että kun näkökykyni palautui niin auto oli menossa hyvän matkaa kohti oikeanpuoleista sulkuviivaa. Eli ajautunut hieman pois 'kurssiltaan'.

                                Mielessäni mietin, että ei minulla ollut kyllä yhtään ylinopeutta. Ennemminkin alinopeutta, mutta silti oli jälleen naama punaisena ja takana tulleet varmasti nauroivat BMW kuskin tyhmyydelle.

                                No, eipä mennyt aikaakaan, kun postissa minulle tulee kirje paikalliselta virkavallalta. Avaan kirjeen tietäen mitä se pitää sisällään. Katson, että olen heidän mittalaitteiden mukaan ajanut 63km/h nopeudella 50km/h nopeusrajoitusalueella. Tästä annettiin sitten vielä sääliä -3km/h mahdollisesta kameravirheestä johtuen, joten lopulliseksi ylinopeudeksi jäi tasan 10km/h.

                                Muistin, että vaimokkeeni ajoi 100km/h nopeusrajoitusalueella 10km/h ylinopeutta kameratolppaan n. puoli vuotta tätä tapahtumaa aikaisemmin ja selvisi siitä pelkällä varoituksella. Toivoin siis itsekin selviäväni pelkällä varoituksella, mutta älähän mitä. Mukana oli lasku, jossa summana 85€ rikesakkona.

                                Sakon suuruus ei ollut mikään järkytys ja olisin sen voinut ihan hyvinmielin maksaakin mutta muistin, että tämä on kolmas ylinopeussakkoni vuoden sisällä ja tarkoittaisi automaattisesti kortin menetystä valtion lokerikkoon. Mietin, että tämä lokerikossa säilytettävä aikakin tulisi olemaan kohtuullisen pitkä, koska korttini oli ollut juuri hieman aikaisemmin entuudestaan pari kuukautta heidän säilössään. Aloin sitten miettimään sitä kuvaustilannetta sitten tarkemmin ja muistelin, että en kyllä nähnyt missään merkkiä siitä, että tiellä olisi nykyään 50km/h nopeusrajoitus.

                                Noh, olin seuraavina päivinä niin kiireinen muualla, että en ehtinyt käydä tarkistamassa tuota paikkaa missä minut jälleen ikuistettiin historiankirjoihin ja arkistoon, josta sitä ei varmasti koskaan hävitetä. Soitin tosin sitten kauniimmalle osapuolelle, joka siellä suunnalla päivittäin ajeli ja pyysin häntä tarkistamaan, että mikä ko. tieosuudella on nopeusrajoitus. Pian hän soittikin takaisin ja sanoi, että 70km/h kyltti on viimeinen, joka sieltä suunnasta on mistä itse ko. tielle "huolimattomuuttani" käännyin. Pyysin häntä käydä vielä kuvaamassa paikat juuri hänelle ostamallani uudella kännykällä, jos sinne vaikka tulisi jotain muutoksia rajoituksiin.

                                Parin päivän päästä palasin takaisin reissuiltani ja jouduin ajamaan tuon kyseisen tieosuuden kautta ja kas kuinka ollakaan. Siihen oli jostain kiikutettu taajama-alueen liikennemerkki heti kohta tuon 70km/h nopeusrajoitusmerkin perään. Tarkistin kauniimman osapuolen kännykästä vielä, että ko. merkkiä ei ollut siinä kun kuvat otetiin.

                                Tein sitten niin, että tulostin nämä valokuvat paperilla ja vastasin virkavallan lähettämään kirjeeseen kieltävästi siinä kohtaan, jossa kysytään myönnänkö ajaneeni uuden karhella bimmerillä lain sääntöjen vastaisesti ja laitoin liitteeksi nämä tulostetut valokuvat sekä pienen kommentin aiheesta. Kommentissani mainitsin kuinka heidän liikkuva rahasampo vaarantaa liikenneturvallisuuden aiheuttaen hetkellisen näkökyvyn menetyksen ja viitaten tieliikennelakiin, jossa sanotaan tyyliin, että: "tienhoitaja on velvollinen pitämään tien ajokykyisenä aiheuttamatta vaaraa liikenteelle millään mahdollisilla esteillä tms.".

                                Meni kuukaisi, meni kaksi kunnes kotiini tuli keräjäoikeuden kutsu, jossa mainittiin, että asiani menee oikeustuomioistuimen käsittelyyn ja, että voin tulla paikalle puolustamaan itseäni. Mikäli en saapuisi niin oikeuskäsittely pidetään silti. Olin tuolloin estynyt menemästä, joten en sitten tienyt mitä siellä päätettiin, kunnes jonkin ajan kuluttua kotiini saapuu jälleen kirje. Tällöin se vaan saapui oikeustuomioistuimelta ja siinä mainittiin jotain tyyliin, että tiemerkintöjen olleessa puutteliset on rangaistukseni aiheeton ja täten siis kumottu.

                                Last edited by FusionWolf; 18-05-2011, 00:41.

                                Comment

                                Working...
                                X
                                😀
                                🥰
                                🤢
                                😎
                                😡
                                👍
                                👎