E30 takakelkan puslien vaihto
Collapse
This is a sticky topic.
X
X
-
E30 takakelkan puslat
Otin tuossa remontin alle E30:een takakelkan puslien vaihdon, kun oikealta puolelta on kuulunut inhottava kolahtelu kuopissa. Vanhat puslat saatiin parin päivän aherruksen jälkeen irti ja sitten uusia laittamaan.
Ensinnäkin, uusi pusla ei tahtonut mennä tunkilla millään paikoilleen, kumiystävälliset vaseliinit välissä. Upposi vain 2cm. Sitten mietin että se on aivan liian tiukka ja vedin mattopuukolla ne hieman koholla olevat siivut pois ylä- ja alapuolelta. No nyt meni jo tunkilla kovalla pusaamisella puoleen väliin saakka. Kun ei mennyt enempää lisäpainollakaan, niin hirtin tunkin kiinni kunnon liinalla akselin yli. Ei vaikutusta, puslat eivät yksinkertaisesti liikkuneet sisäänpäin, tunkki huuti armoa. Ajattelin että ei voi olla noin tiukat.
Sitten saatiin juuri ja juuri onnettoman kokoinen ulosvetäjä mahdutettua väliin. Puslan alapuolen kielekkeistä jouduttiin vetämään tosin palat pois, että vetäjä mahtui paikalleen. Ensiksi laitettiin 4mm lattarauta ulosvetäjän ja puslan väliin. saatiin muutama milli lisää menemään sisään (lattarautakin taipui ilosesti
) että sai vähän paksumpaa 5mm rautaa väliin. Nyt kun ulosvetäjällä sai kunnon otteen, niin pusla alkoi pikku hiljaa menemään paikoilleen.
Kun saatiin toinen pusla kiinni, niin toisen puslan kimppuun. Otin puslasta hiukan enemmän pois, jotta menisi helpommin paikoilleen. No menihän se tunkilla jo pelkästään vaseliinin kera.
Laitoin osat paikoilleen ja lähdin kokeilemaan. Kolisee vieläkin samalta puolelta. Ja tämä helpommin mennyt pusla on siis sillä puolella joka kolisi ennen ja nykyään.
En kyllä tiedä voiko kolina johtua siitä että pusla olisi liian löysästi kiinni? Ei se ainakaan käsin liikkunut mihinkään suuntaan apurungosta
Mistähän kiikastaa, vai oliko vika edes puslissa? Itse ajattelin heti ensimmäisenä että puslat ovat entiset, kun pitävät meteliä. Autolla ajettu 306tkm.
Leave a comment:
-
molempia on alunperin, kuusioita ja normi pultteja, vanhemmissa taitaa olla normit.
Huollossa jos aukovat, niin taitavat vaihtaa kuusiokolot.
Ainakin mulla.
Leave a comment:
-
Linkin mukaan pultti nro. 6 on kuusiokolopultti, eli kanta on hyvinkin pyöreäOriginally posted by Kabe View PostEli olen vaihtamassa E30:piin takakelkan puslia... miten saa auki kuva http://www.realoem.com/bmw/showparts...11&hg=33&fg=30 pultin nro 6 kun pultin ja mutterin nro 7 kannat ovat molemmat pyöreitä...
Leave a comment:
-
Katkaise helman pultit poikki laikalla ja poraa läp kun saat läpyskät käteen ja isoon mutteriin halkaisuviilto laikalla molemmin puolin+taltalla halki. Sitten vaan uudet pultit tilalle helppoa.
Leave a comment:
-
E30 takakelkan puslien vaihto
Eli olen vaihtamassa E30:piin takakelkan puslia... miten saa auki kuva http://www.realoem.com/bmw/showparts...11&hg=33&fg=30 pultin nro 6 kun pultin ja mutterin nro 7 kannat ovat molemmat pyöreitä...Tags: None
- Stuck
Leave a comment: