Mikälie vaivaa, kun foorumi heittelee erroria vaan tämän tästä...
Mutta, nykyisestä alakerrasta lienee hyödynnettävissä ainakin kampi ja veivit. Männät oli kasatessa ainakin ihan ok, renkaat on uudet ja käyneet ehkä tunnin.
Pahiten ruostunutta pyttyä piti hoonata aika paljon, todennäköisesti sitten liikaa. Nyk lohkosta pitäisi porauttaa ainakin kaksi sylinteriä, vai samaan konkurssiin sitten kaikki? Ehjällä lohkolla selviäisi vähemmällä. Mikään M20-kombinaatio ei ole poissuljettu, prioriteetti kuitenkin näissä vakiokokoonpanoissa. Paljolti riippuu, mitä on tarjolla. Vaihtoehdot taitaa olla tässä jo tulleet esille.
Announcement
Collapse
No announcement yet.
E30 Kysymyksiä ja vastauksia XI
Collapse
This is a sticky topic.
X
X
-
Lohkot on ulkoisesti samanl. eli b25 käy kun heittää paikalleen jos se on e30:stä, lohkoissa taisi olla eroja siten että e34 lohkossa on kannakkeen ruuvin reijistä 2 väärässä paikassa kuskin puolella. B25 on 260 getragilla kun b23 on 240 9/84 asti, uudemmat 260, sopivat lohkoihin kumpikin. B25 on jakaja kannen päässä kun b23 laturin takana lohkossa, katsastuksessa ei tosin mitata sylintereitä joten tilavuudeksi voi sanoa mitä vaan, todisteluvelvollisuus lienee omistajalla ? Tosin b25 taitaa kelvata b23 tilalle suoraan ? 171 hv vs. 150 hv, teho nousee 14 %
B20 lohkoon b23 osat bolt-on, kannet samoja mutta miksi nyk. b23 savuttaa eli mitä osia vanhasta on käyttökelpoisia ? Männät/renkaat loppu eli osakauppaan ?
Onko vaihtoehtona tehdä 2.6 eli b25 lohko b23 akselilla ? Männät ?
Leave a comment:
-
-
Jostain syystä lykkää vain erroria, kun yritän tehdä uutta topikkia. Kysytään sitten tässä. Täällä ehkä enempi E30-tietäjiä kuin rojektipuolella.
Näyttääpi siltä, että tuosta B23:sta ei tullut soivaa peliä, sauhu on sankka ja sininen. Joten aikalisä ja hyvät neuvot on tarpeen, turha jatkaa Speeduinon säätelyä kun ennuste on huono. Aikataulu siirtynee ensi kesään, tai vähintään loppukesään. Riippuu vähän miten ja milloin homma lähtee etenemään. Lievä motivaationotkahdus havaittavissa ja sen elpymistä odotellessa voi pohdiskella vaihtoehtoja.
Vaihtoehdot käytännössä kai ovat:
* B25
Elikkäs, jos olen oikein ymmärtänyt, niin teknisesti B25 menee B23 paikalle suoraan, pitääkö paikkansa? Jos ei, niin missä kanittaa? Sähköt on helposti vaihdettavissa, kun tässä on jo Speeduinon takia anturointi olemassa. Tässä vaihtoehdossa tietysti pitäisi löytyä kokonainen toimiva moottori. Apulaitteet käynee samoilla kannakkeilla ym. Jos pykäliä luetaan, niin tartteeko leimalle jotain muuta? Vai kylmästi tarjoaa katsastukseen ja väittää siellä olevan B23, jos kysytään...
* B20
Ehjä lohko/moottori, johon risteyttää B23 kammen, veivit, männät(?). Vissiin kaikki käy suoraan?
* B23
Sama kuin edellä, sopivuus varma, saatavuus lienee huonompi.
* Nykyinen B23 poraten ja ylikoon männät.
Kallista lystiä...
M50-swapit unohdetaan. Liian iso savotta tässä vaiheessa ja varmaan myös kallein. Mitä raati on mieltä, miten näitä aihioita löytyy ja mikä noista olisi kannattavin? Jokaisessa on omat puolensa.
Leave a comment:
-
-
Jos päivittää 5-pulttijaon perusreseptillä eteen (epytec holkit, e36 navat, countryman levyt, e36 satulat adaptereilla, niin kuinka tuossa käy ABS:n? Pitääkö ABS:kehää vaihtaa napoihin tms?
Leave a comment:
-
-
Originally posted by pehwi View PostMinkälaisia pakoputkia asennellaan tänä päivänä E30 325 laitoksiin? Onko raadilla suosituksia?
Leave a comment:
-
-
Alkuperäistä vastaava taitaa olla järkevin jos ei mökäpönttöjä halua, vastaava siksi kun alkup. tai vastaava tarvike saattaa hieman maksaa.
Leave a comment:
-
-
Minkälaisia pakoputkia asennellaan tänä päivänä E30 325 laitoksiin? Onko raadilla suosituksia?
