Announcement

Collapse
No announcement yet.

Bemarismin ennakkoluulot ja lieveilmiöt

Collapse
X
 
  • Filter
  • Time
  • Show
Clear All
new posts
  • Juhis
    BTCF Honorary Member
    • Jul 2002
    • 19175
    • -

    Originally posted by r.w. View Post
    Jos todella on silmätikkuna, kannattaako sikailla vai käyttäytyä vähän vielä muitakin fiksummin? Siinä pähkinä purtavaksi.
    Todellakin kannattaa käyttäytyä fiksummin, mutta mielestäni siinä voi toimia itse hyvänä esimerkkinä ja kannustaa myös muita toimimaan samoin. Eikä keskittyä muiden harrastajien syyttelyyn. Aika erikoista, että harrastajat alkavat haukkumaan toisiaan ja nostavat itsensä jalustalle aivan kuin olisivat itse puhtaita kuin pulmuset. Virheitä sattuu kaikille ja niistä voidaan vain oppia. Kesäkelien alettua noita suuria ylinopeuksia on ollut lehtijutuissa joka viikko ja tällä kertaa vaan sellaiseen syyllistyneellä kuljettajalla sattui olemaan huhun mukaan BMW allansa.

    PS. Minulla ei ole autossani minkään kerhon tarraa. Saanko nyt mielestäsi sikailla liikenteessä ihan niin paljon kuin haluan? Vai saanko vasta silloin, kun ajan toisen merkkisellä autolla?
    All good things come to those who wait.

    Käy katsomassa -> Lowrider.fi Facebook group

    Sound Factory Bar & Nightclub

    Autojen tuonti Saksasta yli 20 vuoden kokemuksella sekä paljon muuta. -> Blauweiss Import. Myös Cerwin-Vega! tuotteet ja DJ-palvelut edullisesti kauttani.

    Comment

    • HC91
      Bimmer Fanatic
      • Mar 2007
      • 998
      • 29100/310053

      Jos isommassa letkassa aletaan pyyhkimään suurieleisesti muista tienkäyttäjistä edelle, on pomminvarmaa että siniselle joukkueelle menee tieto ja nopeaan. Samoin jos yksittäisellä autolla etenee normaalia marssinopeutta rivakammin parista kymmenestä kanssa-autoilijasta ohi. Ei pitäisi tulla kenellekään täysjärkiselle ihan yllätyksenä?

      Turvallisuus- ja kiinnijäämisriskit voi tietty yrittää minimoida kun vähän katsoo sitä aikaa ja paikkaa (ei pimeitä mäkiä, mutkia, risteyksiä), säätä, kalusto kunnossa, ei provosoi ajolinjoilla/-etäisyyksillä yms. - ja ennen kaikkea: "kun ei ole näkijää, ei ole tekijää"

      Joidenkin mielestä on kiva ajella vähän kovempaa välillä, enkä minä ainakaan voi tässä asiassa ensimmäistä kiveä heittää. Rajoitusten mukaileminenkin joka ikinen hetki vaatii melkoista itsekuria.

      Ylinopeuksia on helppoa valvoa ja paheksua, eikä rangaistuksia suhteuteta tarpeeksi todellisiin riskeihin. About sama sanktio taitaa tulla jos ajelee huvikseen rauhallisella motarilla 200@120 tai poliisia karkuun piripöllyssä varastetulla jarruttomalla -88 sunnylla taajama-alueella.

      Vähän aikaa nyt jaksetaan kahvipöydissä vaahdota, mutta eiköhän makkarapula juhannukseen mennessä paina tämän asian jo taka-alalle. En löydä tästä tapauksesta aineksia tv-dokkariin (vrt. Polizei Killer gelb E30). Pikemminkin kertoo siitä että lentokenttäajoja ja moottoriratoja on tässä maassa liian vähän.
      92' ///M5 3.8 individual
      09' 320d xDrive
      16' NIU N1 Sport
      19' NIU U+ Sport

      Comment

      • Juhis
        BTCF Honorary Member
        • Jul 2002
        • 19175
        • -

        Originally posted by HC91 View Post
        Pikemminkin kertoo siitä että lentokenttäajoja ja moottoriratoja on tässä maassa liian vähän.
        Aamen. Erittäin asiallinen puheenvuoro kokonaisuudessaan.
        All good things come to those who wait.

        Käy katsomassa -> Lowrider.fi Facebook group

        Sound Factory Bar & Nightclub

        Autojen tuonti Saksasta yli 20 vuoden kokemuksella sekä paljon muuta. -> Blauweiss Import. Myös Cerwin-Vega! tuotteet ja DJ-palvelut edullisesti kauttani.

        Comment

        • Miltzu
          BTCF Member
          • May 2008
          • 2476
          • Finland

          Tästä asiasta voidaan spekuloida maailman tappiin asti ja heristellä sormea, että "hyi tytöt ja pojat, ei noin saisi toimia". Eiköhän suurin osa täysjärkisistä ihmisistä sen ymmärrä, ettei tuollainen mitenkään paranna kerhon tai automerkin mainetta - riippumatta siitä, oliko kerholla mitään tekemistä asian kanssa tai kaahataanko Suomessa joskus muunkin merkkisillä autoilla.

          Mutta mitä asialle sitten voi tehdä, jos sille nyt ylipäänsä halutaan jotain tehdä?

          Ei kai juuri muuta, kuin kollektiivisesti yrittää korjata ihmisten asenteita liikenteessä. Se lähtee meistä jokaisesta. Me voidaan olla esimerkki myös muille tielläliikkujille ja näyttää, että osataan olla kohteliaita ja noudattaa sääntöjä. Ei kaahata, lasketaan jalankulkijat kadun yli suojateillä jne. Se, mikä jokaisen henkilökohtainen mielipide on nopeusrajoituksista on täysin toisarvoista. Minäkin olen sitä mieltä, että motarilla olisi melko turvallista ajaa iltasella 200 km/h, kuten Saksassa ajetaan ja että media on tässäkin asiassa ylireagoinut täydellisesti. Siitä huolimatta nopeusrajoitus siellä moottoritiellä on mikä on eikä minun henkilökohtainen anarkia sitä kohtaan auta ketään.

          Sormella osoittelun ja syyllistämisen sijaan me voisimme kaikki katsoa peiliin ja miettiä, onko omassa käytöksessä jotain mitä voisimme parantaa niin, että näyttäisimme parempaa esimerkkiä muille harrastajille ja tielläliikkujille. Ja se, joka ei ole koskaan ajanut ylinopeutta tai rikkonut mitään liikennesääntöä saa heitellä muita kivillä - minä en niin ainakaan voi tehdä

          Se, auttaako tämä estämään vastaavat lehtijutut jatkossa, sitä ei voi tietää. Mutta on hyvä pitää mielessä että tällainen saattaa jossain kohtaa alkaa negatiivisesti vaikuttamaan kerhonkin toimintaan, esim. sponsorointi, jäsenalennukset, myönteinen medianäkyvyys jne.

          Comment

          • PatarautaE34
            Bimmer Rookie
            • Oct 2005
            • 183

            Originally posted by Juhis View Post
            Todellakin kannattaa käyttäytyä fiksummin, mutta mielestäni siinä voi toimia itse hyvänä esimerkkinä ja kannustaa myös muita toimimaan samoin. Eikä keskittyä muiden harrastajien syyttelyyn. Aika erikoista, että harrastajat alkavat haukkumaan toisiaan ja nostavat itsensä jalustalle aivan kuin olisivat itse puhtaita kuin pulmuset. Virheitä sattuu kaikille ja niistä voidaan vain oppia. Kesäkelien alettua noita suuria ylinopeuksia on ollut lehtijutuissa joka viikko ja tällä kertaa vaan sellaiseen syyllistyneellä kuljettajalla sattui olemaan huhun mukaan BMW allansa.

            PS. Minulla ei ole autossani minkään kerhon tarraa. Saanko nyt mielestäsi sikailla liikenteessä ihan niin paljon kuin haluan? Vai saanko vasta silloin, kun ajan toisen merkkisellä autolla?
            Ainahan kannattaa käyttäytyä fiksusti, on se kanssakäyminenkin sivistyneempää ja miellyttävämpää ja yhteisönkin edun mukaista. Laumaeläimiä kun ollaan. Mutta kun mies istuu autoon, "muuttuu apinaksi ja pukeutuu haarniskaan" ja on valmiina taistoon rautahepo allaan primitiivisten vaistojen vallitessa. Jokainenhan ymmärtää, että tämä on tietoinen valinta ja päättää miten autoaan kuljettaa. Kuljettaja yksin vastaa täysimittaisesti aiheuttamastaan vahingosta, rikkeestä tai rikoksesta ja yksin kärsii tuomiovallan langettamasta tuomiosta. Juridisesti ja ihan järjelläkin ajateltuna kerholla ei ole mitään tekemistä liikennerikkomusten kanssa, ainoastaan yksin kuljettajat. Kyllä tekemiset ja ihmiset pitäisi osata erottaa toisistaan, ts yksittäisestä teosta syytetä koko yhteisöä.

            PS

            Saat sikailla niin paljon kuin haluat, kunhan myös vastaat valintasi seuraamuksista! Autossani on BCF:n tarra ja kilvenkehykset edustaen kerhoa. Sikailulle tässä iässä ei tarvetta. Koetan aina ständätä särmästi ja körötellä kohteliaasti kaduilla. Kaikille kohteliasta ja rattoisaa ajelua.
            Ein Moment bitte. Ich habe eine Frage
            Mord komission II

            Comment

            • Dieter
              Bimmer Rookie
              • Jan 2012
              • 43
              • Estonia

              tosiasia on että moni vetää sen 200-300 vauhtia jos on kunnon peli alla.oli se täällä klubissa sovittu ajo tai ei.turha julkisuuspelko minusta klubin puolesta.jokainen vastaa omista teoistaan.poliisit nyt vois keskittyy oleelliseen eli oikeiden rikollisten jahtaamiseen.pikkujttu jos joku ajaa sen 300 hyvällä tiellä hyvällä autolla eikä häiritse ketään.mitä se on keneltääkään pois?

              Comment

              • juster
                Bimmer Fanatic
                • Jul 2003
                • 624

                Comment

                • Dieter
                  Bimmer Rookie
                  • Jan 2012
                  • 43
                  • Estonia

                  miks poliisi järkyttyy jostain kommenteista?klubin sihteerihän sanoi tossa hyvin että vapaat nopeudet pitää olla suomessakin!sama pätee virityksiin turbot ja mekaaniset ahtimet pitäisi saada laittaa joka autoon ilman turhia tiukkoja katsastuksia.vaikka onhan niitä laitettukin kautta aikojen.kummaa byrokratiaa tää maa on täynnä..ja poliisit leikkii niin pääliköitä joka paikassa.tekis oikeita poliisin hommia.

                  Comment

                  • suppari
                    Bimmer Enthusiast
                    • Jul 2006
                    • 4048
                    • Turku

                    Itse ehdottaisin, että kaikki miittiin osallistuneet asetettaisiin jalkapuuhun Tuomiokirkon eteen. Saisivat ihmiset vaikka syljeskellä Vitutti ensin etten lähtenyt miittiin, mutta nyt ei ihan niin paljoa. Olisi ehkä omakin lappu kuivumassa, meinaan märistä kalsareista johtuen.

                    Uskomatonta, jos tästä kaadetaan paska m5 miehen tuulettimeen, kun tota orkanisoijaa niin haetaan. Niissä miiteissä missä oon ollu mukana, on erikseen maininta reittilapussa, että tämä ei ole kilpailu jne varoituksia.
                    sigpic
                    P:0409699000

                    JARRULLINEN TEHODYNAMOMETRI,MYÖS X-DRIVET!
                    tehonlisäykset/koodaukset/vikakoodit/päivitykset/
                    huollot/korjaukset!

                    BMW E&F sarjaan.
                    Yleisimmät BMW osat myös suoraan hyllystä!
                    8HP ajonestonollaukset, käytettyjen moottoriohjaimien käyttöönotto&kaikki muut mahdottomat hommat luonnistuu!
                    AJ-Tech ohjelmat penkitettyinä meiltä!

                    Comment

                    • LordHamwich
                      BTCF Member
                      • Feb 2011
                      • 436
                      • Kuopio-Kuhmo

                      ^^ Jaa että luonnonvalinta saisi tehdä comebackin?

                      Vaan väliäkö tuolla. Enemmän ihmetyttää että täällä riitelevät ne ihmiset - joilla ei ollut koko miitin kanssa mitään tekemistä - ihan vain jonkun paskalehden kirjoittelujen takia.
                      1997 E39 523i Cosmosschwartz
                      sigpic

                      Gone with the wind:
                      1994 VW Passat 2.0
                      1995 E36 323i

                      Comment

                      • Justabanana
                        BTCF Member
                        • Jul 2008
                        • 835
                        • Käpylä

                        Vai että kaivataan täällä nopeusrajoitusten poistamista.

                        Vitun toimittajat, arvasin, että joku humoristinen välikommentti tuli päästettyä josta voi sitten muokata tollaisen sammakon. Hirveä jeesustelijoiden paskamyrsky vaan käyntiin taas.
                        Nyt: e82 x-kertaa maailman ympäri & Z3 rdstr jäätelökioskillakäyntiauto
                        Ennen: e83 3.0sd, e30 mit m20 soundit sekä e21 kolmenyhdenviiden

                        Comment

                        • r.w.
                          Bimmer Enthusiast
                          • Feb 2007
                          • 2510
                          • Länsirannikko

                          Originally posted by Juhis View Post
                          Todellakin kannattaa käyttäytyä fiksummin, mutta mielestäni siinä voi toimia itse hyvänä esimerkkinä ja kannustaa myös muita toimimaan samoin. Eikä keskittyä muiden harrastajien syyttelyyn. Aika erikoista, että harrastajat alkavat haukkumaan toisiaan ja nostavat itsensä jalustalle aivan kuin olisivat itse puhtaita kuin pulmuset. Virheitä sattuu kaikille ja niistä voidaan vain oppia. Kesäkelien alettua noita suuria ylinopeuksia on ollut lehtijutuissa joka viikko ja tällä kertaa vaan sellaiseen syyllistyneellä kuljettajalla sattui olemaan huhun mukaan BMW allansa.
                          Lopeta jo tuo saivartelu. Kyse ei edelleenkään ole siitä kuka rikkoo tai on rikkonut liikennesääntöjä, vaan siitä millä tavalla ja millaisessa tilanteessa. Jos sinulla on sellaista tietoa aiheesta jota meillä muilla ei ole niin rohkeasti jakoon vaan, näin ei tarvitse keskustella huhuista. Kolmen kiinni jääneen lisäksi myös kaikki muut paikalla olleet voisivat samalla ilmoittaa motarilla kelaamansa lukemat, sitten voidaan kaikki Juhiksen iloksi keskustella oikein faktoista.

                          edit: Jos sinusta on syyttelyä sanoa ääneen, ettei hyväksy tällaista toimintaa eikä tällaisen toiminnan maton alle lakaisua, en minä sille mitään mahda. Jos jotain tahoa pitää osoitella, niin tämän foorumin hyssyttelijöitä. Koko ongelma kumpuaa samasta välinpitämättömästä asenteesta. Tällaisessa tapauksessa lehdistön nostattama paskamyrsky on ennustettavuudeltaan täydet 100%, oli kerho ja auton merkki mitä tahansa, eikä se tosiasia muutu silmät kiinni angstaamalla.

                          PS. Minulla ei ole autossani minkään kerhon tarraa. Saanko nyt mielestäsi sikailla liikenteessä ihan niin paljon kuin haluan? Vai saanko vasta silloin, kun ajan toisen merkkisellä autolla?
                          En usko sinun olevan liian tyhmä ymmärtämään, joten älä viitsi esittää sellaista. Niin kauan kuin sinun sikailusi ei ole negatiivisesti liitettävissä (tässä tapauksessa) rekisteröityyn yhdistykseen, eivät sinun henkilökohtaiset valintasi mitä suurimmalla todennäköisyydellä myöskään kiinnosta ketään ko. yhdistykseen kuuluvaa. Lisäksi muistuttaisin, että tässä ei tahrata ainoastaan BTCF ry:n mainetta, vaan yhtä lailla kaikkien autoharrastajien, etenkin BMW-harrastajien.
                          Last edited by r.w.; 15-05-2012, 14:01.
                          1-7-5-11-3-9-6-12-2-8-4-10

                          Comment

                          • Harri G
                            BTCF Member
                            • Jul 2005
                            • 9041
                            • Iisalmi

                            Originally posted by Justabanana View Post
                            Vitun toimittajat, arvasin, että joku humoristinen välikommentti tuli päästettyä josta voi sitten muokata tollaisen sammakon. Hirveä jeesustelijoiden paskamyrsky vaan käyntiin taas.


                            Varo vaan mitä sanot. Siellä on iltalehden tunnareilla joku selaamassa tätäkin topikkia juuri nyt

                            Toivottavasti herra tutkinnanjohtaja ei järkyttynyt niin että yöunet menee tai mielenterveys järkkyy
                            E39 ja E91

                            Comment

                            • Juhis
                              BTCF Honorary Member
                              • Jul 2002
                              • 19175
                              • -

                              Originally posted by r.w. View Post
                              Jos sinulla on sellaista tietoa aiheesta jota meillä muilla ei ole niin rohkeasti jakoon vaan, näin ei tarvitse keskustella huhuista. Kolmen kiinni jääneen lisäksi myös kaikki muut paikalla olleet voisivat samalla ilmoittaa motarilla kelaamansa lukemat, sitten voidaan kaikki Juhiksen iloksi keskustella oikein faktoista.
                              Vaikka minulla olisikin jotain faktaa, en sitä jakaisi tuollaisten pettureiden ja selkäänpuukottajien kanssa. Sinä et sitä paitsi tunnu tarvitsevan minkäänlaista faktatietoa tapahtumista, mutta esinnyt silti varsinaisena asiantuntijana paikalla. Tiedäthän jo viestiesi perusteella, että kuka on rikkonut sääntöjä, millä autolla ja missä tilanteessa. Vai tiedätkö?

                              Hyssyttely ja tuollainen jälkikäteen viisastelu on aivan kaksi eri asiaa. Sen sijaan kun pitäisi katsoa tulevaisuuteen ja pyrkiä rakentavassa hengessä kehittämään asioita, keskittyvät sinunlaisesi vain kehumaan omaa mahtavuuttansa ja puukottamaan kanssaharrastajia selkään. Ota nyt vielä joku viisi vuotta sitten Pohjanmaalla sattunut tapaus tähän samaan keskusteluun mukaan, kuten eräät sankarit olivat jo tehneet toisessa topicissa.
                              Last edited by Juhis; 15-05-2012, 14:06.
                              All good things come to those who wait.

                              Käy katsomassa -> Lowrider.fi Facebook group

                              Sound Factory Bar & Nightclub

                              Autojen tuonti Saksasta yli 20 vuoden kokemuksella sekä paljon muuta. -> Blauweiss Import. Myös Cerwin-Vega! tuotteet ja DJ-palvelut edullisesti kauttani.

                              Comment

                              • AmazonGT
                                Bimmer Rookie
                                • Feb 2003
                                • 159

                                Originally posted by MouTine View Post
                                Tämä on niin monasti näissä yhteyksissä kuultu näsäviisas kommentti. Suomen moottoriradat ei tarjoa pitkiä suoria jossa voi ajaa kovaa. Äärirajoille vietyä mutkan veivaamista kyllä löytyy.
                                Ei muuta kuin ringille ajaan sitten Takaan, että siellä alkaa nuoremmankin jannun lippiksen alla hikoilu kun riittävästi paahtaa. Mulla alkoi ilman lippistäkin
                                Ja jos epäilee oman vessan kestämistä baanalla perille asti - aina voi lentää lähelle ja vuokrata kilpurin. Varoituksen sana...kaiteenpätkä voi maksaa 325:n hinnan
                                Ex Bmw-driver
                                Porsche 951

                                Comment

                                Working...
                                X
                                😀
                                🥰
                                🤢
                                😎
                                😡
                                👍
                                👎