Leave a comment:
-
-
Originally posted by Zetz View Postkoittelin pikaisesti hakua mutta en saanut toivottua tulosta, olisiko jollain antaa selkeää ohjetta jolla e30 nopeusmittarin saisi kalibroitua näyttämään oikein? 50 nopeudessa näyttää oikein mutta 100 nopeudessa on 20km heittoa
En saanut videota alkamaan siitä kohtaa, mut 10min kohdalla juttua, tää tosin ei taida olla mahdollista kuni motometer mittaristossa...No se selvii kun ottaa auki ja katsoo onko saman tyylinen nopeumittarin koneistoLast edited by MikeDry; 24-03-2025, 20:44.
Leave a comment:
-
-
koittelin pikaisesti hakua mutta en saanut toivottua tulosta, olisiko jollain antaa selkeää ohjetta jolla e30 nopeusmittarin saisi kalibroitua näyttämään oikein? 50 nopeudessa näyttää oikein mutta 100 nopeudessa on 20km heittoa
Leave a comment:
-
-
Originally posted by MikeDry View Post
Mul on 01.01.1986 alusta valmistettu, mutta on molemmilla puolilla orkkis peilit. Tohon en osaa sanoa että onko se tehtaalta, vai onko laitettu kun mennyt rikki. En muista miten tuo apupuolen pakollisuus laki menee, mutta muistelisin että ei ole pakollinen jos se on tehtaalta lähtenyt ilman
Mutta ehdottomasti vaihtoehto b eli orkkikset molemmin puolin. Näyttää kun puuttuis korva jos vaan toisella puolella on
-
👍 2
Leave a comment:
-
-
Originally posted by bmw323it View Post
OL, kiitos tiedosta! Tämä on ’86, valmistettu kesä-heinäkuussa.
Mietin tässä kunnostamista/entisöintiä ajatellen, että olisiko fiksuinta a) poistaa tarvikepeili, b) laittaa tilalle tavallinen orggis-peili, vai c) pitää tarvikepeili.
Vaihtoehdossa a) auto olisi sellainen kuin se on tehtaalta lähtenyt, b) tekisi autosta tasapainoisemman näköisen, mutta c) säilyttäisi auton käyttöhistorian ja tarinan.
Onkohan apukuskinpuoleinen peili pakollinen
-
👍 1
Leave a comment:
-
-
Originally posted by bmw323it View Post
OL, kiitos tiedosta! Tämä on ’86, valmistettu kesä-heinäkuussa.
Mietin tässä kunnostamista/entisöintiä ajatellen, että olisiko fiksuinta a) poistaa tarvikepeili, b) laittaa tilalle tavallinen orggis-peili, vai c) pitää tarvikepeili.
Vaihtoehdossa a) auto olisi sellainen kuin se on tehtaalta lähtenyt, b) tekisi autosta tasapainoisemman näköisen, mutta c) säilyttäisi auton käyttöhistorian ja tarinan.
Onkohan apukuskinpuoleinen peili pakollinen
-
👍 1
Leave a comment:
-
-
Originally posted by MikeDry View PostEikö jotkut 1984 vuoden mallit olleet ilman oikeanpuoleista peiliä, ainakin mitä mainos kuvia nähnyt e30:sistä netissä
Mietin tässä kunnostamista/entisöintiä ajatellen, että olisiko fiksuinta a) poistaa tarvikepeili, b) laittaa tilalle tavallinen orggis-peili, vai c) pitää tarvikepeili.
Vaihtoehdossa a) auto olisi sellainen kuin se on tehtaalta lähtenyt, b) tekisi autosta tasapainoisemman näköisen, mutta c) säilyttäisi auton käyttöhistorian ja tarinan.
Onkohan apukuskinpuoleinen peili pakollinen
Leave a comment:
-
-
Originally posted by bmw323it View PostOnko e30 saanut tehtaalta ilman oikeanpuoleista sivupeiliä?
Olisiko mahdollista, että auto on lähtenyt tehtaalta ilman oikeanpuoleista sivupeiliä?
Leave a comment:
-
-
Onko e30 saanut tehtaalta ilman oikeanpuoleista sivupeiliä?
Tuli ostettua e30, joka on ilmeisesti uutena ostettu Norjassa, ja tuotu vuoden vanhana muuttoautona Suomeen. Autolla on sen jälkeen ollut käytännössä kaksi omistajaa. Jossain vaiheessa auto on ilmeisesti myös viettänyt aikaa Sveitsissä.
Se mikä tässä on vekkulia, että autossa on tarvikepeili asennettuna oikealle (apukuskin) puolelle mitä ilmeisimmin kauan kauan sitten. Ulkopeilin paikalla on alkuperäisen näköinen siisti peitelevy. Peilien sähkösäädön namiskastakin puuttuu se nappi, jolla valitaan kumpaa peiliä säädetään.
Olisiko mahdollista, että auto on lähtenyt tehtaalta ilman oikeanpuoleista sivupeiliä?
Leave a comment:
-
Leave a comment: